Ei enää runoja

Viimeiset runoni kirjoitin jo jonkin aikaa sitten, enkä niitä aio enää julkaista. Minulla ei ole enää mitään syytä niitä kirjoittaa, en ole kokenut mitään ihmeellistä, saati tuntenut inspiraatiota. Mielestäni en saa mitään kunnollista kasaan, jos sitä ei ole.

Palaan niihin sitten, kun on jotain runoilemisen arvoista. Paljon mieluummin tekisin nyt toisenlaista taidetta, maalaisin vaikka. Tai koska en osaa maalata, suttaisin jotain. Mutta en juuri omista maaleja, joten katsotaan nyt tuleeko siitä mitään.

Joka tapauksessa mitään tuskin julkaisisin tänne. Siis kuvia tai jotain. Miksi ihmeessä haluaisitte nähdä tuherruksiani? Toisaalta olivathan runonikin omalla tavalla vain tuherrusta ja sotkua. Viimeisimpiä runojani en ikinä halunnutkaan tänne, ehkä juuri siksi. Mistä sitten aion kirjoittaa?

Ottamani kuva. Mutta vaihteen vuoksi voisin sanoa: kopioi jos haluat.

Blogin alkuperäinen tarkoitus oli, että tänne tulisi novelleja. Runot olivat sitten uusi idea, ja pian muutkin inspiraatiot. Ja kun aloin kirjoittamaan kirjaa, se oli "number one" projektini. Mutta novellien rustaamiseen ei ole aikaa, kirjasta ei ole kerrottavaa ja olen päättänyt pistää runoilun jäihin.

Mistä sitten kirjoittaisin? Viime aikana olen pistänyt tänne jonkin verran musiikkia ja kuvia siitä mitä olen leiponut. Maisemakuvia ja kukkia. Saattaa vaikuttaa sekavalta, mutta mielestäni olen pysynyt yhä "inspiraatiot" aiheen sisällä. Tai ainakin ruoka, musiikki ja luonto ovat ihania ja inspiroivia asioita.

Ruokablogeja pitävät kuitenkin minua taidokkaammat ihmiset. Enkä tiedä jaksaako kukaan lukea blogia, jossa on vain musiikkia. Voisin tietysti kokeilla. Itse tulen hyvälle tuulelle, kun jaan hyvää musiikkia muille.

Aamulehdenblogit.ning.com sivulla olen viihtynyt kovasti. Olen kirjoittanut vain jokusen jutun, eikä tule sellaista tunnetta, että pitäisi kirjoittaa useammin. Kirjoitusten aiheet vain löytää itsestään, ja tuntuu että joku myös "kuuntelee". Olen siis vakavasti miettinyt, että jättäisin tämän blogin kokonaan ja siirtyisin sinne.

Varmaan kuitenkin tulen tänne vielä kirjoittamaan. Mutta koska kukaan ei ainakaan ole lukijaksi itseään merkinnyt, en usko että minua sillä välillä ikävöidäänkään. Aion siis jättää murehtimisen ja todella keskittyä vain inspiraatioihin. Kirjoittaa silloin kun huvittaa.

Nyt vielä jotain ihanaa musiikkia, ettet katuisi tämän blogikirjoituksen auki klikkaamista:

Tyttömäistä

Minulla on ollut jo aika kauan sellainen ongelma, etten oikein osaa kuunnella naislaulajia. En ole sellainen "iik poikabändi" -tyyppi, mutta tykkään vain kuunnella enemmän mies ääntä. Nyt ajattelin kuitenkin pistää tänne upeiden naislaulajien biisejä. Ihan vain itsellenikin muistutukseksi, mihin tytöt pystyy.

Tämän viedon jälkeen tuli mieleen Shangri-Lasin hieno kappale Leader Of The Pack... Tekstiversiotakin olisi ollut tarjolla, mutta katsokaa ihmeessä tämä Turtles video :D Itse ainakin tykkäsin <3

Taas vampyyreja?

Katson täällä puolisilmällä elokuvaa TV5:selta. Nimi on Underworld: Evolution. Menee kyllä vamaan huonoimpien katsomieni elokuvien top vitoseen, ainakin top kymppiin. Tähän on koottu ihan kaikki mitä nuorten uskotaan katsovan. On vampyyrejä, on ihmissusia, ihan turhaa tappamista ja paljasta pintaa. Miksi minä tätä katson? En tiedä. Pitää seurata pohjanoteerausta.

www.freedigitalphotos.net

Neljä vuotta sitten telkkarista alkoi teinidraculan ensimmäinen tuotantokausi. Olin ihan innoissani, halusin olla vahva ja kaunis kuin vampyyri Ingrid. Kirjoittelin itsekin vampyyritarinoita. Joskus jotain ihmissusistakin.

Ja Darren Shan kirjoista olen lukenut kaikki suomennetut. Kun ne ovat olleet niin hyviä. En siksi, että muut olisivat niitä fanittaneet. Olin ainut. Nyt Darren Shanistakin on tehty surkea elokuva, joka on kaikkea muuta kuin sellainen mitä kirjat olivat.

En sano että tämä vampyyrihullutus olisi mitenkään pilannut vanhoja suosikkeja. Kirjahan on ihan yhtä hyvä. Ja tämän ansiosta teinidraculasta näen pian kolmannen tuotantokauden, ja neljättä tehdään. Mutta kyllä se silti ärsyttää, kun tv mainoksissa jo abraham lincolnkin tappaa vampyyreita.

Twilight jotenkin pilasi sen minun vampyyri-tarinavaiheeni. Olen kyllä itsekin katsonut leffat, ja ihan pitänyt. Silti jollain tasolla myös vihaan niitä. Vaikka eihän ole Stephenie Mayerin vika, että häntä matkitaan.

