Unelmasyntymäpäivät, Osa 5

Nyt siis tarinan päätös. Kiitos niille, jotka ovat tätä lukeneet. Ja vielä ehtii tietenkin lukemaan! Varsinkin ne kärsimättömät, jotka eivät pätkinä olisi jaksaneet lukea :D Valitettavasti järjestys on hieman hassu, kun joutuu lukemaan alhaalta ylöspäin, mutta toivottavasti ei haittaa.

Minä 30, viimeinen osa

Lopulta vein kulhon tiskialtaalle ja viitoin Jimille. Hiivin ylös portaita verkkaisesti ja kuulin Jimin tulevan perässä. Kävelin makuuhuoneeseemme ja otin seinän vierestä tuolin korokkeeksi. Huoneen keskellä oli nimittäin iso pyöreä katto-ikkuna, jonka edessä yleensä pidettiin kantta, jotta auringonvalo ei häiritsisi unta. Otin kannen pois ja avasin ikkunan. Näin Jimin katsovan minua kummissaan, mutta tarrasin tottuneesti kiinni ikkunan reunoista ja aloin pikku hiljaa hivuttautua katolle.

   Pian olin katolla, mutta en suostunut katsomaan alas, koska tiesin, että joutuisin paniikkiin. Niinpä keskityin vain kädensijoihini ja huusin Jimiä tulemaan perässä. Kuulin alhaalta epämääräistä mutinaa, mutta lopulta näin mieheni pään kohoavan ikkunasta katolle. 

”Wau”, Jimi henkäisi, kun hän vihdoin oli katolla. ”Täällä on tähtitaivas”, totesi hän ihmeissään. 

”Vastako huomasit?” kysyin, vaikka en vastausta kaivannutkaan. Minä tartuin Jimin käteen, en niinkään sen kauniin hetken takia, vaan lähinnä, koska olin sattunut katsomaan alaspäin. Jimi vain nauroi, kun näki minun pelkoni, ja hänen naurunsa sai minut hetkessä rentoutumaan.

   Muistelimme siellä katolla kaikkia vanhoja asioita ja mietimme tulevaakin hieman. Ilta oli viileä ja Jimin oli pakko käydä välillä hakemassa vilttejä. Muuten kaikki oli täydellistä. Kun puhuttava rupesi loppumaan me jäimme tuijottamaan tähtitaivaan kauneutta. ”Tiedätkö muuten, olet vähän niin kuin nuo tähdet”, Jimi sanoi virne naamallaan. ”Iätön” hän sanoi. 

www.freedigitalphotos.net

  Mietin hetken tuota kummallista kohteliaisuutta, mutta mielestäni siinä ei ollut järkeä. Kyllähän jokaisella tähdellä oli ikä ja hyvin vahojahan ne olivatkin. Tätä kaikkea miettiessäni huomasin tähdenlennon. Se oli hyvin nopea, mutta kesti juuri tarpeeksi pikaiseen toivomukseen. ”Näitkö?” kysyin Jimiltä. ”Näin”, hän vastasi hiljaa. Jäin vielä katsomaan tähtiä, mutta pikkuhiljaa alkoi väsyttää. 

  Minun oli lämmin vilttien alla, ja painoin pääni Jimin kylkeen. Ilta oli täydellisen taianomainen ja tähdet tuikkivat yllämme. Kuitenkin, ennen nukahtamistani mielessäni oli vain yksi kovin yksinkertainen asia: aamulla on niska kipeä, mutta olkoon.

Unelmasyntymäpät, Osa 4

   Miki tuli mukaamme, ja suljin ulko-oven. Jimi alkoi johtaa meitä pois pihatieltä ja kävelimme pitkin jalkakäytävää. Näin heti, minne olimme menossa. Käännyimme Ossin talon luo, minne oli kokoontunut tuttujen autoja. Ystäviäni, sukulaisiani ja Jimin veli Stefan. Stefanin auto erottui muiden joukosta. Se oli hopeanharmaa porsche, mallista en ollut varma. Olin aina ihaillut sitä ja kerran päässyt ajamaankin.

   Stefan käveli meitä vastaan ja hän tuli heti katsomaan kummilastaan Kataa. Jimi oli ilmeisesti kyllästynyt kantelemaan tyttöä, koska tyrkkäsi lapsen veljensä syliin. Stefan ei hätkähtänyt yhtään vaan käveli kanssamme sisään taloon.

   Etsimme talosta Ossia, jonka me pian myös löysimme. ”Hyvää syntymäpäivää!” tämä huusi kovaan ääneen ja tuli halaamaan minua. Minä vain nauroin, ja pian ympärilleni tuli muutakin porukkaa, jotka halusivat päästä onnittelemaan. Monilla oli juhla- asuja ja olin tyytyväinen, että olin laittautunut. Olin vähän vaivaantunut, koska paikalla oli niin paljon väkeä.   En ollut kuitenkaan ainoa, jota väkijoukko häiritsi. Miki tarrasi peloissaan käteeni, kun eräs ystävättäristäni tuli lepertelemään hänelle, yrittäen olla mukava. Käännyin hymyillen Mikiin päin. ”Ossi taisi vähän innostua kutsumaan porukkaa”, kuiskasin hänen korvaansa, ja sain näin pojankin hymyilemään.

   Jimi oli kävellyt ympäri taloa ja jututtanut porukkaa, mutta palasi sitten luoksemme. ”Huh täällä on paljon väkeä, tunnetko ees noita kaikkia” hän päivitteli heti. En vastannut mitään. Tunsin kyllä kaikki, mutta osan kanssa en ollut puhunut pitkiin aikoihin. Sitten Jimi katsoi minua kainosti pää hieman sivulle kallellaan. ”Luulen, että ne saivat lahjasi valmiiksi, tule ulos” hän sanoi.

www.freedigitalphotos.net
(ei punainen, mutta...)

   Minua pelotti, koska en tiennyt lainkaan mitä se saattaisi olla. Jimi avasi minulle oven, ja näin ulkona punaisen avoauton. ”Ferrari” sanoi Jimi hiljaa, ja meinasin kaatua. Minun oli pakko ottaa tukea miehestäni kompuroidessani ulkorappusia alas. Sitten juoksin katsomaan sitä ja koskin siihen epäuskoisena, aivan kuin se olisi vain harha, jonka kuuluisi haihtua. ”California”, sanoin kun tajusin tuntevani auton. Sen punainen väri teki sille oikeutta, ja se näytti hyvin kauniilta. Autoa ei tehty enää, mutta muistin ihailleeni sitä joskus teininä. Ferrarini näytti silti aivan uudelta.

