Sain novellin "valmiiksi" pitäisi tietysti vielä viilata, ennen kuin printtaa. Olen kuitenkin ihan paniikissa, entä jos siitä ei pidetä? Olen tosi kiintynyt kertojaan, en halua kenenkään arvostelevan sen elämää ja tuntemuksia. Minä loin sen! En kai voi vain lähettää sitä nyt jonnekkin? En saisi ikinä edes takaisin. Hirveä eroahdistus, vaikka vielä en ole edes valmistellut :p.
Tämä kuva ei liity mihinkään, mutta piristäkööt vuodatusta :D
Mutta miten kirjailijat kestää tällaista? Ensin hiki hatussa yrittää saada valmiiksi, ja sitten ei edes halua sen olevan valmis. Ja entäs jos se on väärän pituinen, tai muuten liian tylsä? Liian masentava? Oikeasti, se on kuitenkin ihan vääränlainen! En kestä, kerrankin en vihaa tuotostani, niin sitten olen muuten ihan sekaisin. Nyt juuri kaipaisin sitä fiilistä, että olipas huono, häipykööt silmistäni.
Loman takia pitäisi lähettää huomenna, jos haluan itse viedä postiin. Lauantaina olisi mahdollisuus saada äiti tiputtamaan se postilaatikkoon. En tiedä kumpi on pahempi. Jos erotaan huomenna tekstin kanssa, jään miettimään olisiko sitä vielä saanut valmisteltua. Jos taas sitä ei viedä eläville ihmisille, pelkään sen jäävän johonkin postilaatikon pohjalle (kun siis ylihuomenna on lauantai). Ja en saisi itse hyvästellä!
Täytyy tehdä jotain tälle paniikille. Lisää suklaata, musiikkia ja hermostunutta kävelyä ympäri talon.
En meinaa tajuta, että on oikeasti ystävänpäivä :3. En ole edes leiponut mitään siihen liittyvää, tai kunnolla toivottanut sitä kenellekkään. Saati sitten näpertänyt mitään kortteja.
Matolle tippuva kupla pysyy paremmin ehjänä :) testattu on.
No, tänään syödään perinteisesti berliininmunkkeja, joissa sydänkoristukset päällä. En siis tarkoita että mikään yleinen perinne, vaan meillä ollaan aina ostettu niitä kaupasta ystävänpäiväksi. Ehkä sitten tulee paremmin ystävänpäiväfiilis, kun niitä saa. Nyt kuitenkin vain kirjoitushommiin ja masentumaan.
Teille kuitenkin jotain piristävämpää: saippuakuplakuvia. Rakastan saippuakuplia! Odotan kesää, että niitä voi puhallella ulkona. Sisällä se pitää tehdä ninjasti ja salaa, koska kuplat muka pilaa lattian (märkä). Itse olen sitä mieltä, että saippuavesi mukavasti vain siivoaa.
En ole tänään edes aloittanut novellin työstämistä. Välttelen sitä yhtä taidokkaasti kuin englanninläksyjä. Olen vähän ihmeissäni, koska kirjoittaminen on kuitenkin "minun juttuni". Pelottaa kai vain jotenkin, etten onnistu. Näen siinä samoja vikoja kuin siinä romaaninalussa, jota työstin kesällä.
Olen erittäin mainiosti rentoutunut hyvällä musiikilla, mutta pitää lopettaa tämä vetkuilu! Eilenkin katsoin kolme Girls -jaksoa ennen kuin kirjoitin yhtään mitään. Vaikka sarja oli minulle uusi, enkä mitenkään ollut koukussa siihen. Siis tekosyitä, tekosyitä. Haluaisin nukkua öisin, kirjoittaa iltaisin. Aivot: toimikaa sen mukaan.
Jostain syystä elin sellaisessa käsityksessä, että laskiaispullasta on helppo saada nätti. Pursottaa vain kermat niinkuin kuuluu, eikä lappaa lusikalla sellaista kasaa. No, olinpas väärässä. Kerma oli ensinnäkin ihan liian löysää, ja ylempi pullapala painoi littiin. Muutenkaan en osannut ilmeisesti pursottaa.
Maku oli aika kohdillaan :) Kadehtikaa pullattomat<3
Puolustukseksi: olin aika nopea. Eihän mitään kunnollista saa nopeasti aikaan. Vai? :p
Minä ainakaan. Olen hitaista hitain, myös kirjoittamisessa. Pitäisi kai vihdoin opetella se kymppisormijärjestelmä.
Nyt aion panostaa novellikilpailuun, jonka muistin kun aamulla kävin suihkussa. Aika hyvin. Lomalla kun en voi postitella, niin pitäisi saada perjantaiksi valmiiksi, jos aikoo osallistua. Vähän kiire juu, mutta sentään muistin. Paljonhan se auttaisi jos koneella kirjottaisi nopeammin, eikä koko ajan tekisi tyhmiä virheitä. Mutta mennään nyt sillä mitä on.
