Tänne olen pitkään kirjoitellut tarinasta jota olen väkertänyt, omasta kirjasta. Pitkään aikaan en ole osannut muokata sitä enään mitenkään, ja se on vain lojunut tietokoneen tiedostoissa. Eilen päätin, että nyt se vain lähtee johonkin kustantamoon. Ei tekstini mikään hyvä ole, enkä hyväksyvää kirjettä edes odota. Mutta koska enempää en osaa tarinalle enää antaa, on pakko siirtyä eteenpäin kaikkiin keskeneräisiin teoksiini. Tai aloittaa jotain aivan uutta.
Oli kuitenkin kamalan pelottavaa lähettää jotain niin henkilökohtaista pois. Pystyn kuvittelemaan jonkun lukemassa siitä pari lausetta ja sanovan sitten "hyi mitä roskaa". Ja tähän tarinaan olen käyttänyt tunteja ja taas tunteja. Tätä olen repinyt sisältäni koko luovuudellani. On ihan kamalaa tiedostaa, että on lähes mahdotonta että kukaan pitäisi siitä, kun en edes itse pysty näkemään sitä hyvänä.
Kaiken lisäksi mokailin vähän lähetyksessä. En ole varma oliko ensimmäiseen kustannusyhtiöön lähettämäni teksti oikeassa muodossa. Ja toista varten olin vähän muokannut alkua, mutta koska päätinkin lähettää varmuuden vuoksi pdf -tiedoston, lähetinkin sitten version jonka alkua en ollut muokannut. Inhottaa tämä erityisesti siksi, että tiedän kuinka kirjat arvostellaan yleensä lähinnä alun perusteella.
Yritän tässä rauhoitella, ja muokata vielä vaikka vähän tekstiä, ennen kuin lähetän tekstini vielä pariin paikkaan. Pakko katsoa, mitä tapahtuu. Varmasti käsikirjoitukseni ovat vain ajantuhlausta jokaisessa kustannusosakeyhtiössä, mutta en voi olla yrittämättä. Ahdistaa.
Maailma maailma, mitä teinkään sinulle? Tuntuu että olet ihan säröillä, minun kohdaltani. Vaikka kaiken pitäisi olla hyvin, aivan loistavasti. Koskaan minun ei ole tarvinnut pyytää sinulta kovin paljoa. Olenhan muutenkin saanut jo kaiken. Mutta maailma! Sinä hölmö. Miksi annoit sen kaiken minulle? Et koskaan voi pyyhkiä ongelmia. Niitä tulee aina lisää, sinä repeät. Älä välitä minusta liikaa. Anna minulle vain joku, joka kestää maanjäristyksen. Silloin tiedät, että teit kaikkesi. Ja voit rauhassa keskittyä maan muihin lapsiin.
Vaikka metalli ja rock maailmassa esitetään usein kovin kovaa jätkää, joskus on ihan hyvä myöntää herkkä puolensa. Tässä vähän pehmobiisejä pimeään iltaan :)
Tänään on ollut hiljainen päivä. Päivä täynnä pieniä hiljaisia hetkiä, jotka pitää ihmisen kasassa. Olen puuhaillut kaikenlaista, juossut ympäri pihanurmea ja katsonut elokuvaa. Olen lukenut kirjaa ja polttanut paahtoleivän. Kaikki on ollut hirvittän normaalia -mutta silti hyvin. Täydellisesti. Tänään satoi. Sade tuntuu auttavan kaikkeen. Ihan niinkuin se olisi tällä kertaa hukuttanut yksinäisyyteni maan syvyyksiin. Tiedän että se palaa, mutta en välitä. Istun tässä hiljaa ja kirjoitan. Olen juuri nyt onnellinen, mutta en sellaisessa hurmiossa kuin yleensä, kun ilmoitan olevani onnellinen. Nyt kaikki vain on, ja tuntuu turvalliselta. Täytyy kohta varmaan juosta kaivoon, että pääsee taas valittamaan. En kuitenkaan ihan heti kiiruhda.
Sateesta on tehty ilmeisesti liian vähän runoja, kun ensimmäinen osio on saanut niin paljon lukukertoja. Siksi ajattelin nyt tehdä toisenkin tekstin saderunoista. Sade kun on niin ihana ja inspiroiva asia, että se ansaitsee huomiota. :)
Silmät kiinni
Jep tiedän, tulppaanit eivät liity mitenkään mihinkään.
Törmäsin netissä piirroskuvaan juoksumatolla juoksevasta sarvikuonosta, joka katsoo ylöspäin kuvaan yksisarvisesta. Kuvan oli tarkoitus antaa ymmärtää, että unelmien suhteen ei pitäisi luovuttaa, mutta mielestäni se kertoi päinvastaista. Samastuin poloiseen harmaaseen sarvikuonoon, joka raukka yrittää olla kuin uljas valkoinen yksisarvinen, näkemättä lainkaan missä itse on hyvä. Taidan olla niin kuin sarvikuono, joka juoksee tavoitteidensa perässä, mutta omistaa liian mahdottomia tavoitteita. Fakta on, etten ole erityinen. Poikkeuksia ei tapahdu minun kohdallani. En saa kutsua tylypahkaan, enkä muutu meressä merenneidoksi. Olen käyttänyt hirvittävän ison osan elämästäni unelmoimiseen. Että jostain tulee supersankari, tai lähden keinusta pitkälle lennolle maailmaan ääriin. Ehkä suurin syy siihen miksi en ole kovin uskovainen on, että olen toivonut niin hirvittävän hartaasti olevani erityinen ja että maailmassa on jotain erityistä ja yliluonnollista. Mutta ihmeitä ei ole koskaan tapahtunut. On tuntunut hirvittävän epäreilulta. Kumpa minulla olisi kyky pitää unelmat unelmina. Unenkaltaisina ja iloisina. Tavoitteleminen on niin väsyttävää.
