Unelmasyntymäpäivät, Osa 5

Nyt siis tarinan päätös. Kiitos niille, jotka ovat tätä lukeneet. Ja vielä ehtii tietenkin lukemaan! Varsinkin ne kärsimättömät, jotka eivät pätkinä olisi jaksaneet lukea :D Valitettavasti järjestys on hieman hassu, kun joutuu lukemaan alhaalta ylöspäin, mutta toivottavasti ei haittaa.

Minä 30, viimeinen osa

Lopulta vein kulhon tiskialtaalle ja viitoin Jimille. Hiivin ylös portaita verkkaisesti ja kuulin Jimin tulevan perässä. Kävelin makuuhuoneeseemme ja otin seinän vierestä tuolin korokkeeksi. Huoneen keskellä oli nimittäin iso pyöreä katto-ikkuna, jonka edessä yleensä pidettiin kantta, jotta auringonvalo ei häiritsisi unta. Otin kannen pois ja avasin ikkunan. Näin Jimin katsovan minua kummissaan, mutta tarrasin tottuneesti kiinni ikkunan reunoista ja aloin pikku hiljaa hivuttautua katolle.

   Pian olin katolla, mutta en suostunut katsomaan alas, koska tiesin, että joutuisin paniikkiin. Niinpä keskityin vain kädensijoihini ja huusin Jimiä tulemaan perässä. Kuulin alhaalta epämääräistä mutinaa, mutta lopulta näin mieheni pään kohoavan ikkunasta katolle. 

”Wau”, Jimi henkäisi, kun hän vihdoin oli katolla. ”Täällä on tähtitaivas”, totesi hän ihmeissään. 

”Vastako huomasit?” kysyin, vaikka en vastausta kaivannutkaan. Minä tartuin Jimin käteen, en niinkään sen kauniin hetken takia, vaan lähinnä, koska olin sattunut katsomaan alaspäin. Jimi vain nauroi, kun näki minun pelkoni, ja hänen naurunsa sai minut hetkessä rentoutumaan.

   Muistelimme siellä katolla kaikkia vanhoja asioita ja mietimme tulevaakin hieman. Ilta oli viileä ja Jimin oli pakko käydä välillä hakemassa vilttejä. Muuten kaikki oli täydellistä. Kun puhuttava rupesi loppumaan me jäimme tuijottamaan tähtitaivaan kauneutta. ”Tiedätkö muuten, olet vähän niin kuin nuo tähdet”, Jimi sanoi virne naamallaan. ”Iätön” hän sanoi. 

www.freedigitalphotos.net

  Mietin hetken tuota kummallista kohteliaisuutta, mutta mielestäni siinä ei ollut järkeä. Kyllähän jokaisella tähdellä oli ikä ja hyvin vahojahan ne olivatkin. Tätä kaikkea miettiessäni huomasin tähdenlennon. Se oli hyvin nopea, mutta kesti juuri tarpeeksi pikaiseen toivomukseen. ”Näitkö?” kysyin Jimiltä. ”Näin”, hän vastasi hiljaa. Jäin vielä katsomaan tähtiä, mutta pikkuhiljaa alkoi väsyttää. 

  Minun oli lämmin vilttien alla, ja painoin pääni Jimin kylkeen. Ilta oli täydellisen taianomainen ja tähdet tuikkivat yllämme. Kuitenkin, ennen nukahtamistani mielessäni oli vain yksi kovin yksinkertainen asia: aamulla on niska kipeä, mutta olkoon.

Unelmasyntymäpät, Osa 4

   Miki tuli mukaamme, ja suljin ulko-oven. Jimi alkoi johtaa meitä pois pihatieltä ja kävelimme pitkin jalkakäytävää. Näin heti, minne olimme menossa. Käännyimme Ossin talon luo, minne oli kokoontunut tuttujen autoja. Ystäviäni, sukulaisiani ja Jimin veli Stefan. Stefanin auto erottui muiden joukosta. Se oli hopeanharmaa porsche, mallista en ollut varma. Olin aina ihaillut sitä ja kerran päässyt ajamaankin.