   ”Yhteislahja kaikilta” valaisi Jimi. ”Tosin, eniten varmasti minulta”, hän nauroi. En edes tiennyt, että hän osasi tuhlata autoon. Jimin auto ei nimittäin ollut erityisen hieno, eikä hän käyttänytkään sitä kovin usein. Halasin Jimiä oikein lujaa, mutta lopetin sitten, koska minua häiritsi ihmisten tuijotus, ja Jimikin alkoi punastua.

   Aika kului hyvin nopeasti ystävien kanssa, ja hyvää ruokaa syöden. Pian huomasin, että oli jo myöhä. Kata nukahti minun syliini ja Mikin silmät yrittivät liukua väkisin kiinni, vaikka poika yritti pysyä hereillä. Tajusin, että oli aika lähteä, eikä Jimillä ollut mitään sitä vastaan. Yritin päästä kävelemään herättämättä Kataa, eikä se kovin vaikeaa ollutkaan. Pikkuinen nukkui kovin sikeästi. Miki seurasi perässämme kotiin kuin pieni zombie. Uusi autoni sai jäädä vielä hetkeksi Ossin huostaan.

www.freedigitalphotos.net  
(ihan vain paloja kulhossa :D )

Kun vihdoin olimme kotona, me pistimme Katan tämän omaan sänkyyn ja sanoimme Mikille hyvät yöt. Pian hänen huoneestaan kuuluikin jo tasaista tuhinaa. ”Meillä on ihania lapsia”, Jimi huomautti. ”Niinpä”, minä hymyilin. Silloin Jimi alkoi kävellä kohti keittiötä ja huomasin siellä kynttilöitä, mitkä eivät siellä aikaisemmin olleet.

   Jimi sytytti kynttilät ja keittiöön tuli kaunis valo. Hän otti pakastimesta jäätelöä ja pisti paketista paloja kahteen kulhoon. ”Ajattelin kokata jotain hienoa, mutta tajusin etten osaa”, Jimi nauroi. ”Tämähän on täydellistä”, sanoin innokkaasti, ja mahdollisesti pilasin tunnelman etsimällä kaapista nomparelleja. Kuitenkin istuin Jimin kanssa pöydän ääreen syömään ja huomasin hymyileväni hyvin oudosti, koska kaikki oli vain niin ihanaa. Me söimme hitaasti ja olimme aivan hiljaa, mutta hiljaisuus ei tuntunut lainkaan pahalta.

Unelmasyntymäpäivät, Osa 3

Kävelin päämääröttämästi ympäri taloani, niinkuin usein tein miettiessäni. Minusta tuntui siltä, kuin olisin unohtanut jotain tärkeää. Katsoin lehdestä mikä päivä oli, ja muistin äkkiä mitä se oli. Tänään oli syntymäpäiväni! Kai olin onnistunut unohtamaan sen täysin, kun olin lykännyt pyöreiden lukujen ajattelemista myöhempään. Kummallista oli vain, että muutkin sen olivat unohtaneet.

  En nähnyt ketään enää missään, mieskin oli luikkinut jonnekin lasten kanssa. Se liero oli tietysti unohtanut. Minua ei enää yhtään huvittanut käväistä Ossin luona. Pakosti hän muisti, vaikka kukaan muu ei muistanutkaan. Itse hän oli jo aikaa sitten kysynyt minkä lahjan haluaisin. Nyt hän ei edes vaivautunut soittamaan onnitteluja, vaikka täytin sentään pyöreät kolmekymmentä.

www.freedigitalphotos.net

   Hetken ajan jo meinasin sortua ikäkriisin pauloihin. Avasin television ja katsoin puolisilmäisesti jotain tylsää tosi-tv ohjelmaa. Tajusin kuitenkin, että kyse oli pelkistä numeroista, eikä kolmekymmentä ollut edes kovin paljon. Vielä ainakin tilastollisesti pitäisi olla paljon elämää edessä ja lasten kanssa tuli liikuttua niin paljon, että suorastaan nuortui.

   Sitten sain hyvän idean. Jos Jimi ei todella tajunnut mikä päivä oli, hän tarvitsi vinkin. Ja mies kun oli, ihan pienestä hän ei ymmärtäisi. Suunnistin kylpyhuoneeseen ja aloin laittautua juhlakuntoon. Minua huvitti suuresti, kun etsin kaapista juhlavaatteitani. Valitsin punaisen silkkimekon ja kalleimmat korkokenkäni. Jos Jimi ei todella tästä vinkistä tajuaisi, hän saisi vielä tuntea kyseisten korkojen koston.

   Laittauduin pitkään ja hartaasti. Kun tunsin olevani valmis, kipitin alas ja huusin Jimin nimeä. ”Isä ja Kata lähtivät kauppaan”, totesi Miki jotenkin robottimaisesti ilmestyessään omasta huoneestaan. ”Ja sinäkö olet kököttänyt täällä yksin?”, kysyin kauhuissani. ”Joskus on hyvä jäädä yksin pohtiman elämää”, hän totesi pikkuvanhasti. Kurtistin kulmiani. ”Mitähän sinä olet pohdiskellut?” minä halusin tietää. ”Oravapsykologisia asioita enimmäkseen, mutta myös kissoihin kohdistuvaa verikostoa”, Miki vastasi oitis. Olisin nauranut, ellen olisi alkanut hieman pelätä kissani puolesta.

   Silloin kuulin ovikellon soivan ja lähdin avaamaan. Ovi avautui kilahtaen ja oven takana näin hölmistyneen Jimin, joka piti sylissään Kataa. Sitten hänen ilmeensä muuttui lähinnä pettyneeksi. ”Sä arvasit”, hän sanoi masentuneesti. Silloin oli minun vuoroni yllättyä. Jimi oli selvästi muistanut. Piristyin ja katsoin Jimiä innoissani. ”Arvasin mitä?” kysyin maltittomasti ja huomasin heiluttelevani käsiäni puheen tahtiin ilmassa. Jimi hymyili ja siirsi Katan vasemmalle kädelleen, jotta voisi viittoilla minulle suurieleisesti. ”Tätä tietä leidi”, hän sanoi mahdollisimman imelästi.