Ja taas kirjoittamaan

Su, Ma ja Ti olin Valasrannan tanssileirillä, siellä oli tosi kivaa. Tanssimaan en oikeastaan oppinut, mutta silti :D. Keskiviikkona olin töissä. Torstaina... no rentouduin? Netistä katselin missaamiani summerijaksoja ja lauantaina tulleen Merlinin. Mutta olisin hyvin ehtinyt kirjoittamaan, ja tänään varsinkin.

Mikä sitten mättää? Miksi kirjoitan tätä, enkä tuota tarinaa (minkä olisi tarkoitus tulla kirjan pituiseksi) ? En tiedä!! Tauko jotenkin pysäytti tasaisen, vaikkakin hitaan tahtini. Ahdistaa, kun en lainkaan usko sen olevan millään tasolla hyvä. Se jummaa paikollaan tylsässä kohdassa.

Kohta varmaan tipautan tarinassa jonkun ninjan taivaalta, että saisin jotain actionia. Eikä sekään välttämättä auttaisi keskittymistäni, koska leirillä näin taas miten ihana on kesä. Eikä ollenkaan huvittaisi olla sisällä ja kirjoittaa. Veisin läppärin muuten ulos, mutta ruutu peilaa niin ettei näe mitä kirjoittaa.

Olisiko kellään ideoita, miten pääsisin ongelmistani? Kokeilen varmaan liikuntaa. Juoksulenkin jälkeen uskoisi, että pysyy paikoillaan. Tuntisi tehneensä ja jotain, ja olisi lenkin aikana jo miettinyt jotain valmiiksi.

Mansikkaleivokset

Bloggaan tähän nyt pienen jutun noista mansikkaleivoksista, mistä olen tosi ylpeä :3 . Ei ehkä mitään niin hienoja mitä kaikkien ammattilaisten blogeista löytyy, mutta itse koen onnistuneeni. Linkkaisin teille blogin mistä sain ohjeen, mutta en valitettavasti muista enää. En siis myöskään kirjoita tähän ohjetta, koska en halua väittää reseptiä omakseni, tai mitään sellaista.

Mutta oli siis tosi hyvää! Ja vaikka en ole ikinä tehnyt kiillettä (mitä siis laitettiin mansikoiden päälle), niin tuli sellainen ihana fiilis, kun lopulta oppi jotenkin sitä laittamaan. 

Aluksi siis oli kyllä aika vääntöä, kun meinasi aina jäähtyä paksuksi. Ja kun sitten yritti laittaa, tuli vain sellainen klöntti. Onneksi sai aika helposti tämän poistettua, ja alotettua alusta.

Piristystä musan avulla

Kivalle päivälle jotenkin ei niin ihana loppu... Mun ongelmista en aio kuitenkaan selittää,vaan siis piristävää musaa kehiin. En muutenkaan jaksaisi kirjoittaa mitään ihmeitä, että hyvä näin.

Panic! At The Disco :)

Kuuntelen täällä tat-da-da-daa: Panic! At The Discoa :D Ei varmaankaan mitään järkeä kirjottaa tähän aikaan blogikirjoitusta, kun kukaan ei kuitenkaan lue. Mutta ajattelin tämän musiikin olevan niin tärkeää, että pitää. Tänään muuten ollut mahtava päivä, tosin myös laiska päivä kirjoitusmielessä. Mutta aion vielä puristaa itestäni ainakin sivullisen tekstiä, etten ihan lipsu aikataulusta.

Uunijäätelöä ja sähläystä

Kuten kuvasta näkyy jos tarkkaan katsoo, jäätelö suli ja valui. Yritin kyllä marengilla muurata koko kakun, mutta sulaminen kai johtui eniten siitä, että jäätelöä oli niin ohuet kerrokset. Kun tuo oli kuitenkin aika iso kakku, ja nuukana en halunnut pistää enempää kuin sen puoli litraa jädeä.

Sen takia se sitten oli hyvin makeaa, mutta kun otti tarpeeksi raikkaita ja tuoreita mansikkoja niin kyllä se sitten maistui. Ja kun jäätelöstä ei oikeastaan ollut tietoakaan, se pysyi semmoisena seuraavaankin päivään (jääkaapissa siis) .

Olen sählännyt vähän muutenkin kuin tuon "uunijäätelön" kanssa. Niinkuin joku saattaa ehkä huomata, hienosäädin vähän tuota nimeäni. Jos kukaan ei muista alkuperäistä, niin en kerrokkaan ;). Sen takia kuitenkin sähläsin jotain outoa bligilistalla... Koska osoitekin muuttui niin piti lisätä blogi uutena blogilistalle, ja siinä tapahtui jotain vikaa. Lisäsin sen vahingossa kahdesti, enkä silti saanut kirjoitettua siihen mitään. Katsotaan mitä siitä seuraa, jos mitään.

Blogeista  vielä senverran, että rekisteröidyin aamulehdenblogeihin :3 . En ole vielä kirjoittanut mitään, mutta olen innokkaasti ollut tänäänkin kommentoimassa. Tulkaa ihmeessä moikkaamaan minua sinnekin, olen siis siellä myös Nina Rigel.

Flowers 2

Tässä taas vähän kukkia :) . Aina kun ulkona näkee jotain kukkia niin on vain pakko ottaa kuva, ja kyllä mun mielestä on myös kannattanut. Onhan ne kauniita, ja kuvia voi katsoa talvellakin. Seuraavaksi voisin pistää vaikka kukkia mitä lomilla olen kuvannut, mutta kyllä Suomessakin on kasvaa kaikkea kaunista, kuten nämä. 

Muistakaa kuitenkin taas, että ei saa kopioida ilman lupaa / don't copy without my permission!