   Stefan käveli meitä vastaan ja hän tuli heti katsomaan kummilastaan Kataa. Jimi oli ilmeisesti kyllästynyt kantelemaan tyttöä, koska tyrkkäsi lapsen veljensä syliin. Stefan ei hätkähtänyt yhtään vaan käveli kanssamme sisään taloon.

   Etsimme talosta Ossia, jonka me pian myös löysimme. ”Hyvää syntymäpäivää!” tämä huusi kovaan ääneen ja tuli halaamaan minua. Minä vain nauroin, ja pian ympärilleni tuli muutakin porukkaa, jotka halusivat päästä onnittelemaan. Monilla oli juhla- asuja ja olin tyytyväinen, että olin laittautunut. Olin vähän vaivaantunut, koska paikalla oli niin paljon väkeä.   En ollut kuitenkaan ainoa, jota väkijoukko häiritsi. Miki tarrasi peloissaan käteeni, kun eräs ystävättäristäni tuli lepertelemään hänelle, yrittäen olla mukava. Käännyin hymyillen Mikiin päin. ”Ossi taisi vähän innostua kutsumaan porukkaa”, kuiskasin hänen korvaansa, ja sain näin pojankin hymyilemään.

   Jimi oli kävellyt ympäri taloa ja jututtanut porukkaa, mutta palasi sitten luoksemme. ”Huh täällä on paljon väkeä, tunnetko ees noita kaikkia” hän päivitteli heti. En vastannut mitään. Tunsin kyllä kaikki, mutta osan kanssa en ollut puhunut pitkiin aikoihin. Sitten Jimi katsoi minua kainosti pää hieman sivulle kallellaan. ”Luulen, että ne saivat lahjasi valmiiksi, tule ulos” hän sanoi.

www.freedigitalphotos.net
(ei punainen, mutta...)

   Minua pelotti, koska en tiennyt lainkaan mitä se saattaisi olla. Jimi avasi minulle oven, ja näin ulkona punaisen avoauton. ”Ferrari” sanoi Jimi hiljaa, ja meinasin kaatua. Minun oli pakko ottaa tukea miehestäni kompuroidessani ulkorappusia alas. Sitten juoksin katsomaan sitä ja koskin siihen epäuskoisena, aivan kuin se olisi vain harha, jonka kuuluisi haihtua. ”California”, sanoin kun tajusin tuntevani auton. Sen punainen väri teki sille oikeutta, ja se näytti hyvin kauniilta. Autoa ei tehty enää, mutta muistin ihailleeni sitä joskus teininä. Ferrarini näytti silti aivan uudelta.

   ”Yhteislahja kaikilta” valaisi Jimi. ”Tosin, eniten varmasti minulta”, hän nauroi. En edes tiennyt, että hän osasi tuhlata autoon. Jimin auto ei nimittäin ollut erityisen hieno, eikä hän käyttänytkään sitä kovin usein. Halasin Jimiä oikein lujaa, mutta lopetin sitten, koska minua häiritsi ihmisten tuijotus, ja Jimikin alkoi punastua.

   Aika kului hyvin nopeasti ystävien kanssa, ja hyvää ruokaa syöden. Pian huomasin, että oli jo myöhä. Kata nukahti minun syliini ja Mikin silmät yrittivät liukua väkisin kiinni, vaikka poika yritti pysyä hereillä. Tajusin, että oli aika lähteä, eikä Jimillä ollut mitään sitä vastaan. Yritin päästä kävelemään herättämättä Kataa, eikä se kovin vaikeaa ollutkaan. Pikkuinen nukkui kovin sikeästi. Miki seurasi perässämme kotiin kuin pieni zombie. Uusi autoni sai jäädä vielä hetkeksi Ossin huostaan.

www.freedigitalphotos.net  
(ihan vain paloja kulhossa :D )

Kun vihdoin olimme kotona, me pistimme Katan tämän omaan sänkyyn ja sanoimme Mikille hyvät yöt. Pian hänen huoneestaan kuuluikin jo tasaista tuhinaa. ”Meillä on ihania lapsia”, Jimi huomautti. ”Niinpä”, minä hymyilin. Silloin Jimi alkoi kävellä kohti keittiötä ja huomasin siellä kynttilöitä, mitkä eivät siellä aikaisemmin olleet.