Vielä eilen ajattelin, että minusta voi tulla jotain. Tunsin olevani jotenkin todella elossa, ja halusin saavuttaa suuria. Mutta mitä tunsinkaan tänään, perjantaina? Kun kaikki lähtivät jonnekin, ja minua ei kutsuttu minnekään? Tunsin olevani ei mitään, ja tuntui ettei minusta koskaan tulekaan mitään. Joku ihmetteli jonkin aikaa sitten tutkimusta, jossa sanottiin että "jopa puolet suomalaisista tuntee joskus yksinäisyyttä". Naurahdin. Ketä ovat ne toisen puolen ihmiset? En osaisi kuvitella, että voisin joskus elää olematta koskaan yksinäinen. Tiedän nytkin mistä voisin hakea ihmisiä. Uskaltaisin hyvinkin puhua heille. Mutta en jaksa, enkä kykene. Tunnen itseni yksinäiseksi, hylkiöksi. Yritin tänään pidättää hengitystäni. Toivoin että kuolisin siihen paikkaan, ja joku löytäisi minut sitten siitä. Huoleni jäisivät jotenkin tähän maailmaan, siirtäisin ne muille. Minun ei tarvitsisi piinata itseäni enää hetkeäkään ajatuksillani. Joku toinen, joka löytäisi minut, saisi surra kurjaa kohtaloani. Tietenkään en pystynyt siihen, en edes halunnut sitä. En ole paha ihminen, vaikka näen unia ihmisten tappamisesta ja herään hymy huulilla. Olen vain kummallinen, vähän erilainen. Ja kuinka kovasti haluaisinkaan löytää toisen tällaisen kummallisen! Etten olisi enää yksin ajatuksineni. Onneksi olet olemassa, rakas päiväkirja. Aion mennä takaisin katsomaan televisiota, ja lopettaa itsesäälin. Ehkä luen hetken jopa kirjaa, että unohtaisin oman elämäni. Tämä maailma ei kai vain ole minua varten. Aina kun näkee vilauksen todelliuudesta, kaikki romahtaa.
Vaikka uudempaa musiikkia yleisesti haukutaan aika paljon, on mielestäni tänä vuonna ja muutenkin 2000-luvulla ilmestynyt myös paljon hyvää musiikkia. Kaikki soittamisen arvoinen musiikki ei kuitenkaan päädy heti radioon tai tuttujemme soittolistoille, joten niitä joutuu itse vähän etsimään.
Tässä osoitus siitä mihin kaikkeen musiikin saralla pystytään, myös vuonna 2013!
Aurinko paistoi täydellä teholla, mutta tytöstä tuntui silti, että sisintä kylmäsi. Hän oli hukassa jossain keskellä ihmisvilinää, ja tuntui että joka toinen katsoi häneen liian pitkään. Sillä tavalla kun hänkin katsoi aina uusia tulokkaita kotipaikkakunnallaan; päästä varpaisiin tuijottaen ja etsien vikoja. Tytön päällä oli kukkahame ja pyöreillä kasvoillaan hän yritti ylläpitää hymyä, vaikka vähän itketti. Hän olisi halunnut kotiin, mutta se ei nyt onnistunut. Koti oli kaukana, ja hän oli jo kauan sitten suunnitellut millä bussilla lähtisi. Muista busseista hän ei tiennyt mitään, olisi varmasti päätynyt Siperiaan asti jos olii mitään mennyt yrittämään tässä kamalassa kaupungissa. Kukaan ei ollut häntä vastassa kun hän oli astunut tämän viheliäisen kaupungin katukivetykselle. Soittamalla oli selvinnyt, että se oli muka väärinkäsitys. Tyttö ei sitä aivan uskonut, ystävissä oli yksi paha vika; ne unohtuivat. Vaikka kuinka luvattiin pitää yhteyttä, aina se katkesi ja kaikki kaunis jäi vain roikkumaan johonkin muistin perukoille, mistä sitä ei aina saanut kaivamallakaan esiin. Ei tyttö mitään pahaa tahtonut ajatella ystävästään. Puhelimessa hän oli kuulostanut hyvin innostuneelta. Oli tarkoitus shoppailla koko päivä, ja syödä hyvin. Unohtaminen, kai se oli luonnollista tällaisen ison kaupungin hälinässä. Ja pian ystävä tulisi pelastamaan hänet täältä, jos tyttö vain löytäisi uuteen tapaamispaikkaan. Uudet balleriinat hiersivät jo inhottavasti jalassa, kun tyttö vihdoin löysi patsaan jonka juurelle hänen oli tarkoitus käydä istumaan. Pelko ei haihtunut patsaan näkemisestä, tyttö ei olisi halunnut istua siinä hetkeäkään yksin. Tai olihan patsaan juurella muitakin, mutta epäystävällisen näköisiä, vieraita nuoria. Onneksi ystävä