Nähden tähtiä

Googletin tässä juuri Rigelin, ja ihmettelen kovasti etten ole tehnyt sitä aikaisemmin. Tietysti olen tuosta meidän taivaan seitsemänneksi kirkkaimmasta tähdestä ennenkin etsinyt tietoa. Nyt kuitenkin vasta ymmärsin etten todellakaan ole ainoa joka on ottanut nimensä siltä tähdeltä :D. 

Nimi löytyy joltain ilmeisesti ainakin hopeanuoleen liittyvältä koirahahmolta, hotellilta ja joltain yhtiöltä joka tekee kai jotain laitteita (en ihan tajunnut mitä). En nyt kuitenkaan aio ruveta mitään nimiä vaihtamaan. Onhan se kivaa kun on oikein tähtien sukua...

Kuvassa on tähtiä, uskokaa tai älkää :D
Ehkä paras yö ikinä, tosiaan nukuin laiturilla
(vilttikasan alla)

Muutakin mielenkiintoista kyllä löytyi tästä tähti Rigelistä. Ensinnäkin se on kaksi kertaa kuumempi kuin aurinko ja 40,000 kertaa sitä kirkkaampi! Wau, ja minä en edes tiennyt. Ja kaikista kummallisinta on etten ole ikinä sitä etsinyt tähtitaivaalta. Ihan varmasti olen joskus tuijottanut suoraan Orionin tähtikuvioon sen enempää ajattelematta. 

Kesäherkut

Nyt kun on uusia sipuleita, on ollut erityisen kivaa tehdä ruokaa :) Päivisin kun ei halua lämmittää uuniakaan, voi vain täytellä patonkia tai mikrossa lämmittää sellaista hampurilaista, mitä kaupoissa myydään melkein valmiina. Sipulin avulla saa melkein kaiken maistumaan niin hyvälle!

Jälkkäriä sitten saa tosi helposti uusista mansikoista. Välttämättä ei niille tarvitse tehdä mitään. Jos niitä haluaa kuitenkin käyttää jotenkin erikoisesti, niin leivokset, kakut ja varsinkin niiden koristaminen on kuin sitä varten. Itse ajattelin tehdä uunijääteleöä, ja sitten pistää näitä ainakin lisukkeeksi ja koristeeksi, vaikka sisälle sitten tunkeekin vanhoja pakastemarjoja.

Muffinssit (tai cupcaket, mitä nuo sitten ovatkaan) ovat käteviä, koska pohjat voi aina pakastaa. Sitten kun tulee viraita tai vain kova makeanhimo, niin niitä voi ottaa sieltä. Ja sitten niitä voi koristella, vaikkapa myös noilla mansikoilla! Kuvassa olevat tein lähestulkoon mokkapalareseptillä. Yritin ensin keksiä jotain hienompaa kuorrutetta, mutta tuo oli ainakin hyväksi testattu :D

Matkalla kirjailijaksi

Tekstiä on nyt noin 66 sivua ja kun katsoin koko näytön lukutilalla, puhuu jo 128:sta sivusta. Kunnon kirjasta se kuitenkin on vielä kaukana. Työtä häiritsee hirveästi kaikki: "tämähän on ihan surkeaa tekstiä!" ajatukset ja nyt sitten on taas uusi probleemi. Mielessä on ihan uusi inspiraatio, ja se kutkuttaa mielessä paljon kiinnostavampana kuin tämä vanha kirja-aihe. Ja se idea tuntuu siinä mielessä myös enemmän omalta, että siinä voisin käyttää minä-kertojaa.

  Pelkään että tällaisella "pakko tehdä tämä loppuun" -fiiliksellä ei tule senkään vertaa mitään kunnollista kuin ennen. Lomaa on kuitenkin vielä jäljellä ja pitää nyt vain uskoa itseensä. Sitten myöhemmin pitää vain lukea, lukea, muokata ja muokata. Kärsivällisesti vain eteenpäin niin kyllä se siitä sitten :) ja kun ikääkin on niin sopivan vähän, niin jäähän sitä aikaa kirjottaa niitä muita, toivottavasti parempia tekstejä.

  Itselleni pidän nyt vain tärkeänä, että edes tämä olisi kasassa ennen kuin olen täysi-ikäinen. Ainakin itse olen ajatellut, että silloin kun luokitellaan aikuiseksi, pitäisi olla jo jotenkin kehittyneempikin. Kuusitoistavuotiaalta odotetaan roskatekstiä, ja on helpompi ylittää odotuksia. Toisaalta jos lähettäisin tekstin kustantajille tämän ikäisenä, juuri tuon käsityksen takia ei mielellään sanoisi ikää. Voisi käydä niin, ettei tarinasta iän takia luettisi edes ensimmäistä sivua.

Vanha lomakuva, tälläkin lomalla päivikseen
tuli rustattua joku ihme runo/laulu ;D

  Myönnän kyllä, että kustantamoilla on hyvä syy pitää vanhempia kirjoittajina parempina. Hehän ovat! Iän myötä karttuu aina myös kokemukset, ja tulee mielipiteitä. Hätiköin tätä kirjajuttua kuitenkin myös sen takia, että vanhempi minä voisi joskus nähdä siitä, mitä nuoret ajattelevat. Sellaisia juttuja unohtaa, mutta parhailla kirjailioilla ei ole siihen varaa. Ja vaikka julkisuus tai mikään sellainen ei minua kiinnostakkaan, mikään ei hivelisi itsetuntoa niin paljon, kuin olla joskus sellainen kirjailija.

Flowers

Tässä vähän kuvia kukista :) Älä kopioi ilman lupaa! / Do not copy without my permission!

   

tämä kuva on kyllä minun huoneesta :)

Musiikkia kansalle

Kaikkien projektien lisäksi aloitin eilen vielä säveltämisen :D Luulisin, että se tuli äskön niin valmiiksi kuin osaan tehdä. Mielelläni tekisin nuotit ja keksisin kitaratilutuksia ja vaikka mitä, mutta taito ei riitä.