//Tämä postaus on saanut paljon katselijoita, mistä olen hiukan huolissani. En halua kannustaa ketään itsemurhaan, enkä myöskään usko näitten olevan hyvää luettavaa lähimmäisen tehtyä itsemurhan.//
Joo olen tavallaan päättänyt, etten enää kirjoita runoja. Ruotsintunneilla tulee vain välillä näitä täydellisiä hetkiä masentuneelle runoudelle. Joten laadusta viis ja valittamaan. Yksi vanhakin runo kyllä (kielletty portti), suosikkejani niistä mitä olen julkaissut sivulla rakkausrunot.fi. En tiedä miksi haluan kirjoittaa päivityksen juuri nyt, en ole siis tappamassa itseäni. Ensimmäinen runo on siis ruotsintunnilta ja vain jotain mustaa huumoria.
Ruotsin opiskelua Oi hyvästi kylmä maailma,
saviuurnaan tahdon mä muuttaa. Oi hyvästi tukala tunti, kuun hopeaan tahdon sukeltaa. Pian häipyy valot lamppujen, tulee yö sekä kylmin et lämpimin. Ajatuksilta vihdoin saa rauhaa, ruotsiin ei tarvitsei aivoja pakottaa. Mullan alle ruumiini kaipaa, maatua tahtoo muotoni tää. Vapaana tahtoo taas hiileni kiertää, olla osa uutta elämää. Kielletty portti Ehkä synnyin tällaiseksi, koulemankin ystäväksi. En kestäisi ikuista elämää,iloitsen kun päättyymatka tää. Nuori olen täynnä voimaa,joka päivästä löytyy taikaa. Tuntuu vain taivaalliselta,ettei tarvitsisi ajatella. Kuolleena en toivois onnea,en koskaan kärsis surua. Ei tarvitsis kai tuntea,lainkaan mitään tunteita. Mutta tästä kädestä ei lähde kuolema,unissani en kutsu kylään. En muita tahdo satuttaa,jättää jälkeä syvää. Itsemurha onkin mulle pakoportti pahojen,pelottavan elämän mäkuljen läpi hymyillen. Oikeus Surusilmäinen tyttö ei ymmärrä, miksei paosta saisi onnea. Odottavat ranteitten verisuonet, kuin kutsuvat katkomaan. Missä oikeus onkaan? Eikö itseään saa toteuttaa? Eikö saa lähteä kun huvittaa? Ei saa kai jos kaikki on hyvin, ei saa muutenkaan, hyvä kuulemma palaa. Ei saa vetää mattoa toisten alta, viedä vanhemmilta tarkoitusta. Velvollisuus on totella muita, elää elämä niin hyvin kuin osaa. Nauttia niin paljon kuin kykenee, saavuttaa mitä pystynee. Onni on tässä maailmassa, kuolema tulee sitten kutsumatta. Hetken vain istun, ja toivon ettei olisi huomista.
Laskeskelin aikaisemmin että saan varmaan laskiaispullat paistettua joskus viideltä. No niin, tulivat tuossa äskön vihdoin uunista. Nyt pitäisi antaa jäähtyä, ettei kermat sula väliin. Mutta minähän syön tänään laskiaispullia, piste. Ilman en suostu olemaan.
Jos muu ei onnistunut, niin ainakin tuli hyvän kokoisia.
Miten on muuten, kuuluuko laskiaispullia syödä laskiaissunnuntaina vai laskiaistiistaina? Meillä on kyllä varmaan aina syöty kumpanakin :p. Ihanne juuri tällainen, että sunnuntaina leivottaisiin itse. Tiistaina sittern Fazerin herkkuja. Kun ne omat ei koskaan ole niin ihanan pehmoisia. Saa nähdä miltä nyt maistuvat.
Yritän myöhemmin koristella pullia hienoiksi ja kuvata kauneimman, katsotaan jos ehtii. Tänään tyydyn pistämään kermat ja hillot sisään. Täydellistä luomusta tosin näistä saa mitenkään kun ovat niin tummia, ja halkeilivat aika tavalla. Mistähän muuten johtuu tuo halkeileminen? Liikaa jauhoja?
Tänään olen saanut aikaiseksi: 29 suklaamakeista, 17 whoopieta ja runsaasti sotkua. Ihan oikeasti keittiö on aika räjähtänyt, ja tiskejä tuli jostain kummasta hirveä kasa. Mutta en kadu! Päivä kului ihanassa sielunrauhassa minkä leipominen aina antaa (paitsi silloin kun jauhot tippuu pitkin lattioita, ja kolmaskymmenes suklaakuori murenee muotissa).
