Unelmasyntymäpäivät, Osa 1

Tässä alkaa siis tällainen kirjoitus, jonka kirjoitin alunperin koulukirjoitelmaksi. Aiheen piti olla 40-v syntymäpäivät, mutta muutin sen kolmeenkymppiin, koska tarinassa lapseni Kata on niin pieni. Tarinaa varten piti leikellä kuvia, jotka piti sisällyttää tarinaan. Samoja kuvia en saa tänne, mutta yritän etsiä matkan varrelle samankaltaisia kuvia.


Henkilöt: 
Lapseni Miki 5v. ja Kata ehkä vuoden?
Mieheni Jimi
Hänen veljesä Stefan, Katan kummi
Ystäväni Ossi, naapuri ja Mikin kummi

30-v syntymäpäiväni, Osa 1

www.freedigitalphotos.net

Kuulin lattialankkujen narinaa ja säpsähdin hereille. ”Paljonko kello on?” mumisin. ”Puoli yhdeksän” mieheni Jimi vastasi huolettomasti ja kääntyi katsomaan minua. Hänen hiuksensa olivat hassusti pörrössä, mikä sai minut hieman hymyilemään. Silloin kuitenkin käsitin mitä Jimi oli sanonut. ”Mikset herättänyt minua?” kiljaisin. Jimi kuitenkin vain nauroi.


  Katsoin häntä oudoksuen, mutta tajusin sitten, että oli lauantai. Heitin tuota ilkeää miestä  tyynyllä ja nousin ylös sängystä. Piti mennä vahtimaan ettei Miki taas heittäisi muroihinsa puolta pakettia sokeria, niin kuin hänellä oli tapana. Miki oli viisivuotiaaksi hyvin viisas, mutta sokerin vaaroja hän ei halunnut ymmärtää. Pujotin käteni kuitenkin hiuksiin, ja huomasin miettiväni lämmintä suihkua. Ovelasti käytin kaikkea viehätysvoimaani koiranpentukatseeseen, jonka ainoa tarkoitus oli saada Jimi alakertaan vahtimaan aamupalan kulkua. Hän huokaisi raskaasti, mutta ei sanonut mitään, kääntyi vain ja alistui kohtaloonsa.


   Minulla kesti suihkussa kauan, ja kun tulin vihdoin alakertaan, muut olivat jo ehtineet syödä. Kuivasin hiuksiani pyyhkeellä ja heitin sen aivan kiusallani sohvalle. Se nahkasohva oli Jimin valitsema ja hänelle turhankin rakas. Kääntyessäni näin kuitenkin Mikin supisevan hänelle jotain. Kiinnostuin heti ja meinasin kysyä mistä he oikein puhuivat. Silloin kuitenkin huomasin pienen Katan ja hän vei huomioni täysin. ”Varovarovaro” kiljaisin hätäisesti ja syöksyin auttamaan melkein syöttötuolista tippuvaa tytärtäni.  Onneksi sain Katan kiinni, ja nostin hänet suojelevasti syliini.

www.freedigitalphotos.net

   Hyvä mielialani oli tipotiessään kun mulkoilin miestäni. ”Etkö osaa pitää häntä silmällä?” marmatin ja käänsin pikaisesti päätäni lennättäen vettä märistä hiuksistani suoraan hänen päällensä. Se tuntui sopivan niin hyvin hetkeen, että se oli vain pakko tehdä. Jimi katsoi kuitenkin vain rohkeaa lastamme, joka vain nauroi sylissäni. Kata ei ollut pelännyt hetkeäkään. 



  Koska Kata ei tuntunut olevan moksiskaan isänsä laiminlyönnistä, pidin turhana että itsekään olisin liiaksi siitä valittanut. Kun käännyin lähteäkseni pois, huomasin Mikin ahdingon. ”Anteeksi äiti”, hän sanoi hiljaa katsellen maahan. ”Se oli mun vika”, hän mutisi. Istuin polvilleni yhä Kataa pidellen ja halasin molempia lapsiani yhtä aikaa.


   Laskin Katan lattialle, missä hän alkoi heti innokkaasti konttaamaan. ”Älä höpsi, et tehnyt mitään väärää”, sanoin mahdollisimman lempeästi ja pörrötin Mikin pehmoisia hiuksia. Pojan sinisistä silmistä heijastui liikuttava välittäminen, ja minun oli suorastaan pakko halata häntä vielä uudestaan. Jimi kuitenkin vain  pyöritteli silmiään vieressämme. Hänkin kumartui Mikin puoleen, tosin sanomaan minulle jotain hyvin epämieluista. ”Hölmö, vietät liikaa aikaa Ossin seurassa” hän naurahti. Se oli vanha vitsi, joka ei ollut koskaan hauska.