Musescorella yritin tehdä kyllä eilen nuotteja, mutta ei tullut mitään. Sen verran olin soittamalla haettua säveliä, että pystyin kuulemaan vielä tänään, että miten sen laulaisin. Niin sitten nauhotin sen koneelle, vaikka mikrofoni on vaan sellanen huono sisäänrakennettu.

Toisaalta ehkä hyvä, ettei kuulu kovin selkeästi. Ihan hävettää kun kuulee äänensä. Vielä kun on enkuks niin ongelmia kans lausumisessa. siksi kuitenkin pistinkin vaan Windows Live työkalulla sanat laulunpätkään, että ainakin niiden avulla sitten saisi selvää.

Sitä videoa en tähän kehtaa laittaa, mutta voisin laittaa tähän rakkaasta youtubesta inspiroivaa musiikkia.
... ja mikä olisikaan inspiroivempaa kuin nähdä, että toiset osaa juu "miksi en minä??!" :D
(eli vähän covereita tänne teiän ihalitavaksi.)

 11v....

Kesäkuvia taivaasta

 Tässä siis maisemakuvia, joissa erityisesti kuvattu taivasta. Nämä taisin ottaa jo viime kesänä, mutta kesäkuvia kuitenkin :) . Näitä olisi kyllä enemmänkin, mutta etsin sellaisia jotka ainakin eroavat toisistaan. Pieni teksti kuvien alanurkassa on nimeni, vaikka ei oikein erotu.

Se mikä ensin on herkkää...

... muuttuu helposti myös dramaattiseksi.

Pilvet näyttää niin pehmoisilta <3

Sinisen taivaan valloittajat.

Unelmasyntymäpäivät, Osa 5

Nyt siis tarinan päätös. Kiitos niille, jotka ovat tätä lukeneet. Ja vielä ehtii tietenkin lukemaan! Varsinkin ne kärsimättömät, jotka eivät pätkinä olisi jaksaneet lukea :D Valitettavasti järjestys on hieman hassu, kun joutuu lukemaan alhaalta ylöspäin, mutta toivottavasti ei haittaa.

Minä 30, viimeinen osa

Lopulta vein kulhon tiskialtaalle ja viitoin Jimille. Hiivin ylös portaita verkkaisesti ja kuulin Jimin tulevan perässä. Kävelin makuuhuoneeseemme ja otin seinän vierestä tuolin korokkeeksi. Huoneen keskellä oli nimittäin iso pyöreä katto-ikkuna, jonka edessä yleensä pidettiin kantta, jotta auringonvalo ei häiritsisi unta. Otin kannen pois ja avasin ikkunan. Näin Jimin katsovan minua kummissaan, mutta tarrasin tottuneesti kiinni ikkunan reunoista ja aloin pikku hiljaa hivuttautua katolle.

   Pian olin katolla, mutta en suostunut katsomaan alas, koska tiesin, että joutuisin paniikkiin. Niinpä keskityin vain kädensijoihini ja huusin Jimiä tulemaan perässä. Kuulin alhaalta epämääräistä mutinaa, mutta lopulta näin mieheni pään kohoavan ikkunasta katolle. 

”Wau”, Jimi henkäisi, kun hän vihdoin oli katolla. ”Täällä on tähtitaivas”, totesi hän ihmeissään. 

”Vastako huomasit?” kysyin, vaikka en vastausta kaivannutkaan. Minä tartuin Jimin käteen, en niinkään sen kauniin hetken takia, vaan lähinnä, koska olin sattunut katsomaan alaspäin. Jimi vain nauroi, kun näki minun pelkoni, ja hänen naurunsa sai minut hetkessä rentoutumaan.

   Muistelimme siellä katolla kaikkia vanhoja asioita ja mietimme tulevaakin hieman. Ilta oli viileä ja Jimin oli pakko käydä välillä hakemassa vilttejä. Muuten kaikki oli täydellistä. Kun puhuttava rupesi loppumaan me jäimme tuijottamaan tähtitaivaan kauneutta. ”Tiedätkö muuten, olet vähän niin kuin nuo tähdet”, Jimi sanoi virne naamallaan. ”Iätön” hän sanoi. 

www.freedigitalphotos.net

  Mietin hetken tuota kummallista kohteliaisuutta, mutta mielestäni siinä ei ollut järkeä. Kyllähän jokaisella tähdellä oli ikä ja hyvin vahojahan ne olivatkin. Tätä kaikkea miettiessäni huomasin tähdenlennon. Se oli hyvin nopea, mutta kesti juuri tarpeeksi pikaiseen toivomukseen. ”Näitkö?” kysyin Jimiltä. ”Näin”, hän vastasi hiljaa. Jäin vielä katsomaan tähtiä, mutta pikkuhiljaa alkoi väsyttää. 

  Minun oli lämmin vilttien alla, ja painoin pääni Jimin kylkeen. Ilta oli täydellisen taianomainen ja tähdet tuikkivat yllämme. Kuitenkin, ennen nukahtamistani mielessäni oli vain yksi kovin yksinkertainen asia: aamulla on niska kipeä, mutta olkoon.

Unelmasyntymäpät, Osa 4

   Miki tuli mukaamme, ja suljin ulko-oven. Jimi alkoi johtaa meitä pois pihatieltä ja kävelimme pitkin jalkakäytävää. Näin heti, minne olimme menossa. Käännyimme Ossin talon luo, minne oli kokoontunut tuttujen autoja. Ystäviäni, sukulaisiani ja Jimin veli Stefan. Stefanin auto erottui muiden joukosta. Se oli hopeanharmaa porsche, mallista en ollut varma. Olin aina ihaillut sitä ja kerran päässyt ajamaankin.