Piti unohtaa marenkikoristus, kun oli aika monimutkaista. Enkä omista liekinheitintä.
Halusin tänään kokeilla tätä uutta whoopie- muotileivosta. Oikeastaan siitä tuli lähinnä sitruunatäytteinen keksi, ei mitään sen kummempaa. Mutta oli kyllä hyvää! Sitruunatahnaa tein kauan ja lopulta sitä oli ihan liikaa (vaikka mielestäni kerrankin noudatin reseptiä). Laitoin loput pakkaseen, ettei menisi uurastusta hukkaan. Muutenkin se oli tosi jännän makuista, hyvin kirpeää (no...sitruuna). Sopi kuitenkin makeaan keksiin. Ja päälle olisi vielä kuulunut laittaa marenkia, joten olisi silloin ollut vielä makeampi.
Kinuskikastikeetta tuli vähän suklaan läpi pintaan
Olin myös suunnitellut tosi kauan omatekoisia suklaakarkkeja, ja siksi tein myös niitä. Sain joululahjaksi pakkauksen jossa oli siis pieni reseptikirja ja silikonimuotteja. Piti siis päästä vihdoin kokeilemaan, kun oli kerrankin suklaata. Myöhemmin olisivat jo mystisesti kadonneet :3
Ulkomuoto on aika kaukana reseptikirjan kuvista, mutta olen ylpeä onnistumisestani. Väitän nimittäin ohjeita vähintäänkin monimutkaisiksi. Oikosin vähän väliä, en esim. mitannut sulatetun suklaan lämpötilaa. (Ainut millä olisin voinut mitata, olisi ollut kinkun lämpömittari.)
Koska whoopieista jäi yli 2 kananmunan valkuaista, ajattelin ensin tehdä nuo karkit eri ohjeella. Eli nyt laitoin valmista kinuskikastiketta sisään, mutta olisin voinut tekemiini suklaakuoriin pistää myös suklaamoussea. Minä kuitenkin totaallisesti epäonnistuin moussen kanssa, joten tämä oli ihan hyvä.
// Reseptit:
Sitruuna-marenki-whoopiet kirjasta Kuppikakkuja, ole hyvä!
Tummat kinuskisuklaat kirjasta Kotona tehdyt Suklaat
Olen aina ajatellut, että mitä pidempi teksti, sen parempi. Pitkässä tekstissä ehtii olemaan jänniä juonimutkia. Ehkä edelleen jotenkin soveltasin tätä romaaniin, mutta juoninovellissa on ainakin yhtä paljon juonta kuin lyhyessä romaanissa. Pitäisi ehdottomasti lukea enemmän novelleja. Miten luulen kirjoittavani niitä, vaikka en lue niitä?
Koulussa pitää lukea joko novellivalikoima, runokokoelma tai näytelmä. Ajattelin ensin jotain hienostelevaa Shakespearen näytelmää, mutta sitten silmät osuivat Waltariin. "Nainen tuli pimeästä ja muita novelleja" on siis kirjan nimi. Ja olen ihan onnessani, vaikka olin juuri äskön vielä masentumassa ihan kokonaan (en edes tiedä syytä, ehkä vain häpeästä olla minä).
Olen lukenut vasta sivulle 66, eli 8 novellia jos oikein laskin. 2 niistä oli jo ennestään tuttuja, 1 oppikirjan sivuilta ja toinen viime äidinkielentunnilta, kun opettaja innostui siitä kertomaan. Varsin erilainen se kuitenkin oli ihan lukukokemuksena. Kirjan alussa oli tarinoita nuoruudesta, tuli vähän kumma tunne. Vähän niinkuin olisin elänyt elämäni ihan väärin, noin sen pitäisi mennä.
Novelli pelkurista oli niin ihana, että loppu oikeasti kosketti. "Nuori mies rakastaa" teki tosi kateelliseksi tarinan tytölle. Kyllä Waltari osaa, tai osasi. Kun pääsen eteenpäin kirjassa, saatan joutua postaamaan uuden fanituksen tänne. Mikään tarina ei vain jätä kylmäksi, ja johonkin tämä tunnemelska pitää purkaa.
Miksen itse osaa kirjoittaa sillä tavoin?
Tässä musiikkia, joka ei liity mitenkään Mika Waltariin. Tämäkin saa kuitenkin upeudellaan hymyn huulille.
Yksi asia juuri alkoi häiritsemään minua. Yritin kuunnella jotain normi genreistäni poikkeavaa, mutta siitä ei oikein tullut mitään. Piti päästä takaisin Helloweenin lämpimään syleilyyn. Mutta mikä tekee metallista niin hyvää, että korotan suorastaan ylimielisesti musiikkimakuni muiden musiikkimakua korkeammalle?
