Novellien pyörteessä

Olen aina ajatellut, että mitä pidempi teksti, sen parempi. Pitkässä tekstissä ehtii olemaan jänniä juonimutkia. Ehkä edelleen jotenkin soveltasin tätä romaaniin, mutta juoninovellissa on ainakin yhtä paljon juonta kuin lyhyessä romaanissa. Pitäisi ehdottomasti lukea enemmän novelleja. Miten luulen kirjoittavani niitä, vaikka en lue niitä?

Koulussa pitää lukea joko novellivalikoima, runokokoelma tai näytelmä. Ajattelin ensin jotain hienostelevaa Shakespearen näytelmää, mutta sitten silmät osuivat Waltariin. "Nainen tuli pimeästä ja muita novelleja" on siis kirjan nimi. Ja olen ihan onnessani, vaikka olin juuri äskön vielä masentumassa ihan kokonaan (en edes tiedä syytä, ehkä vain häpeästä olla minä).

Olen lukenut vasta sivulle 66, eli 8 novellia jos oikein laskin. 2 niistä oli jo ennestään tuttuja, 1 oppikirjan sivuilta ja toinen viime äidinkielentunnilta, kun opettaja innostui siitä kertomaan. Varsin erilainen se kuitenkin oli ihan lukukokemuksena. Kirjan alussa oli tarinoita nuoruudesta, tuli vähän kumma tunne. Vähän niinkuin olisin elänyt elämäni ihan väärin, noin sen pitäisi mennä.

Novelli pelkurista oli niin ihana, että loppu oikeasti kosketti. "Nuori mies rakastaa" teki tosi kateelliseksi tarinan tytölle. Kyllä Waltari osaa, tai osasi. Kun pääsen eteenpäin kirjassa, saatan joutua postaamaan uuden fanituksen tänne. Mikään tarina ei vain jätä kylmäksi, ja johonkin tämä tunnemelska pitää purkaa.

Miksen itse osaa kirjoittaa sillä tavoin?

Tässä musiikkia, joka ei liity mitenkään Mika Waltariin. Tämäkin saa kuitenkin upeudellaan hymyn huulille.