   Stefan käveli meitä vastaan ja hän tuli heti katsomaan kummilastaan Kataa. Jimi oli ilmeisesti kyllästynyt kantelemaan tyttöä, koska tyrkkäsi lapsen veljensä syliin. Stefan ei hätkähtänyt yhtään vaan käveli kanssamme sisään taloon.

   Etsimme talosta Ossia, jonka me pian myös löysimme. ”Hyvää syntymäpäivää!” tämä huusi kovaan ääneen ja tuli halaamaan minua. Minä vain nauroin, ja pian ympärilleni tuli muutakin porukkaa, jotka halusivat päästä onnittelemaan. Monilla oli juhla- asuja ja olin tyytyväinen, että olin laittautunut. Olin vähän vaivaantunut, koska paikalla oli niin paljon väkeä.   En ollut kuitenkaan ainoa, jota väkijoukko häiritsi. Miki tarrasi peloissaan käteeni, kun eräs ystävättäristäni tuli lepertelemään hänelle, yrittäen olla mukava. Käännyin hymyillen Mikiin päin. ”Ossi taisi vähän innostua kutsumaan porukkaa”, kuiskasin hänen korvaansa, ja sain näin pojankin hymyilemään.

   Jimi oli kävellyt ympäri taloa ja jututtanut porukkaa, mutta palasi sitten luoksemme. ”Huh täällä on paljon väkeä, tunnetko ees noita kaikkia” hän päivitteli heti. En vastannut mitään. Tunsin kyllä kaikki, mutta osan kanssa en ollut puhunut pitkiin aikoihin. Sitten Jimi katsoi minua kainosti pää hieman sivulle kallellaan. ”Luulen, että ne saivat lahjasi valmiiksi, tule ulos” hän sanoi.

www.freedigitalphotos.net
(ei punainen, mutta...)

   Minua pelotti, koska en tiennyt lainkaan mitä se saattaisi olla. Jimi avasi minulle oven, ja näin ulkona punaisen avoauton. ”Ferrari” sanoi Jimi hiljaa, ja meinasin kaatua. Minun oli pakko ottaa tukea miehestäni kompuroidessani ulkorappusia alas. Sitten juoksin katsomaan sitä ja koskin siihen epäuskoisena, aivan kuin se olisi vain harha, jonka kuuluisi haihtua. ”California”, sanoin kun tajusin tuntevani auton. Sen punainen väri teki sille oikeutta, ja se näytti hyvin kauniilta. Autoa ei tehty enää, mutta muistin ihailleeni sitä joskus teininä. Ferrarini näytti silti aivan uudelta.

   ”Yhteislahja kaikilta” valaisi Jimi. ”Tosin, eniten varmasti minulta”, hän nauroi. En edes tiennyt, että hän osasi tuhlata autoon. Jimin auto ei nimittäin ollut erityisen hieno, eikä hän käyttänytkään sitä kovin usein. Halasin Jimiä oikein lujaa, mutta lopetin sitten, koska minua häiritsi ihmisten tuijotus, ja Jimikin alkoi punastua.

   Aika kului hyvin nopeasti ystävien kanssa, ja hyvää ruokaa syöden. Pian huomasin, että oli jo myöhä. Kata nukahti minun syliini ja Mikin silmät yrittivät liukua väkisin kiinni, vaikka poika yritti pysyä hereillä. Tajusin, että oli aika lähteä, eikä Jimillä ollut mitään sitä vastaan. Yritin päästä kävelemään herättämättä Kataa, eikä se kovin vaikeaa ollutkaan. Pikkuinen nukkui kovin sikeästi. Miki seurasi perässämme kotiin kuin pieni zombie. Uusi autoni sai jäädä vielä hetkeksi Ossin huostaan.

www.freedigitalphotos.net  
(ihan vain paloja kulhossa :D )

Kun vihdoin olimme kotona, me pistimme Katan tämän omaan sänkyyn ja sanoimme Mikille hyvät yöt. Pian hänen huoneestaan kuuluikin jo tasaista tuhinaa. ”Meillä on ihania lapsia”, Jimi huomautti. ”Niinpä”, minä hymyilin. Silloin Jimi alkoi kävellä kohti keittiötä ja huomasin siellä kynttilöitä, mitkä eivät siellä aikaisemmin olleet.

   Jimi sytytti kynttilät ja keittiöön tuli kaunis valo. Hän otti pakastimesta jäätelöä ja pisti paketista paloja kahteen kulhoon. ”Ajattelin kokata jotain hienoa, mutta tajusin etten osaa”, Jimi nauroi. ”Tämähän on täydellistä”, sanoin innokkaasti, ja mahdollisesti pilasin tunnelman etsimällä kaapista nomparelleja. Kuitenkin istuin Jimin kanssa pöydän ääreen syömään ja huomasin hymyileväni hyvin oudosti, koska kaikki oli vain niin ihanaa. Me söimme hitaasti ja olimme aivan hiljaa, mutta hiljaisuus ei tuntunut lainkaan pahalta.

Unelmasyntymäpäivät, Osa 3

Kävelin päämääröttämästi ympäri taloani, niinkuin usein tein miettiessäni. Minusta tuntui siltä, kuin olisin unohtanut jotain tärkeää. Katsoin lehdestä mikä päivä oli, ja muistin äkkiä mitä se oli. Tänään oli syntymäpäiväni! Kai olin onnistunut unohtamaan sen täysin, kun olin lykännyt pyöreiden lukujen ajattelemista myöhempään. Kummallista oli vain, että muutkin sen olivat unohtaneet.