Unelmasyntymäpäivät, Osa 2

Olisin varmaan voinut pistää vähän pitemmänkin pätkän, mutta nyt ainakin pääsee vielä hyvin tarinaan mukaan. Tässä tarinassa siis kuviteltu unelmasyntymäpäiväni, ja tarina vasta alussa. Siitä vain siis lukemaan :).

30-v syntymäpäiväni, Osa 2

Ossi oli hyvä ystäväni, joka asui aivan naapurissa. Itse asiassa meidän keittiöstämme näki hänen keittiöönsä. Koska hän asui niin lähellä, kävelin usein hänen luokseen kyläilemään, hän kun sattumoisin oli myös Mikin kummisetä. Mieheni ei kuitenkaan pitänyt Ossista laisinkaan. Luulen, että se johtui siitä, että olin ohimennen huomauttanut Ossinkin pitävän hänen six packistään. Sen jälkeen hän ei enää uskaltanut kulkea ulkona ilman paitaa.

   Joka tapauksessa otin lapset usein mukaani, kun menin Ossin luo. Hän tuli hyvin toimeen lasten kanssa, ja lapset pitivät hänestä. Kata oli vielä hyvin pieni, eikä juuri välittänyt siitä mitä ympärillä tapahtui, nauroi vain. Miki oli kuitenkin hyvin ujo vieraiden seurassa ja yleensä kovin sulkeutunut. Ossia hän ei kuitenkaan pitänyt vieraana, ja Miki käyttäytyi hänen luonaan jopa normaalimmin, kuin kotona. En nimittäin ollut varma, oliko kovin normaalia, että hän jatkuvasti kasasi legoista temppeleitä orava-jumalille.

   En ehtinyt huomauttaa miehelleni siitä kuinka huono hänen kommenttinsa oli, kun jäin katsomaan Mikin kasvoille palannutta hymyä. Aloin hymyillä itsekin ja nousin seisomaan.”Itse asiassa en ole puhunut Ossille vielä tänään ja voisin hyvin lähteä käymään siellä”, sanoin ja hymyilin kujeilevasti. 

”Söisit edes aamupalasi ennen kun juoksentelet kakkosmiehesi luo”, Jimi nurisi ja katsoi minua hieman tylysti.

”Mutta setä ei ole kiinnostunut naisista” sanoi Miki aivan hämillään. Sille oli myös Jimin pakko nauraa. ” Ei se äitiäsi saisikaan”, hän lopulta totesi ja nappasi Katan syliinsä. Olin aivan unohtanut tytön, joka liikkui kaikilla keksimillään tavoilla mahdollisimman kauas seikkailemaan.

Kuva: Freefoto.com
creativecommons.org/licenses/by-nc-nd/3.0/  

   Söin lopulta aamupalan ja täydensin kissani ruokapurkin, koska Jimi oli sen varmasti tahallaan jättänyt tyhjäksi. Kukaan muu ei tuntunut pitävän kissastani kuin minä, ja tietysti Ossi, jolta kissan olin saanut lahjaksi kauan sitten. Miki oli hyvin eläinrakas, mutta vihasi kissaani sen syötyä yhden hänen oravistaan.

   Miki oli adoptoinut jonkin aikaa sitten orvoiksi jääneitä pieniä oravia, jotka hän sattui löytämään. Kenelläkään ei ollut sydäntä kieltää häntä auttamasta näitä suloisia otuksia. Ne kasvoivat hyvin nopeasti, mutta jäivät pihapiiriin asumaan ja toivat muita oravia mukanaan. Miki oli antanut jokaiselle oravalle nimen, vaikka niitä oli hyvin vaikea erottaa toisistaan.

Unelmasyntymäpäivät, Osa 1

Tässä alkaa siis tällainen kirjoitus, jonka kirjoitin alunperin koulukirjoitelmaksi. Aiheen piti olla 40-v syntymäpäivät, mutta muutin sen kolmeenkymppiin, koska tarinassa lapseni Kata on niin pieni. Tarinaa varten piti leikellä kuvia, jotka piti sisällyttää tarinaan. Samoja kuvia en saa tänne, mutta yritän etsiä matkan varrelle samankaltaisia kuvia.


Henkilöt: 
Lapseni Miki 5v. ja Kata ehkä vuoden?
Mieheni Jimi
Hänen veljesä Stefan, Katan kummi
Ystäväni Ossi, naapuri ja Mikin kummi

30-v syntymäpäiväni, Osa 1

www.freedigitalphotos.net

Kuulin lattialankkujen narinaa ja säpsähdin hereille. ”Paljonko kello on?” mumisin. ”Puoli yhdeksän” mieheni Jimi vastasi huolettomasti ja kääntyi katsomaan minua. Hänen hiuksensa olivat hassusti pörrössä, mikä sai minut hieman hymyilemään. Silloin kuitenkin käsitin mitä Jimi oli sanonut. ”Mikset herättänyt minua?” kiljaisin. Jimi kuitenkin vain nauroi.


  Katsoin häntä oudoksuen, mutta tajusin sitten, että oli lauantai. Heitin tuota ilkeää miestä  tyynyllä ja nousin ylös sängystä. Piti mennä vahtimaan ettei Miki taas heittäisi muroihinsa puolta pakettia sokeria, niin kuin hänellä oli tapana. Miki oli viisivuotiaaksi hyvin viisas, mutta sokerin vaaroja hän ei halunnut ymmärtää. Pujotin käteni kuitenkin hiuksiin, ja huomasin miettiväni lämmintä suihkua. Ovelasti käytin kaikkea viehätysvoimaani koiranpentukatseeseen, jonka ainoa tarkoitus oli saada Jimi alakertaan vahtimaan aamupalan kulkua. Hän huokaisi raskaasti, mutta ei sanonut mitään, kääntyi vain ja alistui kohtaloonsa.