   Jimi sytytti kynttilät ja keittiöön tuli kaunis valo. Hän otti pakastimesta jäätelöä ja pisti paketista paloja kahteen kulhoon. ”Ajattelin kokata jotain hienoa, mutta tajusin etten osaa”, Jimi nauroi. ”Tämähän on täydellistä”, sanoin innokkaasti, ja mahdollisesti pilasin tunnelman etsimällä kaapista nomparelleja. Kuitenkin istuin Jimin kanssa pöydän ääreen syömään ja huomasin hymyileväni hyvin oudosti, koska kaikki oli vain niin ihanaa. Me söimme hitaasti ja olimme aivan hiljaa, mutta hiljaisuus ei tuntunut lainkaan pahalta.

Unelmasyntymäpäivät, Osa 3

Kävelin päämääröttämästi ympäri taloani, niinkuin usein tein miettiessäni. Minusta tuntui siltä, kuin olisin unohtanut jotain tärkeää. Katsoin lehdestä mikä päivä oli, ja muistin äkkiä mitä se oli. Tänään oli syntymäpäiväni! Kai olin onnistunut unohtamaan sen täysin, kun olin lykännyt pyöreiden lukujen ajattelemista myöhempään. Kummallista oli vain, että muutkin sen olivat unohtaneet.

  En nähnyt ketään enää missään, mieskin oli luikkinut jonnekin lasten kanssa. Se liero oli tietysti unohtanut. Minua ei enää yhtään huvittanut käväistä Ossin luona. Pakosti hän muisti, vaikka kukaan muu ei muistanutkaan. Itse hän oli jo aikaa sitten kysynyt minkä lahjan haluaisin. Nyt hän ei edes vaivautunut soittamaan onnitteluja, vaikka täytin sentään pyöreät kolmekymmentä.

www.freedigitalphotos.net

   Hetken ajan jo meinasin sortua ikäkriisin pauloihin. Avasin television ja katsoin puolisilmäisesti jotain tylsää tosi-tv ohjelmaa. Tajusin kuitenkin, että kyse oli pelkistä numeroista, eikä kolmekymmentä ollut edes kovin paljon. Vielä ainakin tilastollisesti pitäisi olla paljon elämää edessä ja lasten kanssa tuli liikuttua niin paljon, että suorastaan nuortui.

   Sitten sain hyvän idean. Jos Jimi ei todella tajunnut mikä päivä oli, hän tarvitsi vinkin. Ja mies kun oli, ihan pienestä hän ei ymmärtäisi. Suunnistin kylpyhuoneeseen ja aloin laittautua juhlakuntoon. Minua huvitti suuresti, kun etsin kaapista juhlavaatteitani. Valitsin punaisen silkkimekon ja kalleimmat korkokenkäni. Jos Jimi ei todella tästä vinkistä tajuaisi, hän saisi vielä tuntea kyseisten korkojen koston.

   Laittauduin pitkään ja hartaasti. Kun tunsin olevani valmis, kipitin alas ja huusin Jimin nimeä. ”Isä ja Kata lähtivät kauppaan”, totesi Miki jotenkin robottimaisesti ilmestyessään omasta huoneestaan. ”Ja sinäkö olet kököttänyt täällä yksin?”, kysyin kauhuissani. ”Joskus on hyvä jäädä yksin pohtiman elämää”, hän totesi pikkuvanhasti. Kurtistin kulmiani. ”Mitähän sinä olet pohdiskellut?” minä halusin tietää. ”Oravapsykologisia asioita enimmäkseen, mutta myös kissoihin kohdistuvaa verikostoa”, Miki vastasi oitis. Olisin nauranut, ellen olisi alkanut hieman pelätä kissani puolesta.

   Silloin kuulin ovikellon soivan ja lähdin avaamaan. Ovi avautui kilahtaen ja oven takana näin hölmistyneen Jimin, joka piti sylissään Kataa. Sitten hänen ilmeensä muuttui lähinnä pettyneeksi. ”Sä arvasit”, hän sanoi masentuneesti. Silloin oli minun vuoroni yllättyä. Jimi oli selvästi muistanut. Piristyin ja katsoin Jimiä innoissani. ”Arvasin mitä?” kysyin maltittomasti ja huomasin heiluttelevani käsiäni puheen tahtiin ilmassa. Jimi hymyili ja siirsi Katan vasemmalle kädelleen, jotta voisi viittoilla minulle suurieleisesti. ”Tätä tietä leidi”, hän sanoi mahdollisimman imelästi.