  En nähnyt ketään enää missään, mieskin oli luikkinut jonnekin lasten kanssa. Se liero oli tietysti unohtanut. Minua ei enää yhtään huvittanut käväistä Ossin luona. Pakosti hän muisti, vaikka kukaan muu ei muistanutkaan. Itse hän oli jo aikaa sitten kysynyt minkä lahjan haluaisin. Nyt hän ei edes vaivautunut soittamaan onnitteluja, vaikka täytin sentään pyöreät kolmekymmentä.

www.freedigitalphotos.net

   Hetken ajan jo meinasin sortua ikäkriisin pauloihin. Avasin television ja katsoin puolisilmäisesti jotain tylsää tosi-tv ohjelmaa. Tajusin kuitenkin, että kyse oli pelkistä numeroista, eikä kolmekymmentä ollut edes kovin paljon. Vielä ainakin tilastollisesti pitäisi olla paljon elämää edessä ja lasten kanssa tuli liikuttua niin paljon, että suorastaan nuortui.

   Sitten sain hyvän idean. Jos Jimi ei todella tajunnut mikä päivä oli, hän tarvitsi vinkin. Ja mies kun oli, ihan pienestä hän ei ymmärtäisi. Suunnistin kylpyhuoneeseen ja aloin laittautua juhlakuntoon. Minua huvitti suuresti, kun etsin kaapista juhlavaatteitani. Valitsin punaisen silkkimekon ja kalleimmat korkokenkäni. Jos Jimi ei todella tästä vinkistä tajuaisi, hän saisi vielä tuntea kyseisten korkojen koston.

   Laittauduin pitkään ja hartaasti. Kun tunsin olevani valmis, kipitin alas ja huusin Jimin nimeä. ”Isä ja Kata lähtivät kauppaan”, totesi Miki jotenkin robottimaisesti ilmestyessään omasta huoneestaan. ”Ja sinäkö olet kököttänyt täällä yksin?”, kysyin kauhuissani. ”Joskus on hyvä jäädä yksin pohtiman elämää”, hän totesi pikkuvanhasti. Kurtistin kulmiani. ”Mitähän sinä olet pohdiskellut?” minä halusin tietää. ”Oravapsykologisia asioita enimmäkseen, mutta myös kissoihin kohdistuvaa verikostoa”, Miki vastasi oitis. Olisin nauranut, ellen olisi alkanut hieman pelätä kissani puolesta.

   Silloin kuulin ovikellon soivan ja lähdin avaamaan. Ovi avautui kilahtaen ja oven takana näin hölmistyneen Jimin, joka piti sylissään Kataa. Sitten hänen ilmeensä muuttui lähinnä pettyneeksi. ”Sä arvasit”, hän sanoi masentuneesti. Silloin oli minun vuoroni yllättyä. Jimi oli selvästi muistanut. Piristyin ja katsoin Jimiä innoissani. ”Arvasin mitä?” kysyin maltittomasti ja huomasin heiluttelevani käsiäni puheen tahtiin ilmassa. Jimi hymyili ja siirsi Katan vasemmalle kädelleen, jotta voisi viittoilla minulle suurieleisesti. ”Tätä tietä leidi”, hän sanoi mahdollisimman imelästi.

Unelmasyntymäpäivät, Osa 2

Olisin varmaan voinut pistää vähän pitemmänkin pätkän, mutta nyt ainakin pääsee vielä hyvin tarinaan mukaan. Tässä tarinassa siis kuviteltu unelmasyntymäpäiväni, ja tarina vasta alussa. Siitä vain siis lukemaan :).

30-v syntymäpäiväni, Osa 2

Ossi oli hyvä ystäväni, joka asui aivan naapurissa. Itse asiassa meidän keittiöstämme näki hänen keittiöönsä. Koska hän asui niin lähellä, kävelin usein hänen luokseen kyläilemään, hän kun sattumoisin oli myös Mikin kummisetä. Mieheni ei kuitenkaan pitänyt Ossista laisinkaan. Luulen, että se johtui siitä, että olin ohimennen huomauttanut Ossinkin pitävän hänen six packistään. Sen jälkeen hän ei enää uskaltanut kulkea ulkona ilman paitaa.

   Joka tapauksessa otin lapset usein mukaani, kun menin Ossin luo. Hän tuli hyvin toimeen lasten kanssa, ja lapset pitivät hänestä. Kata oli vielä hyvin pieni, eikä juuri välittänyt siitä mitä ympärillä tapahtui, nauroi vain. Miki oli kuitenkin hyvin ujo vieraiden seurassa ja yleensä kovin sulkeutunut. Ossia hän ei kuitenkaan pitänyt vieraana, ja Miki käyttäytyi hänen luonaan jopa normaalimmin, kuin kotona. En nimittäin ollut varma, oliko kovin normaalia, että hän jatkuvasti kasasi legoista temppeleitä orava-jumalille.

   En ehtinyt huomauttaa miehelleni siitä kuinka huono hänen kommenttinsa oli, kun jäin katsomaan Mikin kasvoille palannutta hymyä. Aloin hymyillä itsekin ja nousin seisomaan.”Itse asiassa en ole puhunut Ossille vielä tänään ja voisin hyvin lähteä käymään siellä”, sanoin ja hymyilin kujeilevasti. 

”Söisit edes aamupalasi ennen kun juoksentelet kakkosmiehesi luo”, Jimi nurisi ja katsoi minua hieman tylysti.

”Mutta setä ei ole kiinnostunut naisista” sanoi Miki aivan hämillään. Sille oli myös Jimin pakko nauraa. ” Ei se äitiäsi saisikaan”, hän lopulta totesi ja nappasi Katan syliinsä. Olin aivan unohtanut tytön, joka liikkui kaikilla keksimillään tavoilla mahdollisimman kauas seikkailemaan.