   Minulla kesti suihkussa kauan, ja kun tulin vihdoin alakertaan, muut olivat jo ehtineet syödä. Kuivasin hiuksiani pyyhkeellä ja heitin sen aivan kiusallani sohvalle. Se nahkasohva oli Jimin valitsema ja hänelle turhankin rakas. Kääntyessäni näin kuitenkin Mikin supisevan hänelle jotain. Kiinnostuin heti ja meinasin kysyä mistä he oikein puhuivat. Silloin kuitenkin huomasin pienen Katan ja hän vei huomioni täysin. ”Varovarovaro” kiljaisin hätäisesti ja syöksyin auttamaan melkein syöttötuolista tippuvaa tytärtäni.  Onneksi sain Katan kiinni, ja nostin hänet suojelevasti syliini.

www.freedigitalphotos.net

   Hyvä mielialani oli tipotiessään kun mulkoilin miestäni. ”Etkö osaa pitää häntä silmällä?” marmatin ja käänsin pikaisesti päätäni lennättäen vettä märistä hiuksistani suoraan hänen päällensä. Se tuntui sopivan niin hyvin hetkeen, että se oli vain pakko tehdä. Jimi katsoi kuitenkin vain rohkeaa lastamme, joka vain nauroi sylissäni. Kata ei ollut pelännyt hetkeäkään. 



  Koska Kata ei tuntunut olevan moksiskaan isänsä laiminlyönnistä, pidin turhana että itsekään olisin liiaksi siitä valittanut. Kun käännyin lähteäkseni pois, huomasin Mikin ahdingon. ”Anteeksi äiti”, hän sanoi hiljaa katsellen maahan. ”Se oli mun vika”, hän mutisi. Istuin polvilleni yhä Kataa pidellen ja halasin molempia lapsiani yhtä aikaa.


   Laskin Katan lattialle, missä hän alkoi heti innokkaasti konttaamaan. ”Älä höpsi, et tehnyt mitään väärää”, sanoin mahdollisimman lempeästi ja pörrötin Mikin pehmoisia hiuksia. Pojan sinisistä silmistä heijastui liikuttava välittäminen, ja minun oli suorastaan pakko halata häntä vielä uudestaan. Jimi kuitenkin vain  pyöritteli silmiään vieressämme. Hänkin kumartui Mikin puoleen, tosin sanomaan minulle jotain hyvin epämieluista. ”Hölmö, vietät liikaa aikaa Ossin seurassa” hän naurahti. Se oli vanha vitsi, joka ei ollut koskaan hauska. 

Leipomalla kohti juhannusta

Eli tänään olisi tarkoitus tehdä juhannusta varten raparperipiirakkaa, kun viimeksi se onnistui niin täydellisesti. Yleensä en siis ole hirveästi innostunut raparperipiirakasta, mutta tämä kermaviiliversio toimii. Ohjeen pohjaan otin valion sivuilta "mamman marjapiiraasta", koska se oli ainakin testattu hyväksi. Siinä oli myös kervaviili päällä, mutta ajattelin että kirpeä raparperi saattaa tarvita enemmän sokeria tai jotain muuta. Täytteen ohje siis www.kotikokki.net .

Pohja:

100g voita
1dl sokeria
1 muna
1 1/2 dl vehnäjauhoja
1dl grahamjauhoja
1tl leivinjauhoja


Täyte:
n.0,5l raparperinpaloja
1tlk kermaviiliä
1 muna
2-3tl vaniljasokeria
1dl sokeria


Aloita pohjan tekeminen sekoittamalla sokeri ja voi. Sen jälkeen lisää muna ja jauhoseos. Voitele vuoka ja levitä taikina siihen. Sen jälkeen sekoita Täytteen aineet ja levitä pohjan päälle.

Paista uunin alaosassa 200 asteessa n. 30 min

Juhannusta varten oli tarkoitus tehdä myös jotain mansikoista, vaikka jotain mansikkaleivoksia. Se taitaa nyt kuitenkin jäädä. Tuli kyllä kokeiltua mansikkajäätelön tekemistä tikrukakun ohjeen kanssa. (tikrukakku.vuodatus.net)

Siitä ei tullut ihan sellaista varmaan kuin olisi pitänyt (syytän pakastemansikoita) kun koostumus oli tollanen mehujäätyyppinen. Oli kuitenkin ihan hyvää, ei siinä mitään. Olen aina halunnut kokeilla jäätelön tekemistä itse, siksi kiva kokemus. Ja varmasti kokeilen toistekkin.




Seuraavalla kerralla kun kirjoittelen, alan varmaan kertomaan yhtä tarinaa. Olen meinaan muokannut yhden koulukirjoituksen sellaiseen muotoon, että sen voisin ehkä julkaista paloissa jatkotarinana. Aihe on "unelmasynntärit". Katsotaan. Olisiko kiva kuulla?

Bonnie Tyler VS. Metallica

Sain tälläsen idean ottaa kaksi aivan eri tyyliä edustavaa bändiä/laulajaa kisaamaan siitä, kumpi onnistuu herättämään enemmän tunteita. Kertokaa suosikkinne, niin voin yrittää pisteyttää kuinka paljon tunteita herätti. Jos jätätte minut pulaan niin itse en kyllä edes yritä pistää näitä klassikoita paremmuusjärjestykseen. Uskokaa tai älkää, molemmista voi pitää yhtäaikaa ;)

Rakkauslauluja

 En tiedä onko Bonnie Tylerillä muita lauluja, kuin rakkauslauluja. Metallicalta taas on hyvin vaikea löytää mitään ainakaan kovin iloista sellaista. Nothing else matters- on ehkä Metallican tunnetuin kappale, ja saanut minutkin kyyneliin. Eli näistä kahdesta antaisin pisteeni varmasti sille. (vaikka/koska se ei välttämättä edes ole rakkauslaulu)

"Hän ei ollut tarpeeksi hyvä minulle!"

Kumpi saa sinut paremmin uskomaan itseesi ja unohtamaan esimerkiksi eron? Kumpikin kappale välittää aivan eri tunnetilaa, mutta kumpikin saa taas uskomaan itseensä. 

Tunteiden virtaa

Näitä ei oikein voi verrata toisiinsa, mutta näistä näkee molempien vahvuudet ehkä vielä selkeämmin. Kumpi herättää sinussa vahvempia tunteita?