tuli, lopulta. Hän oli pukeutunut niin tyylikkäästi ja muodikkaasti, että tyttö tunsi olonsa tukalaksi kukkahameessaan. Ja ystävä moikkasi ensin vieraita nuoria, vasta sitten, kenties vähän häpeillenkin kukkamekkoista tyttöä. "Hei" sanoivat kumpikin tytöistä ja tuijottelivat toisiaan. Ei ollut oikein mitään sanottavaa. "Kiva sää tänään", yritti tyttö kukkamekossa saada keskustelua aikaan. "Kiva tosiaan", vastasi toinen. Kukkamekkoinen tyttö raivosi mielessään hurjalla tavalla. Hän kuvitteli ufojen laskeutumista taivaalta kidnappaamaan tuon petturin, entisen ystävän. Hän kuvitteli heittävänsä kenkänsä menemään ja juoksevansa ostoskeskukseen huutaen :"vihaan teitä kaikkia". Kuitenkin hän vain istui hiljaa ja hymyili. Toinen hymyili myös, ymmärtäen että päivästä olisi tulossa pitkä. Kaikki oli muuttunut liikaa, ystävyys pitäisi rakentaa uudestaan tai vain unohtaa. Hän ei ollut enää sama ihminen, hän oli nyt osa tätä kaupunkia. Hänen sydämensä sykki sen sykkeen mukaan, ja hän usksoi vaatteiden olevan aina paras virkistys. Ja niin he erosivat toisistaan, kaksi ystävystä, hymyillen. Kyllä shoppailemassa käytiin ja syömässäkin, mutta jokainen keskustelu oli oikeastaan vain hyvästejä. Sinä päivänä haudattiin muistot, ja etsittiin uusia bussiaikatauluja, ettei jouduttaisi odottamaan turhaan. Ääneen sanottiin vain, että "Kun ei täällä enää ole mitään tekemistä" ja "Nähdään pian uudestaan" mutta kumpainenkin tiesi, että bussin ovien sulkeutuessa tytön takana, oli yhteinen polku suljettu iäksi.
Jos tulen tänne jossain vaiheessa kirjoittelemaan lentäneeni pois sinisellä puhelinkopilla, ei varmaan kannata ihmetellä. Katsoin tänään n. 7 tuntia Doctor Who:ta ja olen niin onnessani että toistan saman varmaan ihan pian. Näkemättömiä jaksoja kun on jäljellä monen tuotantokauden verran.
Ulos? Ehkä huomenna :D
Voi kuitenkin tulla sanomaan että älä houri, se on Tardis. Arvostaisin sitä kovasti. Ja saa muistuttaa siitäkin että minun piti ihan tosissani alkaa kahlata läpi sitä kirjalistaa, jonka laadin. Siellä tosin ei ole yhtään scifi -kirjaa, sellaista nyt kaipaisin. Nyt kyllä yritän lukea Taru sormusten herrasta toista osaa englanniksi. Ja se on tietenkin mahtava. Tänään on kuitenkin tapahtunut muutakin, ekaa kertaa lomasta leivoin. Vaikka tuloksesta en ole kovin ylpeä, innostuin soveltamaan vähän liikaa kun kaikkia aineksia ei ollut. Olen myös viimekesän kirjaprojektia yrittänyt käydä läpi. Se on kyllä yksi katastrofi, tuntuu että hieno visio vain murenee sanamölinäksi kun yritän kirjoittaa. Kömpelöitä sanoja ja huonoa kerrontaa jotka tekevät koko tarinasta haparoivan, hidaskulkuisen ja puisevan. Mutta niin, jotta tähän tekstiin kohdistuisi jollekin edes jotain mielenkiintoa, pitää varmaan lisätä vähän musiikkia :)
Tuntuu aivan mahdottomalta ajatella koulua ja niitä miljoonaa jäljellä olevaa kouluprojektia, kun ulkona tulppaanit ja muut kukat kukkii. Hirveästi tekisi mieli alkaa kirjoittaa jotain ihanan keväistä ja keveää, tai vaikka jotain ihan muuta; kauhutarinaan kesäyön kuusimetsistä. Kaikki tuntuu mahdolliselta.
Pitää kuitenkin vielä yrittää tehdä jotain sen kevättodistuksen eteen. Ehkä hyvä taustamusiikki on kuitenkin tarpeen että jotenkin jaksaa. Mutta tässä kohtaa pitää olla tarkkana, ettei käy niin että jää vain kuuntelemaan hyvää musaa, eikä ollenkaan tee oikeasti mitään.
Pitää vielä hetki pitää kiinni koulukirjoista, ennen kuin sukeltaa oman kirjalistan mukaan.
Tein jonkin aikaa sitten listan kirjoista, jotka ehdottomasti haluaisin lukea kun on aikaa. Jaan sen tässä siltä varalta, että joku siellä jossain miettii mitähän sitä voisi lukea. Pistin mukaan myös kirjoja jotka olen jo lukenut, mutta muidenkin ehdottomasti kannattaisi.