Unelmasyntymäpäivät, Osa 2

Olisin varmaan voinut pistää vähän pitemmänkin pätkän, mutta nyt ainakin pääsee vielä hyvin tarinaan mukaan. Tässä tarinassa siis kuviteltu unelmasyntymäpäiväni, ja tarina vasta alussa. Siitä vain siis lukemaan :).

30-v syntymäpäiväni, Osa 2

Ossi oli hyvä ystäväni, joka asui aivan naapurissa. Itse asiassa meidän keittiöstämme näki hänen keittiöönsä. Koska hän asui niin lähellä, kävelin usein hänen luokseen kyläilemään, hän kun sattumoisin oli myös Mikin kummisetä. Mieheni ei kuitenkaan pitänyt Ossista laisinkaan. Luulen, että se johtui siitä, että olin ohimennen huomauttanut Ossinkin pitävän hänen six packistään. Sen jälkeen hän ei enää uskaltanut kulkea ulkona ilman paitaa.

   Joka tapauksessa otin lapset usein mukaani, kun menin Ossin luo. Hän tuli hyvin toimeen lasten kanssa, ja lapset pitivät hänestä. Kata oli vielä hyvin pieni, eikä juuri välittänyt siitä mitä ympärillä tapahtui, nauroi vain. Miki oli kuitenkin hyvin ujo vieraiden seurassa ja yleensä kovin sulkeutunut. Ossia hän ei kuitenkaan pitänyt vieraana, ja Miki käyttäytyi hänen luonaan jopa normaalimmin, kuin kotona. En nimittäin ollut varma, oliko kovin normaalia, että hän jatkuvasti kasasi legoista temppeleitä orava-jumalille.

   En ehtinyt huomauttaa miehelleni siitä kuinka huono hänen kommenttinsa oli, kun jäin katsomaan Mikin kasvoille palannutta hymyä. Aloin hymyillä itsekin ja nousin seisomaan.”Itse asiassa en ole puhunut Ossille vielä tänään ja voisin hyvin lähteä käymään siellä”, sanoin ja hymyilin kujeilevasti. 

”Söisit edes aamupalasi ennen kun juoksentelet kakkosmiehesi luo”, Jimi nurisi ja katsoi minua hieman tylysti.

”Mutta setä ei ole kiinnostunut naisista” sanoi Miki aivan hämillään. Sille oli myös Jimin pakko nauraa. ” Ei se äitiäsi saisikaan”, hän lopulta totesi ja nappasi Katan syliinsä. Olin aivan unohtanut tytön, joka liikkui kaikilla keksimillään tavoilla mahdollisimman kauas seikkailemaan.

Kuva: Freefoto.com
creativecommons.org/licenses/by-nc-nd/3.0/  

   Söin lopulta aamupalan ja täydensin kissani ruokapurkin, koska Jimi oli sen varmasti tahallaan jättänyt tyhjäksi. Kukaan muu ei tuntunut pitävän kissastani kuin minä, ja tietysti Ossi, jolta kissan olin saanut lahjaksi kauan sitten. Miki oli hyvin eläinrakas, mutta vihasi kissaani sen syötyä yhden hänen oravistaan.

   Miki oli adoptoinut jonkin aikaa sitten orvoiksi jääneitä pieniä oravia, jotka hän sattui löytämään. Kenelläkään ei ollut sydäntä kieltää häntä auttamasta näitä suloisia otuksia. Ne kasvoivat hyvin nopeasti, mutta jäivät pihapiiriin asumaan ja toivat muita oravia mukanaan. Miki oli antanut jokaiselle oravalle nimen, vaikka niitä oli hyvin vaikea erottaa toisistaan.