Lisää runoja

Myöhemmin

Vieläkään ei ole aika

kai huomaisin jos olisi

Ruumistani kylmää,

taas pelkään

Tällä kertaa en taistele vastaan

Pelko jääkööt

en ole vielä valmis

Kohtaan möröt myöhemmin

Kyynel meressä

Onko kyynel enää kyynel

kun se on sekoittunut

meren suolaveden sekaan

Eihän korukaan ole koru

kultamöykyksi sulatettuna

Katoaako merkitys

kun ihminen taas hymyilee

Ja mitkä hymyt

ihmismeri nieleekään?

Avaruus

Jotain niin käsittämätöntä,

niin ihmeellistä

Tähtitaivasta

en voi ymmärtää

Ehkä on niin

että helpointa on rakastaa

Sitä mitä ei tunne

eikä saa koskaan koskettaa

Runoja sateesta

Tänään oli aivan ihana sadepäivä, eikä tämä siis ole ironiaa. Pidän sateesta, silloin kun sataa kunnolla. Ilma on raikas ja sade pesee kaiken ympärillään. Ajatuksetkin kulkee jotenkin paremmin. 

Pistän kuitenkin nyt vain pari juuri sateeseen liittyvää runoa, koska tuossa ilmassa on myös jotain pelottavaa. Tahdon koneen äkkiä kiinni, vaikka siellä tuskin alkaa ukkostaa.

Onni sateessa

Tavallinen ilta,

veden ääni ulkona

rapinaa katolla

naksahduksia talossa

Pieni onni hiipii luokse

haparoi kädellänsä

koskee vahingossa sydämeen

Ehkä sattumalla 

on osansa rakkaudessa

Tänään annoin anteeksi itselleni

Ikkunan ääressä

Jotain viehättävää 

on huonossa ilmassa

ei se tunnu huonolta

kun sataa oikein kunnolla

Sitä puhdistuu itsekin

pelkästä tuoksusta

sisintään myöden

Voisiko vaatteet olla

osa minuutta?

Kuitenkin kyse

on vain kankaasta

Aina pitäisi olla persoonallinen,

etsiä uutta

Ei kai ole farkuista kiinni

jos ei omista sisäistä myrskyä

Taidetta

Eli siis tämä on maisemakuva :D

Tiedän, tiedän se on outo. Mutta ainakin taiteellista, ja tulee täydestä sydämestä. Öljymaalien aiheuttamat rasvarenkaat mustien tähtien ympärillä oikeasti hienot, kun katsoo valoa vasten. Aurinko paistaa paperin läpi, ja tuo sumuista valoa työhön. Eilen oli tosi kivaa tuota tehdessä, ja sehän on se mikä merkitsee.

Sotkua tuli aika tavalla, maalia oli ihan joka puolella. Maalasin lattialla ja sääret tuli maalattua samalla. Vieläkin on mustat läikän, kynnenalusissa myös vähän mustaa. Tuo maalia aina vain leviää, vaikka kuinka hankaa. Mutta kivaa kun on, saa vähän myös sotata :D






Eilen en sitten päättänytkään runoilla, mutta niinhän se on, että kuva sanoo enemmän kuin tuhat sanaa. Ted.com:issa oli oikeastaan puhe mieesä kerrottiin, että enemmän. En jaksanut kyllä kuunnella loppuun.
Maalauksen hempeät värit tulee varmaan siitä, kun olin juuri katsonut oikein romanttisen prinsessaelokuvan. En ollut ennen nähnyt tuota "Prinsessa ja sammakko" -elokuvaa ja se oli tosi suloinen.



Suurinta taidetta kuitenkin, luonto. Ei sana eikä kuva voi olla niin kaunis kuin nuo maisemat jotka ulkona näkee. Tosin tiedän olevani onnekas, kun asun niin ihanassa paikassa. Yksi runo sille <3

Kauniimpaa muualta hakea saa
kodikseen tuntee kun saa vaeltaa
ja niin kaunis yhä, joka päivä
koskaan en väitä, etten enää välitä


Kun tunnen tuoksusi, metsät ja muun
en tahtoisi lähteä enää pois


Silti lähden, en voi väittää muuta
mutta ikävääni voit luottaa aina

Foiboksen polttavat suudelmat

Tämän kuvan kanssa voisin sanoa, että juu kävinhän minä eilen illalla lenkillä. Totuus on, että otin tuon kuvan ikkunan läpi :3. Kun Turms oli loppu, unohduin lukemaan sitä Shakespearen Coriolanusta, mistä puhuin. En ole ennen lukenut näytelmiä, ja se on yksi syy miksi on niin kiinnostava.

Sain kuitenkin kirjoitettua runoja! Siis monikossa :3 tavoite oli vain yksi. Inspiroiduin niin ihanasti, kun sade ropisi. En pistä runoja vielä tähän, keräilen ensin vähän useampia. Tai sitten käyn katsomassa rakkausrunot.fi käyttäjältäni rinkeli jotain, ja uusiokäytän. Kuitenkin on aina kivempi jakaa uutta.

Tänään tulee varmasti heti uusia, tänään meinaan kävin siellä lenkillä, ja aivan ihana tunne tuli heti. Siitä tuo nimikin, aurinkoisesta lenkistä ja Shakespearesta. Foibos tarkoittaa aurinkoa, ja rakastuin oitis tuohon kielikuvaan. Ehkä innostun nyt ottamaan aurinkoa, kun voi sen ilmaista noin kauniisti.

Ehkä yksi runo kuitenkin, tuohon kuvaan liittyen. Ehkä se on hieman keskeneräinen runo, mutta se kuvaa fiiliksiä kun katsoin ikkunasta.