Punaisella lukee ne, jotka on suorastaan pakko lukea. Sinisellä lukee ne, jotka haluaisen myös kovasti lukea.
(tai joita suosittelen, mutta en niin suuresti kuin punaisella olevia) Kursivoituja ovat ne, joita olisi ihan yleissivistykseksi hauska kokeilla.
Taru sormusten herrasta -triologia
Hobitti Silmarillion Perillinen-kirjasarja Decamerona (novellikokoelma) Mustesydän -triologia Nuori Johannes Mikael Karvajalka Mikael Hakim Turms kuolematon (Ennakkoluulot metsään, tämä on hyvä) Sinuhe Harry Potterit Dracula (Bram Stoker) Frankenstain (Mary Shelley) Darren Shan -kirjasarja (lue kirjat järjestyksessä) Hamlet Romeo & Julia Kolme muskettisoturia Don Quiote Hullun päiväkirja (Nikolai Gogol) Utopia (Thomas More) Ruhtinas (Niccolò Machiavelli) Ivanhoe (Sir Walter Scott) Neitsyt ja nunna (Gottfried Keller) Kanen aikakirjat (no nämä eivät oikeastaan sivistä, mutta nopeaa hauskaa luettavaa) Seitsemän veljestä
+ Jos liika tunteilu ei säikytä, suosittelen myös Cuca Canalsin kirjaa "Itke, Alegria"
++ Jos nauruja hakee, niin Nuijapäiväkirjat ovat sitä varten verrattomia
Olin päättänyt tänään tehdä sitruunamuffinsseja maustetusta sitruunarahkasta. Tuli kuitenkin paremman kuuloinen resepti vastaan, kun etsin hukkunutta reseptiäni valion sivuilta. Ihan reseptin mukaan en tietenkään voinut mennä, koska sehän olisi ollut ihan luonteenvastaista...
Tähän reseptiin käytettiin valmispohjaa, mitä minulla ei ollut, joten käytin tämän pohjaa. Ongelma tuli siinä, että menin ihan sekaisin että pitäisikö esipaistaa pohjaa vai ei, kun toisessa niin tehtiin ja toisessa ei. Päädyin esipaistamaan 10min verran, mutta en välttämättä suosittele.
Sitruunarahka ei klassikkoa juurikaan muuttanut (mustikkapiirakka on aina hyvää), mutta olihan se ihan hauska kokeilu. Yleensä olen yhdistänyt sitruunan kanssa lähinnä vadelmaa, en ennen mustikkaa.
Lauantait olen yleensä pyhittänyt leipomiseen, mutta tänään oli päämääränä keksiä jotain uutta kanasta. Selasin kokkikirjaa jossa oli aivan ihania kanareseptejä, mutta kaikissa sellaisia aineksia mitä minulla ei ollut, ja muutenkin ne olivat aika monimutkaisia luomuksia.
Niin siis piti soveltaa, ja otin muka mallia "kanatortellineistä" vaikka tein kyllä kaiken aivan tosin. Siitä sain vain idean käyttää pois parmankinkun, mitä jääkaapissa oli. Päivämaarä oli toki jo viikko sitten ummessa, mutta vikaa siinä ei ollut minkään laista.
Reseptistäni tuli aikamoinen makujen sekamelska, mutta uskon sen silti lukijoille, koska se sai niin paljon kehuja. Jos häiritsee että on kanaa, lihaa ja sieniä sekaisin, niin ehdottomasti saa kanan jättää pois.(Tai sienet jos kärsii sienikammosta.) Minulla kana oli vain raaka-aine josta halusin eroon.
Tarkkoja määriä ei ole, koska suosittelen soveltamaan. Katsokaa esim. kuinka paljon haluatte syödä pastaa, ja kuinka paljon pidätte sienistä. Pasta:
Keitä pussin ohjeiden mukaan suolatussa vedessä. Älä pidä liian kauaa, itselläni on ajoituksessa yleensä ongelmia. Kastike:
Pilko valkosipulit hyvin pieneksi, tai murskaa. Paloittele kana pieniksi paloiksi, ja paista pannulla valkosipulin kanssa. Maustoin tässä vaiheessa kanan kasvisfonduella, mutta suosittelen käyttämään vain suolaa, ja pistämään vasta loppuvaiheessa. Parmankinkku on sen verran suolaista, että tässä kohtaa on muuten vaaran paikka.
Lisää purkillinen kermaa, parmesaanijuusto, parmankinkku ja sienet. Mausta suolalla ja pippurilla.
Syöminen:
Muista ripotella parmesaanijuustoa päälle, koristaa jos haluaa niin persilja toimii.
Yritän nyt tällä päivityksellä piristää itseäni, ja muita joilla on ollut huono päivä. Pistän musiikkia, jonka olisi tarkoitus asteittain parantaa tunnelmaa. VAROITUS: Ne joiden mielestä One Directionin ym. biiseissä on hyvä tunnelma, eivät ole päivityksen kohderyhmää.