Unelmasyntymäpäivät, Osa 1

Tässä alkaa siis tällainen kirjoitus, jonka kirjoitin alunperin koulukirjoitelmaksi. Aiheen piti olla 40-v syntymäpäivät, mutta muutin sen kolmeenkymppiin, koska tarinassa lapseni Kata on niin pieni. Tarinaa varten piti leikellä kuvia, jotka piti sisällyttää tarinaan. Samoja kuvia en saa tänne, mutta yritän etsiä matkan varrelle samankaltaisia kuvia.


Henkilöt: 
Lapseni Miki 5v. ja Kata ehkä vuoden?
Mieheni Jimi
Hänen veljesä Stefan, Katan kummi
Ystäväni Ossi, naapuri ja Mikin kummi

30-v syntymäpäiväni, Osa 1

www.freedigitalphotos.net

Kuulin lattialankkujen narinaa ja säpsähdin hereille. ”Paljonko kello on?” mumisin. ”Puoli yhdeksän” mieheni Jimi vastasi huolettomasti ja kääntyi katsomaan minua. Hänen hiuksensa olivat hassusti pörrössä, mikä sai minut hieman hymyilemään. Silloin kuitenkin käsitin mitä Jimi oli sanonut. ”Mikset herättänyt minua?” kiljaisin. Jimi kuitenkin vain nauroi.


  Katsoin häntä oudoksuen, mutta tajusin sitten, että oli lauantai. Heitin tuota ilkeää miestä  tyynyllä ja nousin ylös sängystä. Piti mennä vahtimaan ettei Miki taas heittäisi muroihinsa puolta pakettia sokeria, niin kuin hänellä oli tapana. Miki oli viisivuotiaaksi hyvin viisas, mutta sokerin vaaroja hän ei halunnut ymmärtää. Pujotin käteni kuitenkin hiuksiin, ja huomasin miettiväni lämmintä suihkua. Ovelasti käytin kaikkea viehätysvoimaani koiranpentukatseeseen, jonka ainoa tarkoitus oli saada Jimi alakertaan vahtimaan aamupalan kulkua. Hän huokaisi raskaasti, mutta ei sanonut mitään, kääntyi vain ja alistui kohtaloonsa.


   Minulla kesti suihkussa kauan, ja kun tulin vihdoin alakertaan, muut olivat jo ehtineet syödä. Kuivasin hiuksiani pyyhkeellä ja heitin sen aivan kiusallani sohvalle. Se nahkasohva oli Jimin valitsema ja hänelle turhankin rakas. Kääntyessäni näin kuitenkin Mikin supisevan hänelle jotain. Kiinnostuin heti ja meinasin kysyä mistä he oikein puhuivat. Silloin kuitenkin huomasin pienen Katan ja hän vei huomioni täysin. ”Varovarovaro” kiljaisin hätäisesti ja syöksyin auttamaan melkein syöttötuolista tippuvaa tytärtäni.  Onneksi sain Katan kiinni, ja nostin hänet suojelevasti syliini.

www.freedigitalphotos.net

   Hyvä mielialani oli tipotiessään kun mulkoilin miestäni. ”Etkö osaa pitää häntä silmällä?” marmatin ja käänsin pikaisesti päätäni lennättäen vettä märistä hiuksistani suoraan hänen päällensä. Se tuntui sopivan niin hyvin hetkeen, että se oli vain pakko tehdä. Jimi katsoi kuitenkin vain rohkeaa lastamme, joka vain nauroi sylissäni. Kata ei ollut pelännyt hetkeäkään. 



  Koska Kata ei tuntunut olevan moksiskaan isänsä laiminlyönnistä, pidin turhana että itsekään olisin liiaksi siitä valittanut. Kun käännyin lähteäkseni pois, huomasin Mikin ahdingon. ”Anteeksi äiti”, hän sanoi hiljaa katsellen maahan. ”Se oli mun vika”, hän mutisi. Istuin polvilleni yhä Kataa pidellen ja halasin molempia lapsiani yhtä aikaa.


   Laskin Katan lattialle, missä hän alkoi heti innokkaasti konttaamaan. ”Älä höpsi, et tehnyt mitään väärää”, sanoin mahdollisimman lempeästi ja pörrötin Mikin pehmoisia hiuksia. Pojan sinisistä silmistä heijastui liikuttava välittäminen, ja minun oli suorastaan pakko halata häntä vielä uudestaan. Jimi kuitenkin vain  pyöritteli silmiään vieressämme. Hänkin kumartui Mikin puoleen, tosin sanomaan minulle jotain hyvin epämieluista. ”Hölmö, vietät liikaa aikaa Ossin seurassa” hän naurahti. Se oli vanha vitsi, joka ei ollut koskaan hauska. 