Sateenkaari


Uskon jos sanot, 
että onni on takapihalla


Tanssin mielelläni tuon sateenkaaren juurella
aarteemme ympärillä


Mutta ihmiset katsovat
ei saa liata jalkoja


Sateen kastamassa nurmikossa
sadetanssini aikana

Turms kesäseurana

Tänään taas laiska päivä... piti kyllä mennä heti aamusta lenkille! Mukaan olisin ottanut kirjasen, ja jäänyt ehkä johonkin puskaan rustaamaan runoja. Jäin kuitenkin taas Turms kuolemattoman pauloihin, ja näin se sitten meni koko päivä. Ihanien tarinoiden ihmeellisessä maailmassa olen siis ollut pari päivää, ja oma tarinani ei tähän joukkoon kuulu. Eilen tuli katsottua parikin hömppä-rakkausfilmiä ja päälle vielä vähän komediaa :D On niin ihanan vapauttavaa mennä aivan toiseen ulottuvuuteen ja elää toisen ihmisen elämää.  

http://www.freedigitalphotos.net

 Valitettavasti kirja loppui. Ehkä se on tavallaan hyvä, että keskittyy omaankin elämään välillä. Puhelimen voisi ladata, että voisi kavereihinkin pitää välillä yhteyttä. Tänään olisi vielä aikaa tehdä ruokaa, kirjoittaa yksi runo ja sivullinen tarinaakin. Iltalenkillekkin voisi lähteä, jos täydellä mahalla jaksaa.

Ei nyht jaksaisi miettiä oikein ruokaakaan, kun on päivän mittaan tullut naposteltua kaikenlaista. Lupasin kuitenkin, joten alan ruokaa varmaan kohta laittamaan. Ensin etsin netistä ohjeen, jolla saisi uunilohta tehtyä. Suunnilleen tiedän miten pitäisi tehdä, mutta ajoista ja lämpömääristä en tiedä mitään.

Tänään en siis saanut runoja tänne, enkä valokuvia lenkiltä. Katsotaan huomenna uudestaan. Te hyvät ihmiset, luvatkaa edes harkita Turms kuolemattoman lukemaan aloittamista jonain tylsänä päivänä. Se on melkein yhtä hyvä kuin Sinuhe. Kaikki kunnia Waltarille. Nykykirjailijat ei pysty samaan.

Nettikirjat

Mietin tässä juuri, että onko suomessa kunnon kunnon nettipalvelua, joka julkaisisi kirjoja? Olen kyllä kuullut että älypuhelimiin saa sovelluksia, millä voi lukea kirjoja. Onko kuitenkaan olemassa paikkoja, mitkä voisi julkaista tekstejä, vaikka ne eivät olisi edes kirjamuodossa? Eikö kustantajille olisi ihan kannattavaa julkaista sillä tavoin kirjoja, joihin luottamus ei riitä painoon asti?
Tätä rupesin miettimään, kun tajusin kuinka hankalaa olisi saada pitkä kirjoitus blogiin. Jos sen pistäisi paloihin, niitä pitäisi muokata rajusti. Ja sitten kun lukijoita tulisi vain jokunen välillä, kukaan ei pääsisi todella juonesta kiinni. Kertokaa ihmeessä minulle, jos joku julkaisee kirjoja verkossa.

Tänään olen pitänyt vähän vapaapäivää kirjoittamisesta, vaikka se ei ehkä olisi viisasta. Kohta voisi kuitenkin mennä ehkä kirjoittamaan :) Tässä kappalessa varsinkin välisoitto tosi inspiroiva.

Tavoitteeni & TED

Helsingin Sanomien NYT-liittessä puhuttiin yliopistoista, ja opetuksen siirtymisestä internetin ihmeelliseen maailmaan. Olin ihan innoissani, kun kuulin sivustosta ted.com ! Siellä on siis videoituja pätkiä kiinnostavien ihmisten kiinnostavista luennoista. Kävin siellä heti katsomassa, ja paikka on mahtava. Esimerkiksi Juan Enriquezin puhe "Will our kids be a different species?" Oli hyvin kiinnostava. Kannattaa myös katsoa tämä: http://www.ted.com/talks/harvey_fineberg_are_we_ready_for_neo_evolution.html. En ollut ennen edes kuullut mistään neo-evoluutiosta.

Videot myös pyörii yllättävän hyvin minunkin koneella. Ainut ongelma on tuo englannin kieli. Aluksi ajattelin, että on vain hyvä asia kuunnella englanniksi, että oppii. Kyllä se kuitenkin vähän häiritsee välillä, kun jää jotain puheesta pimentoon. Siksi etsin puheita, mitkä olisi tekstitetty suomeksi. Oli niitä jokunen, vaikka ei montaa. Osui silmiin Derek Siversin puhe: "Pidä tavoitteet omana tietonasi".

Tuima katse <3

On kuulemma todistettu, että jos tavoitteista kertoo muille, tuntuu kuin se olisi jo tavoitettu. Sen jälkeen on vähemmän todennäköistä, että tulee ikinä toteuttamaan tavoitettaan. Noniin, olen jo tehnyt sen. Teillekkin olen puhunut kirjaprojektistani. Mutta aion sen saavuttaa! Vähän laiska olen kuitenkin ollut, täytyy myöntää. Enkä ole lainkaan tyytyväinen tekstin laatuun. Täytyy kuitenkin vain jatkaa kirjoittamista. Aina kuitenkin voi, ja pitääkin muokata.

 Nyt ei vain saisi kyllästyä tekstiin. Jotenkin aina, kun juoni on valmiiksi rakennettu, alkaa koko homma kyllästyttää. Pitäisi kai jättää se luomistyö siihen hetkeen. Kai alan tekemään itselleni pienempiä tavoitteita, portaita jotka vie lopputulokseen. Niitä en kerro teille :p.

Sitruunakakkua ja Shakespearea

Päälle ripottelin suklaata <3

Leivoin sitten sen sitruuna-juustokakun, mikä minun piti jo aikasemmin leipoa. Olen siitä tosi innoissani, koska oppisin vihdoin käyttämään liivatetta! Nyt se tarkoittaa sitä, että pystyn ilman ihmeempää reseptiä tekemään melkein minkä tahansa makuisen juustokakun. Aikaisemmin olen tehnyt vain rahkasta. Silloin tehty sitruunarahka juustokakku saattoi olla jopa parempaa, mutta oli kyllä tämäkin hyvää. Pitää vain muistaa tuon liivatteen kanssa, että jos ei ole määrästä varma, kannattaa kokeilla ensin. Kun pistää pienen määrän purkissa pakastimeen, näkee hyytyykö se. Olisi epäonnistunut täysin, jos olisin tyytynyt ensimmäiseen liivatemäärään.

Leipomisvimmassani tekisin mielelläni vaikka mitä muutakin, mutta pitää vähän odotella. Kaikki ei tule syödyksi, jos leipoo liian usein. Heti kyllä tekisi mieli kokeilla vaikka juustokakkua, missä olisi eri kerroksia...