1. Päivän huonoin fiilis musiikin kautta koettuna.
2. Tunnetko epätoivoa? Haluaisitko huutaa?
3. Aika suuttua.
4. Nyt kerätään itseluottamusta!
5. Ja sitten vain annetaan hyvän musiikin viedä. Power piristää ainakin :)
Oon tässä nyt jonkin aikaa alkanut ymmärtää, että mulla on ihan oma aikavyöhyke. Se selittää kaiken! Ei mulla toki mitään ajoitusongelmaa ole, mun kello on vaan aina vähän eri ajassa kun muilla. Esim. joku vois väittää että tein eilen yöllä yhtä projektia joka oli tnä pakko palauttaa, mutta enhän mä niin huonosti ois voinu tätä hoitaa.
Mulle se saattoi aluksi olla ilta, mutta sitten mun pää hyppäs monta tuntia ajassa eteenpäin ja tein ihan päivänvalossa sitä. Mun aikavyöhykkeellä mulla oli vielä päivä aikaa tehdä sitä. Ja nyt mua on kidutettu kokonaisen koulu-yön verran, kun en saanut mennä nukkumaan.
Yritin piristää mieltä ihanalla jogurtti-marja välipalalla, mutta ei onnistunut, eikä musiikkikaan auta. Joten jostain syystä tulin tänne ilmoittamaan meneväni nukkumaan.
Vaikka kaikessa laiskuudessani olen pitänyt itseäni liian kiireisenä esim kirjoittamiseen, nyt on jotenkin kaikki ruvennut luistamaan. Uuteen novelliin tuli aihe ihan kuin tyhjästä, ja olen jopa yrittänyt säveltää musiikkia, mitä en ole tehnyt pitkään aikaan.
Yhtenä aamuna vain soi päässä, ja piti ruveta sanoja kirjoittamaan paperille, että jostain saisi myöhemmin kiinni. Suihkussa vasta runollinen olikin, mutta ajatuksia huuhtoutui aika paljon veden mukana. Kaikki taiteellisempi tuntuu sujuvan, kouluun taas ei millään malttaisi keskittyä. Tänään leivoin itselleni synttärikakkua pakkaseen, vaikka kouluprojekteja olisi vaikka muille jakaa.
Mielestäni kuitenkin ihan hyvä idea leipoa se aikaisin, siltä varalta että menee pieleen. (Ei mennyt :3 Kai. Vaikutti hyvältä, kunhan en epäonnistu sitten koristelussa) Leivon muutenkin vähän liian usein, niin on kiva odottaa jotain tilaisuutta, milloin voi sitten tuputtaa vieraille.
Näin muuten pitkästä aikaa unta lentämisestä! On se kumma, että sitä kaipaa niin kovasti korkeuksiin, vaikka jonkinsortin korkeanpaikan kammokin on. No, reunoja lähinnä pelkään.
En oikein ymmärrä lentopelkoisia ihmisiä, vaikka phobioille ei tietenkään voi mitään. Lentäminen on kuitenkin niin ihanaa, että toivoisin kovasti, että hekin sen pystyisivät näkemään. Tai siis korjaus: lentäminen voi olla hyvin tylsää, mutta maisemat ovat usein mahtavat. Ja nousu ja lasku ovat jännittävän kutkuttavia, varsin inspiroivia ;). Tässä pari koneessa ottamaani kuvaa.
Tuli sitten käytyä lomalla Kanarialla, minne ilmeisesti oli aika moni muukin suomalainen päätynyt. Vaikka inhoan pakkaamista ja lähtöhössötystä, voisin tässä vähän prassailla että OLIPA MAHTAVA LOMA!
Rusketusta ei tullut koska aurinkoa en ottanut (ja aurinkorasvaa oli aina reilusti, muuten ei varmaan olisi ihoa ollenkaan) mutta muuten olen yrittänyt olla kliseinen turisti. Eli säntäillyt shoppailemassa (kun on halpaa...) ja syönyt liikaa. Ja sitten, oi Atlantis! Olen korvia myöten rakastunut, olisin tahtonut ottaa tuon meren mukaani.
Uimassa en käynyt vaikka siitä pidänkin, mutta merenrannassa oli aivan mahtavaa kävellä. Ainakin siinä inspiroitui, tunsi itsensä vapaaksi taiteilijasieluksi. Eikä yhtään edes hävettänyt, kun juoksi samalla tavalla merta pakoon kun ihan pienet lapset.
Ihanaa kuitenkin olla kotona ♥ . Pistän myöhemmin tulemaan varmaan jonkun päivityksen täynnä kuvia, onnea niille jotka ovat ulkomaanmatkasta turhaan haaveilleet, ja vihreänä kateudesta niitä katsovat.
Sain novellin "valmiiksi" pitäisi tietysti vielä viilata, ennen kuin printtaa. Olen kuitenkin ihan paniikissa, entä jos siitä ei pidetä? Olen tosi kiintynyt kertojaan, en halua kenenkään arvostelevan sen elämää ja tuntemuksia. Minä loin sen! En kai voi vain lähettää sitä nyt jonnekkin? En saisi ikinä edes takaisin. Hirveä eroahdistus, vaikka vielä en ole edes valmistellut :p.
Tämä kuva ei liity mihinkään, mutta piristäkööt vuodatusta :D
Mutta miten kirjailijat kestää tällaista? Ensin hiki hatussa yrittää saada valmiiksi, ja sitten ei edes halua sen olevan valmis. Ja entäs jos se on väärän pituinen, tai muuten liian tylsä? Liian masentava? Oikeasti, se on kuitenkin ihan vääränlainen! En kestä, kerrankin en vihaa tuotostani, niin sitten olen muuten ihan sekaisin. Nyt juuri kaipaisin sitä fiilistä, että olipas huono, häipykööt silmistäni.