Kuva: Freefoto.com
creativecommons.org/licenses/by-nc-nd/3.0/  

   Söin lopulta aamupalan ja täydensin kissani ruokapurkin, koska Jimi oli sen varmasti tahallaan jättänyt tyhjäksi. Kukaan muu ei tuntunut pitävän kissastani kuin minä, ja tietysti Ossi, jolta kissan olin saanut lahjaksi kauan sitten. Miki oli hyvin eläinrakas, mutta vihasi kissaani sen syötyä yhden hänen oravistaan.

   Miki oli adoptoinut jonkin aikaa sitten orvoiksi jääneitä pieniä oravia, jotka hän sattui löytämään. Kenelläkään ei ollut sydäntä kieltää häntä auttamasta näitä suloisia otuksia. Ne kasvoivat hyvin nopeasti, mutta jäivät pihapiiriin asumaan ja toivat muita oravia mukanaan. Miki oli antanut jokaiselle oravalle nimen, vaikka niitä oli hyvin vaikea erottaa toisistaan.

Unelmasyntymäpäivät, Osa 1

Tässä alkaa siis tällainen kirjoitus, jonka kirjoitin alunperin koulukirjoitelmaksi. Aiheen piti olla 40-v syntymäpäivät, mutta muutin sen kolmeenkymppiin, koska tarinassa lapseni Kata on niin pieni. Tarinaa varten piti leikellä kuvia, jotka piti sisällyttää tarinaan. Samoja kuvia en saa tänne, mutta yritän etsiä matkan varrelle samankaltaisia kuvia.


Henkilöt: 
Lapseni Miki 5v. ja Kata ehkä vuoden?
Mieheni Jimi
Hänen veljesä Stefan, Katan kummi
Ystäväni Ossi, naapuri ja Mikin kummi

30-v syntymäpäiväni, Osa 1

www.freedigitalphotos.net

Kuulin lattialankkujen narinaa ja säpsähdin hereille. ”Paljonko kello on?” mumisin. ”Puoli yhdeksän” mieheni Jimi vastasi huolettomasti ja kääntyi katsomaan minua. Hänen hiuksensa olivat hassusti pörrössä, mikä sai minut hieman hymyilemään. Silloin kuitenkin käsitin mitä Jimi oli sanonut. ”Mikset herättänyt minua?” kiljaisin. Jimi kuitenkin vain nauroi.


  Katsoin häntä oudoksuen, mutta tajusin sitten, että oli lauantai. Heitin tuota ilkeää miestä  tyynyllä ja nousin ylös sängystä. Piti mennä vahtimaan ettei Miki taas heittäisi muroihinsa puolta pakettia sokeria, niin kuin hänellä oli tapana. Miki oli viisivuotiaaksi hyvin viisas, mutta sokerin vaaroja hän ei halunnut ymmärtää. Pujotin käteni kuitenkin hiuksiin, ja huomasin miettiväni lämmintä suihkua. Ovelasti käytin kaikkea viehätysvoimaani koiranpentukatseeseen, jonka ainoa tarkoitus oli saada Jimi alakertaan vahtimaan aamupalan kulkua. Hän huokaisi raskaasti, mutta ei sanonut mitään, kääntyi vain ja alistui kohtaloonsa.


   Minulla kesti suihkussa kauan, ja kun tulin vihdoin alakertaan, muut olivat jo ehtineet syödä. Kuivasin hiuksiani pyyhkeellä ja heitin sen aivan kiusallani sohvalle. Se nahkasohva oli Jimin valitsema ja hänelle turhankin rakas. Kääntyessäni näin kuitenkin Mikin supisevan hänelle jotain. Kiinnostuin heti ja meinasin kysyä mistä he oikein puhuivat. Silloin kuitenkin huomasin pienen Katan ja hän vei huomioni täysin. ”Varovarovaro” kiljaisin hätäisesti ja syöksyin auttamaan melkein syöttötuolista tippuvaa tytärtäni.  Onneksi sain Katan kiinni, ja nostin hänet suojelevasti syliini.

www.freedigitalphotos.net

   Hyvä mielialani oli tipotiessään kun mulkoilin miestäni. ”Etkö osaa pitää häntä silmällä?” marmatin ja käänsin pikaisesti päätäni lennättäen vettä märistä hiuksistani suoraan hänen päällensä. Se tuntui sopivan niin hyvin hetkeen, että se oli vain pakko tehdä. Jimi katsoi kuitenkin vain rohkeaa lastamme, joka vain nauroi sylissäni. Kata ei ollut pelännyt hetkeäkään. 



  Koska Kata ei tuntunut olevan moksiskaan isänsä laiminlyönnistä, pidin turhana että itsekään olisin liiaksi siitä valittanut. Kun käännyin lähteäkseni pois, huomasin Mikin ahdingon. ”Anteeksi äiti”, hän sanoi hiljaa katsellen maahan. ”Se oli mun vika”, hän mutisi. Istuin polvilleni yhä Kataa pidellen ja halasin molempia lapsiani yhtä aikaa.


   Laskin Katan lattialle, missä hän alkoi heti innokkaasti konttaamaan. ”Älä höpsi, et tehnyt mitään väärää”, sanoin mahdollisimman lempeästi ja pörrötin Mikin pehmoisia hiuksia. Pojan sinisistä silmistä heijastui liikuttava välittäminen, ja minun oli suorastaan pakko halata häntä vielä uudestaan. Jimi kuitenkin vain  pyöritteli silmiään vieressämme. Hänkin kumartui Mikin puoleen, tosin sanomaan minulle jotain hyvin epämieluista. ”Hölmö, vietät liikaa aikaa Ossin seurassa” hän naurahti. Se oli vanha vitsi, joka ei ollut koskaan hauska. 