Luin Helsingin Sanomista, kuinka vaikeaa esikoiskirjan on päästä julkaistuksi. Siitä sain idean: Kun minun kirjaprojektini luultavasti torjutaan (onhan se pakko myöntää, kokemusta tuollainen työ tarvitsee) voisin julkaista sen täällä. Ihan lähiaikoina ei kuitenkaan tarvitse odottaa. Tahdon tehdä sen rauhassa, ja viimeistellä.

Nyt se on vielä aivan alkutekijöissä.

Jutussa puhuttiin myös siitä, kuinka kirjailijaksi haluavan pitäisi lukea paljon. Siinä on ainakin helppo kunnostautua. Ostin ihan lähiaikoina kirjakaupan alehyllystä William Shakespearen kirjan Coriolanus.

Jotenkin on aina kiinnostanut, millaisia hänen tekstinsä oikeasti ovat. Pakkohan on olla hyviä, kun kerran ovat niin kuuluisia. Siinä kun kirja odotti ihan orpona, en voinut vastustaa kiusausta. Ei ollut edes kallis ostos, 2e.

Ensin luen kuitenkin toisen kirjailijaneron luomusta. Olen ihan täysin Waltarin lumoissa. Kuinka kukaan voi kirjoittaa niin hyvin? Ensimmäinen hänen kirjansa, jonka luin oli Suuri Illusioni. Se on ainut kirja ikinä, joka on saanut minut itkemään ilosta. Niin kauniisti oli yksi tunne ja onnen hetki kuvattu. Nerokasta.

Oikeastaan, minunhan piti kirjoittaa kai Shakespearesta, eikä hehkuttaa Mika Waltaria. On vain myönnettävä, että en tiedä ensimmäiseksi mainitusta oikeastaan mitään. Edes Romeon ja Julian tarinaa en tunne täysin. Nyt on kuitenkin kesä aikaa tutustua. Kun tuli kirja ostettua, toki se pitää myös lukea.

Ylikulkua etsimässä

Kun venuksen ylikulku kerran nähdään seuraavan kerran vasta 2117, halusin tietysti nähdä sen. Seuraavalla kerralla tuskin olen paikalla, vaikka lääketiede kuinka kehittyisi. Minulla oli herätys 3:03 ja vähän herättyäni lähdin kuvailemaan ulos. Aurinko ei vielä ollut noussut, mutta kuvasin kuuta ja sumuista maata. Menin valmiiksi paikalle josta olen katsonut auringonlaskua. Ajattelin että kun katson vain tällä kertaa toiseen suuntaan, pitäisi näkyä. Sitten rupesin miettimään, että minne valo yleensä aamulla tulee ja minun piti googlettaa että mistä aurinko tulee idästä vai lännestä. Idästä tietenkin, mutta kun pyörittelin ilmansuuntia aikani, olin ihan solmussa. 


  Päätin etsiä paikan, josta näkee joka puolelle. Luulin tieteväni yhden, mutta sieltä ei näkynytkään siihen suuntaan mistä arvelin auringon tulevan. Tuli sitten lopulta kierrettyä yli kolmen tunnin lenkki, mutta en kyllä yhtään kadu. Kuljin siellä sumussa enkä nähnyt vilaustakaan auringosta, mutta ihan kivaa oli. Pitäisi ruveta heräämään aikaisemmin. Hiekkatiellä tulee aina vastaan aika vähän ihmisiä ja ihan pelästyin yhtä kuntopyöräilijää joka hyppäsi suoraan sumusta. 

  Ihmeesti muutkin ihmiset jaksaa, vaikka käyvät vielä luultavasti töissä. Autoilijoiden aikaisin heräämisen ymmärrän kyllä, jos asuu kaukana niin pitää lähteä aikaisin töihin. Itse en vain välttämättä olisi yhtä hyväntuulinen, kuin esimerkiksi koiraa ulkoiluttava nainen joka käveli minua vastaan ennen viittä. Lomalaisena minulla olisi aikaa tehdä vaikka mitä ja todella toivon, että löytäisin itsestäni sellaista reippautta. Toisaalta, jos tekemistä toivon niin kohtahan pääsen kesätöihin.


 Ylitsekulkemisesta tuli jotenkin mieleen Friedrich Nietzsche, josta tein englannin lopputyön/esitelmän. Olen lukenut hänen kirjoistaan vain yhden, Näin puhui Zarathustran. Etsin kohdan missä puhuttiiin ylikulkemisesta, ja voisin pistää pätkän tähän:


"Mutta Zarathustra katseli kansaa ja ihmetteli. Sitten hän puhui näin:
 Ihminen on nuora, eläimen ja yli-ihmisen välille jännitetty, -nuora kuilun yllä.
Vaarallinen ylimeno, vaarallinen matkalla-olo, vaarallinen taaksekatsahdus, vaarallinen väristys ja pyrähdys.
 Suurta ihmisessä on se, että hän on silta eikä mikään tarkoitus: rakastaa voidaan ihmistä siksi että hän on ylimeno ja mailleenmeno. "


-Friedrich Nietzsche, Näin puhui Zarathustra


  Nietzschen käsitys yli-ihmisestä on ymmärretty kovin väärin, ja osittain siskonsa takia häntä on pidetty myös natsina. Kirjan lukeneena ymmärrän väitteen, mutta en usko sen olevan totta. Ennemmin uskon wikipediaa, joka kertoo selkeän eron ajattelutapojen välillä. Ilmeisesti myös Nietzchen sisko on sotkenut asioita kirjoittelemalla veljensä nimissä. 


  Itse en usko, että elämän tarkoitus on minkäänlainen ihminen. Ehkei elämällä ole tarkoitusta tulla erityisesti joksikin. Evoluutio vain kehittää, kokeilee. Ajatus hienommasta ihmisestä on kiehtova, mutta sitä ei tulisi ottaa liian vakavasti. Luonnon kannalta se voisi olla huonoin vaihtoehto kaikista.