Loman takia pitäisi lähettää huomenna, jos haluan itse viedä postiin. Lauantaina olisi mahdollisuus saada äiti tiputtamaan se postilaatikkoon. En tiedä kumpi on pahempi. Jos erotaan huomenna tekstin kanssa, jään miettimään olisiko sitä vielä saanut valmisteltua. Jos taas sitä ei viedä eläville ihmisille, pelkään sen jäävän johonkin postilaatikon pohjalle (kun siis ylihuomenna on lauantai). Ja en saisi itse hyvästellä!
Täytyy tehdä jotain tälle paniikille. Lisää suklaata, musiikkia ja hermostunutta kävelyä ympäri talon.
En meinaa tajuta, että on oikeasti ystävänpäivä :3. En ole edes leiponut mitään siihen liittyvää, tai kunnolla toivottanut sitä kenellekkään. Saati sitten näpertänyt mitään kortteja.
Matolle tippuva kupla pysyy paremmin ehjänä :) testattu on.
No, tänään syödään perinteisesti berliininmunkkeja, joissa sydänkoristukset päällä. En siis tarkoita että mikään yleinen perinne, vaan meillä ollaan aina ostettu niitä kaupasta ystävänpäiväksi. Ehkä sitten tulee paremmin ystävänpäiväfiilis, kun niitä saa. Nyt kuitenkin vain kirjoitushommiin ja masentumaan.
Teille kuitenkin jotain piristävämpää: saippuakuplakuvia. Rakastan saippuakuplia! Odotan kesää, että niitä voi puhallella ulkona. Sisällä se pitää tehdä ninjasti ja salaa, koska kuplat muka pilaa lattian (märkä). Itse olen sitä mieltä, että saippuavesi mukavasti vain siivoaa.
En ole tänään edes aloittanut novellin työstämistä. Välttelen sitä yhtä taidokkaasti kuin englanninläksyjä. Olen vähän ihmeissäni, koska kirjoittaminen on kuitenkin "minun juttuni". Pelottaa kai vain jotenkin, etten onnistu. Näen siinä samoja vikoja kuin siinä romaaninalussa, jota työstin kesällä.
Olen erittäin mainiosti rentoutunut hyvällä musiikilla, mutta pitää lopettaa tämä vetkuilu! Eilenkin katsoin kolme Girls -jaksoa ennen kuin kirjoitin yhtään mitään. Vaikka sarja oli minulle uusi, enkä mitenkään ollut koukussa siihen. Siis tekosyitä, tekosyitä. Haluaisin nukkua öisin, kirjoittaa iltaisin. Aivot: toimikaa sen mukaan.
Jostain syystä elin sellaisessa käsityksessä, että laskiaispullasta on helppo saada nätti. Pursottaa vain kermat niinkuin kuuluu, eikä lappaa lusikalla sellaista kasaa. No, olinpas väärässä. Kerma oli ensinnäkin ihan liian löysää, ja ylempi pullapala painoi littiin. Muutenkaan en osannut ilmeisesti pursottaa.
Maku oli aika kohdillaan :) Kadehtikaa pullattomat<3
Puolustukseksi: olin aika nopea. Eihän mitään kunnollista saa nopeasti aikaan. Vai? :p
Minä ainakaan. Olen hitaista hitain, myös kirjoittamisessa. Pitäisi kai vihdoin opetella se kymppisormijärjestelmä.
Nyt aion panostaa novellikilpailuun, jonka muistin kun aamulla kävin suihkussa. Aika hyvin. Lomalla kun en voi postitella, niin pitäisi saada perjantaiksi valmiiksi, jos aikoo osallistua. Vähän kiire juu, mutta sentään muistin. Paljonhan se auttaisi jos koneella kirjottaisi nopeammin, eikä koko ajan tekisi tyhmiä virheitä. Mutta mennään nyt sillä mitä on.
//Tämä postaus on saanut paljon katselijoita, mistä olen hiukan huolissani. En halua kannustaa ketään itsemurhaan, enkä myöskään usko näitten olevan hyvää luettavaa lähimmäisen tehtyä itsemurhan.//
Joo olen tavallaan päättänyt, etten enää kirjoita runoja. Ruotsintunneilla tulee vain välillä näitä täydellisiä hetkiä masentuneelle runoudelle. Joten laadusta viis ja valittamaan. Yksi vanhakin runo kyllä (kielletty portti), suosikkejani niistä mitä olen julkaissut sivulla rakkausrunot.fi. En tiedä miksi haluan kirjoittaa päivityksen juuri nyt, en ole siis tappamassa itseäni. Ensimmäinen runo on siis ruotsintunnilta ja vain jotain mustaa huumoria.