Leipomalla kohti juhannusta

Eli tänään olisi tarkoitus tehdä juhannusta varten raparperipiirakkaa, kun viimeksi se onnistui niin täydellisesti. Yleensä en siis ole hirveästi innostunut raparperipiirakasta, mutta tämä kermaviiliversio toimii. Ohjeen pohjaan otin valion sivuilta "mamman marjapiiraasta", koska se oli ainakin testattu hyväksi. Siinä oli myös kervaviili päällä, mutta ajattelin että kirpeä raparperi saattaa tarvita enemmän sokeria tai jotain muuta. Täytteen ohje siis www.kotikokki.net .

Pohja:

100g voita
1dl sokeria
1 muna
1 1/2 dl vehnäjauhoja
1dl grahamjauhoja
1tl leivinjauhoja


Täyte:
n.0,5l raparperinpaloja
1tlk kermaviiliä
1 muna
2-3tl vaniljasokeria
1dl sokeria


Aloita pohjan tekeminen sekoittamalla sokeri ja voi. Sen jälkeen lisää muna ja jauhoseos. Voitele vuoka ja levitä taikina siihen. Sen jälkeen sekoita Täytteen aineet ja levitä pohjan päälle.

Paista uunin alaosassa 200 asteessa n. 30 min

Juhannusta varten oli tarkoitus tehdä myös jotain mansikoista, vaikka jotain mansikkaleivoksia. Se taitaa nyt kuitenkin jäädä. Tuli kyllä kokeiltua mansikkajäätelön tekemistä tikrukakun ohjeen kanssa. (tikrukakku.vuodatus.net)

Siitä ei tullut ihan sellaista varmaan kuin olisi pitänyt (syytän pakastemansikoita) kun koostumus oli tollanen mehujäätyyppinen. Oli kuitenkin ihan hyvää, ei siinä mitään. Olen aina halunnut kokeilla jäätelön tekemistä itse, siksi kiva kokemus. Ja varmasti kokeilen toistekkin.




Seuraavalla kerralla kun kirjoittelen, alan varmaan kertomaan yhtä tarinaa. Olen meinaan muokannut yhden koulukirjoituksen sellaiseen muotoon, että sen voisin ehkä julkaista paloissa jatkotarinana. Aihe on "unelmasynntärit". Katsotaan. Olisiko kiva kuulla?

Bonnie Tyler VS. Metallica

Sain tälläsen idean ottaa kaksi aivan eri tyyliä edustavaa bändiä/laulajaa kisaamaan siitä, kumpi onnistuu herättämään enemmän tunteita. Kertokaa suosikkinne, niin voin yrittää pisteyttää kuinka paljon tunteita herätti. Jos jätätte minut pulaan niin itse en kyllä edes yritä pistää näitä klassikoita paremmuusjärjestykseen. Uskokaa tai älkää, molemmista voi pitää yhtäaikaa ;)

Rakkauslauluja

 En tiedä onko Bonnie Tylerillä muita lauluja, kuin rakkauslauluja. Metallicalta taas on hyvin vaikea löytää mitään ainakaan kovin iloista sellaista. Nothing else matters- on ehkä Metallican tunnetuin kappale, ja saanut minutkin kyyneliin. Eli näistä kahdesta antaisin pisteeni varmasti sille. (vaikka/koska se ei välttämättä edes ole rakkauslaulu)

"Hän ei ollut tarpeeksi hyvä minulle!"

Kumpi saa sinut paremmin uskomaan itseesi ja unohtamaan esimerkiksi eron? Kumpikin kappale välittää aivan eri tunnetilaa, mutta kumpikin saa taas uskomaan itseensä. 

Tunteiden virtaa

Näitä ei oikein voi verrata toisiinsa, mutta näistä näkee molempien vahvuudet ehkä vielä selkeämmin. Kumpi herättää sinussa vahvempia tunteita?

Lisää runoja

Myöhemmin

Vieläkään ei ole aika

kai huomaisin jos olisi

Ruumistani kylmää,

taas pelkään

Tällä kertaa en taistele vastaan

Pelko jääkööt

en ole vielä valmis

Kohtaan möröt myöhemmin

Kyynel meressä

Onko kyynel enää kyynel

kun se on sekoittunut

meren suolaveden sekaan

Eihän korukaan ole koru

kultamöykyksi sulatettuna

Katoaako merkitys

kun ihminen taas hymyilee

Ja mitkä hymyt

ihmismeri nieleekään?

Avaruus

Jotain niin käsittämätöntä,

niin ihmeellistä

Tähtitaivasta

en voi ymmärtää

Ehkä on niin

että helpointa on rakastaa

Sitä mitä ei tunne

eikä saa koskaan koskettaa

Runoja sateesta

Tänään oli aivan ihana sadepäivä, eikä tämä siis ole ironiaa. Pidän sateesta, silloin kun sataa kunnolla. Ilma on raikas ja sade pesee kaiken ympärillään. Ajatuksetkin kulkee jotenkin paremmin. 

Pistän kuitenkin nyt vain pari juuri sateeseen liittyvää runoa, koska tuossa ilmassa on myös jotain pelottavaa. Tahdon koneen äkkiä kiinni, vaikka siellä tuskin alkaa ukkostaa.

Onni sateessa

Tavallinen ilta,

veden ääni ulkona

rapinaa katolla

naksahduksia talossa

Pieni onni hiipii luokse

haparoi kädellänsä

koskee vahingossa sydämeen

Ehkä sattumalla 

on osansa rakkaudessa

Tänään annoin anteeksi itselleni

Ikkunan ääressä

Jotain viehättävää 

on huonossa ilmassa

ei se tunnu huonolta

kun sataa oikein kunnolla

Sitä puhdistuu itsekin

pelkästä tuoksusta

sisintään myöden

Voisiko vaatteet olla

osa minuutta?

Kuitenkin kyse

on vain kankaasta

Aina pitäisi olla persoonallinen,

etsiä uutta

Ei kai ole farkuista kiinni

jos ei omista sisäistä myrskyä