Leipomalla kohti juhannusta

Eli tänään olisi tarkoitus tehdä juhannusta varten raparperipiirakkaa, kun viimeksi se onnistui niin täydellisesti. Yleensä en siis ole hirveästi innostunut raparperipiirakasta, mutta tämä kermaviiliversio toimii. Ohjeen pohjaan otin valion sivuilta "mamman marjapiiraasta", koska se oli ainakin testattu hyväksi. Siinä oli myös kervaviili päällä, mutta ajattelin että kirpeä raparperi saattaa tarvita enemmän sokeria tai jotain muuta. Täytteen ohje siis www.kotikokki.net .

Pohja:

100g voita
1dl sokeria
1 muna
1 1/2 dl vehnäjauhoja
1dl grahamjauhoja
1tl leivinjauhoja


Täyte:
n.0,5l raparperinpaloja
1tlk kermaviiliä
1 muna
2-3tl vaniljasokeria
1dl sokeria


Aloita pohjan tekeminen sekoittamalla sokeri ja voi. Sen jälkeen lisää muna ja jauhoseos. Voitele vuoka ja levitä taikina siihen. Sen jälkeen sekoita Täytteen aineet ja levitä pohjan päälle.

Paista uunin alaosassa 200 asteessa n. 30 min

Juhannusta varten oli tarkoitus tehdä myös jotain mansikoista, vaikka jotain mansikkaleivoksia. Se taitaa nyt kuitenkin jäädä. Tuli kyllä kokeiltua mansikkajäätelön tekemistä tikrukakun ohjeen kanssa. (tikrukakku.vuodatus.net)

Siitä ei tullut ihan sellaista varmaan kuin olisi pitänyt (syytän pakastemansikoita) kun koostumus oli tollanen mehujäätyyppinen. Oli kuitenkin ihan hyvää, ei siinä mitään. Olen aina halunnut kokeilla jäätelön tekemistä itse, siksi kiva kokemus. Ja varmasti kokeilen toistekkin.




Seuraavalla kerralla kun kirjoittelen, alan varmaan kertomaan yhtä tarinaa. Olen meinaan muokannut yhden koulukirjoituksen sellaiseen muotoon, että sen voisin ehkä julkaista paloissa jatkotarinana. Aihe on "unelmasynntärit". Katsotaan. Olisiko kiva kuulla?

Bonnie Tyler VS. Metallica

Sain tälläsen idean ottaa kaksi aivan eri tyyliä edustavaa bändiä/laulajaa kisaamaan siitä, kumpi onnistuu herättämään enemmän tunteita. Kertokaa suosikkinne, niin voin yrittää pisteyttää kuinka paljon tunteita herätti. Jos jätätte minut pulaan niin itse en kyllä edes yritä pistää näitä klassikoita paremmuusjärjestykseen. Uskokaa tai älkää, molemmista voi pitää yhtäaikaa ;)

Rakkauslauluja

 En tiedä onko Bonnie Tylerillä muita lauluja, kuin rakkauslauluja. Metallicalta taas on hyvin vaikea löytää mitään ainakaan kovin iloista sellaista. Nothing else matters- on ehkä Metallican tunnetuin kappale, ja saanut minutkin kyyneliin. Eli näistä kahdesta antaisin pisteeni varmasti sille. (vaikka/koska se ei välttämättä edes ole rakkauslaulu)

"Hän ei ollut tarpeeksi hyvä minulle!"

Kumpi saa sinut paremmin uskomaan itseesi ja unohtamaan esimerkiksi eron? Kumpikin kappale välittää aivan eri tunnetilaa, mutta kumpikin saa taas uskomaan itseensä. 

Tunteiden virtaa

Näitä ei oikein voi verrata toisiinsa, mutta näistä näkee molempien vahvuudet ehkä vielä selkeämmin. Kumpi herättää sinussa vahvempia tunteita?