Ruotsin opiskelua Oi hyvästi kylmä maailma,
saviuurnaan tahdon mä muuttaa. Oi hyvästi tukala tunti, kuun hopeaan tahdon sukeltaa. Pian häipyy valot lamppujen, tulee yö sekä kylmin et lämpimin. Ajatuksilta vihdoin saa rauhaa, ruotsiin ei tarvitsei aivoja pakottaa. Mullan alle ruumiini kaipaa, maatua tahtoo muotoni tää. Vapaana tahtoo taas hiileni kiertää, olla osa uutta elämää. Kielletty portti Ehkä synnyin tällaiseksi, koulemankin ystäväksi. En kestäisi ikuista elämää,iloitsen kun päättyymatka tää. Nuori olen täynnä voimaa,joka päivästä löytyy taikaa. Tuntuu vain taivaalliselta,ettei tarvitsisi ajatella. Kuolleena en toivois onnea,en koskaan kärsis surua. Ei tarvitsis kai tuntea,lainkaan mitään tunteita. Mutta tästä kädestä ei lähde kuolema,unissani en kutsu kylään. En muita tahdo satuttaa,jättää jälkeä syvää. Itsemurha onkin mulle pakoportti pahojen,pelottavan elämän mäkuljen läpi hymyillen. Oikeus Surusilmäinen tyttö ei ymmärrä, miksei paosta saisi onnea. Odottavat ranteitten verisuonet, kuin kutsuvat katkomaan. Missä oikeus onkaan? Eikö itseään saa toteuttaa? Eikö saa lähteä kun huvittaa? Ei saa kai jos kaikki on hyvin, ei saa muutenkaan, hyvä kuulemma palaa. Ei saa vetää mattoa toisten alta, viedä vanhemmilta tarkoitusta. Velvollisuus on totella muita, elää elämä niin hyvin kuin osaa. Nauttia niin paljon kuin kykenee, saavuttaa mitä pystynee. Onni on tässä maailmassa, kuolema tulee sitten kutsumatta. Hetken vain istun, ja toivon ettei olisi huomista.
Laskeskelin aikaisemmin että saan varmaan laskiaispullat paistettua joskus viideltä. No niin, tulivat tuossa äskön vihdoin uunista. Nyt pitäisi antaa jäähtyä, ettei kermat sula väliin. Mutta minähän syön tänään laskiaispullia, piste. Ilman en suostu olemaan.
Jos muu ei onnistunut, niin ainakin tuli hyvän kokoisia.
Miten on muuten, kuuluuko laskiaispullia syödä laskiaissunnuntaina vai laskiaistiistaina? Meillä on kyllä varmaan aina syöty kumpanakin :p. Ihanne juuri tällainen, että sunnuntaina leivottaisiin itse. Tiistaina sittern Fazerin herkkuja. Kun ne omat ei koskaan ole niin ihanan pehmoisia. Saa nähdä miltä nyt maistuvat.
Yritän myöhemmin koristella pullia hienoiksi ja kuvata kauneimman, katsotaan jos ehtii. Tänään tyydyn pistämään kermat ja hillot sisään. Täydellistä luomusta tosin näistä saa mitenkään kun ovat niin tummia, ja halkeilivat aika tavalla. Mistähän muuten johtuu tuo halkeileminen? Liikaa jauhoja?
Tänään olen saanut aikaiseksi: 29 suklaamakeista, 17 whoopieta ja runsaasti sotkua. Ihan oikeasti keittiö on aika räjähtänyt, ja tiskejä tuli jostain kummasta hirveä kasa. Mutta en kadu! Päivä kului ihanassa sielunrauhassa minkä leipominen aina antaa (paitsi silloin kun jauhot tippuu pitkin lattioita, ja kolmaskymmenes suklaakuori murenee muotissa).
Piti unohtaa marenkikoristus, kun oli aika monimutkaista. Enkä omista liekinheitintä.
Halusin tänään kokeilla tätä uutta whoopie- muotileivosta. Oikeastaan siitä tuli lähinnä sitruunatäytteinen keksi, ei mitään sen kummempaa. Mutta oli kyllä hyvää! Sitruunatahnaa tein kauan ja lopulta sitä oli ihan liikaa (vaikka mielestäni kerrankin noudatin reseptiä). Laitoin loput pakkaseen, ettei menisi uurastusta hukkaan. Muutenkin se oli tosi jännän makuista, hyvin kirpeää (no...sitruuna). Sopi kuitenkin makeaan keksiin. Ja päälle olisi vielä kuulunut laittaa marenkia, joten olisi silloin ollut vielä makeampi.
Kinuskikastikeetta tuli vähän suklaan läpi pintaan
Olin myös suunnitellut tosi kauan omatekoisia suklaakarkkeja, ja siksi tein myös niitä. Sain joululahjaksi pakkauksen jossa oli siis pieni reseptikirja ja silikonimuotteja. Piti siis päästä vihdoin kokeilemaan, kun oli kerrankin suklaata. Myöhemmin olisivat jo mystisesti kadonneet :3
Ulkomuoto on aika kaukana reseptikirjan kuvista, mutta olen ylpeä onnistumisestani. Väitän nimittäin ohjeita vähintäänkin monimutkaisiksi. Oikosin vähän väliä, en esim. mitannut sulatetun suklaan lämpötilaa. (Ainut millä olisin voinut mitata, olisi ollut kinkun lämpömittari.)