  Alamme osittain muistuttaa F. Nietzschen kuvaamaa viimeistä ihmistä. Sairauksia kaihdetaan kaikin keinoin, ja ympäristöä voitaisiin sanoa ylipuhtaaksi. Kyllä, meistä voisi sanoa "sairastumista ja epäluuloisuutta pidetään syntinä". 
Osuvasti hän myös sanoo: "Hiukan myrkkyä silloin tällöin: se tekee mieluisia unia. Ja paljon myrkkyä viimein, mieluisaksi kuolemaksi." Mieluisa kuolema...niin. Aktiivista eutanasiaa ei ole ainakaan vielä Suomessa sallittu, mutta kipu yritetään ainakin saada pois. Itse sallisin eutanasian, jos voisin. Sanon sen tässä, vaikka tiedän ajatuksen suututtavan monia. Sillä varmasti olisi varjopuolia. Sairaalassa makaavat ihmiset, jotka eivät ymmärrä elämästä enää mitään, evät osaa pyytää sitä. Lääkäri raukat joutuisivat kylmästi          lopettamaan päästään yhä järkeviä ihmisiä. Henkisesti sellainen olisi hyvin järkyttävää kenelle tahansa.


  Toivon sitä siksi, koska haluan juuri tuollaisen mieluisan kuoleman. Pelkään, että jäisin vuoksiki sairaalaan eläen kuin kasvis. Ehkä minun ei pitäisi puhua liikaa asiasta, mitä todella en ymmärrä. Silti tuntui kuitenkin tärkeältä kertoa tämä. Minua viisaammat ihmiset, aikuiset ja harkintakykyiset, miettiköön tarkasti.


  Vaikka kirjoituksestani tuleekin nyt kovin pitkä, ja turhan poliittinen, minulla on vielä yksi pätkä Nietzscheä: "He ovat poistuneet seuduilta, joissa on ollut vaikea elää: sillä tarvitaan lämpöä"
Miten hän sen tiesi? Pelkään kuntaliitosten vievän ihmisiä taas kerran enemmän kaupunkeihin. Ehkä en tiedä tarpeeksi, ja on vain luonteeni mukaista jarrutella uusia asioita. Silti en usko tämän ainakaan parantavan mitään, sehän on säästötoimenpide. Nyt jos tehdään huonoja valintoja, kuntia tuskin palautetaan enää ennalleen. Terveydenhuoltopalveluista tiedän niin vähän, että jätän niistä puhumisen muille. Mutta ei kai tämä tarkoita sitä, että vanha kyläkouluni on taas lakkautusuhan alla? 

Ei ehkä parhaimpia sumukuviani, mutta tässä ainakin kuu

  Haluan puhua tästä ehkä siksi, että kävin tänään lekkilläni ala-asteeni pihassa. Siitä tuli mieleen paljon muistoja, suurin osa hyviä. Jotenkin kaupungeissa tunnutaan ajattelevan, että kyläkouluissa on asiat huonosti, kun niissä kierrätetään koulukirjojakin niin useasti. Samat opettajat opettavat montaa oppiainetta: sen täytyy olla huonoa opetusta. Itse en ole koskaan kokenut näin. Kierrätyskirjat opettavat kohtelemaan toisten omaisuutta hyvin. Tutut opettajat näkevät nopeasti, jos oppilaalla ei ole kaikki hyvin. Pienissä kouluissa pidetään yksilöstä paljon paremmin huolta, kun isommassa. Iso luokka oli pikkukoulun jälkeen tervetullutta vaihtelua, mutta ala-aste vuosiani en vaihtaisi toiseen kouluun. Kerrankin kun meiltä lähti yksi opettaja toiseen kouluun, hän kirjoitti jokaiselle oppilaalle oman runon. Minulla on se vielläkin jossain tallessa. Isossa koulussa runoprojekti olisi mahdoton, eikä opettajat edes tuntisi oppilaitaan tarpeeksi.

Pahoittelen sitä, että olen nyt jorissut näin paljon. kolmen tunnin lenkillä sitä miettii paljon, ja tänne tuli purettua vähän niistä. Jos joku asia suututti/ olet eri mieltä, siitä vain kommentoimaan.

makeaa kesää

Ei maailman kaunein, mutta hyvää

Nyt on sitten koulu loppu ja aikaa kirjoittaa. Kunhan vain saisi pidettyä ajatukset kasassa, siitä voisi tullakkin jotain.Kesätyö ja kaverit vie tietysti osan ajasta ja siitä tuleekin sitten seuraavat tekosyyt, miksei kirjoita. Kesän kunniaksi teki mieli leipoa vähän jotain kivaa :) Ensin piti tehdä sitruunajuustokakku, mutta jääkaapista löytyi kermaviili jonka parasta ennen päivä oli mennyt kaksi viikkoa sitten. Niin sitten päädyin etsimään reseptin tähän marjapiiraaseen http://www.valio.fi/reseptit/mamman-marjapiiras/, voin sanoa että hyvää tuli. Vähän kyllä mietin, että oisiko tuon kermaviilin paikka ollut roskiksessa, mutta mitään vikaa ei tunnu olevan. Varsinkin kun se kävi uunissa, sitä varmaan uskaltaa tarjota muillekkin.

Toivon makeaa kesää muillekin! Jos lomaa on niin eläkää tekin inspiraation mukaan. Kun alkaa näyttää siltä, että loma alkaa muuttua liian aikataulutetuksi, leipominen ainakin rentouttaa. Auringon ottaminen ei ole ihan minun juttuni, mutta siinäkään ei mitään vikaa ole, varsinkaan jos on hyvää lukemista mukana. Lomalukemiseksi ehdotan Mika Waltarin Turms Kuolematonta :D Itse luen sitä juuri nyt, tai oikeastaan alotin jo kauan sitten. Koulun lopussa oli vain niin paljon kiireitä, että piti lopettaa kesken. Nyt lukemisesta on vähän ristiriitaisia fiiliksiä, kun pelkää ottavansa liikaa vaikutteita toisten teksteistä. Kun puhutaan vielä niin upeasta kirjoittajasta kuin Waltari, häpeäisin silmät päästäni jos vahingossa alkaisin matkimaan voittamatonta. Itse asiassa tähän liittyy se päähenkilöni nimiongelma. Nimi löytyy juuri tästä kyseisestä kirjasta, ja se häiritsee suuresti. Vaihdan sen ehkä jossain vaiheessa, mutta nyt kutsun päähenkilöä Auraksi. Nyt kun kerroin tämän teille: älkää matkiko! ;D