Lisää runoja

Myöhemmin

Vieläkään ei ole aika

kai huomaisin jos olisi

Ruumistani kylmää,

taas pelkään

Tällä kertaa en taistele vastaan

Pelko jääkööt

en ole vielä valmis

Kohtaan möröt myöhemmin

Kyynel meressä

Onko kyynel enää kyynel

kun se on sekoittunut

meren suolaveden sekaan

Eihän korukaan ole koru

kultamöykyksi sulatettuna

Katoaako merkitys

kun ihminen taas hymyilee

Ja mitkä hymyt

ihmismeri nieleekään?

Avaruus

Jotain niin käsittämätöntä,

niin ihmeellistä

Tähtitaivasta

en voi ymmärtää

Ehkä on niin

että helpointa on rakastaa

Sitä mitä ei tunne

eikä saa koskaan koskettaa

Runoja sateesta

Tänään oli aivan ihana sadepäivä, eikä tämä siis ole ironiaa. Pidän sateesta, silloin kun sataa kunnolla. Ilma on raikas ja sade pesee kaiken ympärillään. Ajatuksetkin kulkee jotenkin paremmin. 

Pistän kuitenkin nyt vain pari juuri sateeseen liittyvää runoa, koska tuossa ilmassa on myös jotain pelottavaa. Tahdon koneen äkkiä kiinni, vaikka siellä tuskin alkaa ukkostaa.

Onni sateessa

Tavallinen ilta,

veden ääni ulkona

rapinaa katolla

naksahduksia talossa

Pieni onni hiipii luokse

haparoi kädellänsä

koskee vahingossa sydämeen

Ehkä sattumalla 

on osansa rakkaudessa

Tänään annoin anteeksi itselleni

Ikkunan ääressä

Jotain viehättävää 

on huonossa ilmassa

ei se tunnu huonolta

kun sataa oikein kunnolla

Sitä puhdistuu itsekin

pelkästä tuoksusta

sisintään myöden

Voisiko vaatteet olla

osa minuutta?

Kuitenkin kyse

on vain kankaasta

Aina pitäisi olla persoonallinen,

etsiä uutta

Ei kai ole farkuista kiinni

jos ei omista sisäistä myrskyä

Taidetta

Eli siis tämä on maisemakuva :D

Tiedän, tiedän se on outo. Mutta ainakin taiteellista, ja tulee täydestä sydämestä. Öljymaalien aiheuttamat rasvarenkaat mustien tähtien ympärillä oikeasti hienot, kun katsoo valoa vasten. Aurinko paistaa paperin läpi, ja tuo sumuista valoa työhön. Eilen oli tosi kivaa tuota tehdessä, ja sehän on se mikä merkitsee.

Sotkua tuli aika tavalla, maalia oli ihan joka puolella. Maalasin lattialla ja sääret tuli maalattua samalla. Vieläkin on mustat läikän, kynnenalusissa myös vähän mustaa. Tuo maalia aina vain leviää, vaikka kuinka hankaa. Mutta kivaa kun on, saa vähän myös sotata :D






Eilen en sitten päättänytkään runoilla, mutta niinhän se on, että kuva sanoo enemmän kuin tuhat sanaa. Ted.com:issa oli oikeastaan puhe mieesä kerrottiin, että enemmän. En jaksanut kyllä kuunnella loppuun.
Maalauksen hempeät värit tulee varmaan siitä, kun olin juuri katsonut oikein romanttisen prinsessaelokuvan. En ollut ennen nähnyt tuota "Prinsessa ja sammakko" -elokuvaa ja se oli tosi suloinen.



Suurinta taidetta kuitenkin, luonto. Ei sana eikä kuva voi olla niin kaunis kuin nuo maisemat jotka ulkona näkee. Tosin tiedän olevani onnekas, kun asun niin ihanassa paikassa. Yksi runo sille <3

Kauniimpaa muualta hakea saa
kodikseen tuntee kun saa vaeltaa
ja niin kaunis yhä, joka päivä
koskaan en väitä, etten enää välitä


Kun tunnen tuoksusi, metsät ja muun
en tahtoisi lähteä enää pois


Silti lähden, en voi väittää muuta
mutta ikävääni voit luottaa aina