Koska whoopieista jäi yli 2 kananmunan valkuaista, ajattelin ensin tehdä nuo karkit eri ohjeella. Eli nyt laitoin valmista kinuskikastiketta sisään, mutta olisin voinut tekemiini suklaakuoriin pistää myös suklaamoussea. Minä kuitenkin totaallisesti epäonnistuin moussen kanssa, joten tämä oli ihan hyvä.
// Reseptit:
Sitruuna-marenki-whoopiet kirjasta Kuppikakkuja, ole hyvä!
Tummat kinuskisuklaat kirjasta Kotona tehdyt Suklaat
Olen aina ajatellut, että mitä pidempi teksti, sen parempi. Pitkässä tekstissä ehtii olemaan jänniä juonimutkia. Ehkä edelleen jotenkin soveltasin tätä romaaniin, mutta juoninovellissa on ainakin yhtä paljon juonta kuin lyhyessä romaanissa. Pitäisi ehdottomasti lukea enemmän novelleja. Miten luulen kirjoittavani niitä, vaikka en lue niitä?
Koulussa pitää lukea joko novellivalikoima, runokokoelma tai näytelmä. Ajattelin ensin jotain hienostelevaa Shakespearen näytelmää, mutta sitten silmät osuivat Waltariin. "Nainen tuli pimeästä ja muita novelleja" on siis kirjan nimi. Ja olen ihan onnessani, vaikka olin juuri äskön vielä masentumassa ihan kokonaan (en edes tiedä syytä, ehkä vain häpeästä olla minä).
Olen lukenut vasta sivulle 66, eli 8 novellia jos oikein laskin. 2 niistä oli jo ennestään tuttuja, 1 oppikirjan sivuilta ja toinen viime äidinkielentunnilta, kun opettaja innostui siitä kertomaan. Varsin erilainen se kuitenkin oli ihan lukukokemuksena. Kirjan alussa oli tarinoita nuoruudesta, tuli vähän kumma tunne. Vähän niinkuin olisin elänyt elämäni ihan väärin, noin sen pitäisi mennä.
Novelli pelkurista oli niin ihana, että loppu oikeasti kosketti. "Nuori mies rakastaa" teki tosi kateelliseksi tarinan tytölle. Kyllä Waltari osaa, tai osasi. Kun pääsen eteenpäin kirjassa, saatan joutua postaamaan uuden fanituksen tänne. Mikään tarina ei vain jätä kylmäksi, ja johonkin tämä tunnemelska pitää purkaa.
Miksen itse osaa kirjoittaa sillä tavoin?
Tässä musiikkia, joka ei liity mitenkään Mika Waltariin. Tämäkin saa kuitenkin upeudellaan hymyn huulille.
Yksi asia juuri alkoi häiritsemään minua. Yritin kuunnella jotain normi genreistäni poikkeavaa, mutta siitä ei oikein tullut mitään. Piti päästä takaisin Helloweenin lämpimään syleilyyn. Mutta mikä tekee metallista niin hyvää, että korotan suorastaan ylimielisesti musiikkimakuni muiden musiikkimakua korkeammalle?
Kun puhun musiikkimaustani, monet pitävät sitä jotenkin järjettömänä. "Pelkkää mölyä" on olettamus, jota kuulee usein. Jotka näin väittävät, kuuntelevat usein perus nykypoppia. Nämä ovat tietenkin makuasioita, mutta väittäisin metallin olevan jollain lailla terveempää (vaikka usein kuulee myös käsitystä, että se tekee mielisairaaksi saatananpavojaksi) kuin kaikenmaailman teinipoppi.
Koska kirkoittaminen on minulle tärkeä asia, kuuntelen kappaleiden sanoja. Ja siksi haluankin näyttää teille esimerkin luetuttamalla laulujen sanoja. Katsokaa nyt, mikä tuhoaa nuorten aivoja, ja mikä ei.
PS: Tätä tekstiä varten minun piti miettiä mikä olisi sopivan älytön poplaulu, ja saatoin saada jotain traumoja kuunnellessani tämän ja erään toisen 1D:n kappaleen ihan huolella. Jos te ette halua kokea samaa, kuunnelkaa vain mahtavaa Helloweenia ja lukekaa perusteluni alempaa.
Eli nyt vielä selvennykseksi kummastakin pätkä alusta:
Helloween:
People are in big confusion
They don't like their constitutions
Everyday they draw conclusions
And they're still prepared for war
Some can say what's ineffective
Some make up themselves attractive
Build up things they call protective
Well your life seems quite bizarre
Bridge: in the sky a mighty eagle
doesn't care 'bout what's illegal
on it's wings the rainbow's light
it's flying to eternity
... jatkuu kertosäkeeseen.
Kappaleessa puhutaan ilmaston saatumisesta ja pommeista, käsketään kotkan lentää vapaana ja näyttää ihmisille.Näitä sanoituksia on mietitty, ja kappale kuulostaa kerrassaan upealta.
One Direction
The one that I came with, well, she had to go
But you look amazing,
Standing alone
So c'mon, c'mon
Move a little closer now,
C'mon, c'mon,
Ain't no way you're walkin' out
C'mon, c'mon,
Show me what you're all about,
.....jatkuu kertosäkeeseen
Hetkinen! Tarinahan ei kulje oikein mihinkään koko kappaleen aikana. Tyttö on tosi ihana ja tekisi mieli tanssia. Jee.