Kun puhun musiikkimaustani, monet pitävät sitä jotenkin järjettömänä. "Pelkkää mölyä" on olettamus, jota kuulee usein. Jotka näin väittävät, kuuntelevat usein perus nykypoppia. Nämä ovat tietenkin makuasioita, mutta väittäisin metallin olevan jollain lailla terveempää (vaikka usein kuulee myös käsitystä, että se tekee mielisairaaksi saatananpavojaksi) kuin kaikenmaailman teinipoppi.
Koska kirkoittaminen on minulle tärkeä asia, kuuntelen kappaleiden sanoja. Ja siksi haluankin näyttää teille esimerkin luetuttamalla laulujen sanoja. Katsokaa nyt, mikä tuhoaa nuorten aivoja, ja mikä ei.
PS: Tätä tekstiä varten minun piti miettiä mikä olisi sopivan älytön poplaulu, ja saatoin saada jotain traumoja kuunnellessani tämän ja erään toisen 1D:n kappaleen ihan huolella. Jos te ette halua kokea samaa, kuunnelkaa vain mahtavaa Helloweenia ja lukekaa perusteluni alempaa.
Eli nyt vielä selvennykseksi kummastakin pätkä alusta:
Helloween:
People are in big confusion
They don't like their constitutions
Everyday they draw conclusions
And they're still prepared for war
Some can say what's ineffective
Some make up themselves attractive
Build up things they call protective
Well your life seems quite bizarre
Bridge: in the sky a mighty eagle
doesn't care 'bout what's illegal
on it's wings the rainbow's light
it's flying to eternity
... jatkuu kertosäkeeseen.
Kappaleessa puhutaan ilmaston saatumisesta ja pommeista, käsketään kotkan lentää vapaana ja näyttää ihmisille.Näitä sanoituksia on mietitty, ja kappale kuulostaa kerrassaan upealta.
One Direction
The one that I came with, well, she had to go
But you look amazing,
Standing alone
So c'mon, c'mon
Move a little closer now,
C'mon, c'mon,
Ain't no way you're walkin' out
C'mon, c'mon,
Show me what you're all about,
.....jatkuu kertosäkeeseen
Hetkinen! Tarinahan ei kulje oikein mihinkään koko kappaleen aikana. Tyttö on tosi ihana ja tekisi mieli tanssia. Jee.
Viimeiset runoni kirjoitin jo jonkin aikaa sitten, enkä niitä aio enää julkaista. Minulla ei ole enää mitään syytä niitä kirjoittaa, en ole kokenut mitään ihmeellistä, saati tuntenut inspiraatiota. Mielestäni en saa mitään kunnollista kasaan, jos sitä ei ole.
Palaan niihin sitten, kun on jotain runoilemisen arvoista. Paljon mieluummin tekisin nyt toisenlaista taidetta, maalaisin vaikka. Tai koska en osaa maalata, suttaisin jotain. Mutta en juuri omista maaleja, joten katsotaan nyt tuleeko siitä mitään.
Joka tapauksessa mitään tuskin julkaisisin tänne. Siis kuvia tai jotain. Miksi ihmeessä haluaisitte nähdä tuherruksiani? Toisaalta olivathan runonikin omalla tavalla vain tuherrusta ja sotkua. Viimeisimpiä runojani en ikinä halunnutkaan tänne, ehkä juuri siksi. Mistä sitten aion kirjoittaa?
Ottamani kuva. Mutta vaihteen vuoksi voisin sanoa: kopioi jos haluat.
Blogin alkuperäinen tarkoitus oli, että tänne tulisi novelleja. Runot olivat sitten uusi idea, ja pian muutkin inspiraatiot. Ja kun aloin kirjoittamaan kirjaa, se oli "number one" projektini. Mutta novellien rustaamiseen ei ole aikaa, kirjasta ei ole kerrottavaa ja olen päättänyt pistää runoilun jäihin.
Mistä sitten kirjoittaisin? Viime aikana olen pistänyt tänne jonkin verran musiikkia ja kuvia siitä mitä olen leiponut. Maisemakuvia ja kukkia. Saattaa vaikuttaa sekavalta, mutta mielestäni olen pysynyt yhä "inspiraatiot" aiheen sisällä. Tai ainakin ruoka, musiikki ja luonto ovat ihania ja inspiroivia asioita.
Ruokablogeja pitävät kuitenkin minua taidokkaammat ihmiset. Enkä tiedä jaksaako kukaan lukea blogia, jossa on vain musiikkia. Voisin tietysti kokeilla. Itse tulen hyvälle tuulelle, kun jaan hyvää musiikkia muille.
Aamulehdenblogit.ning.com sivulla olen viihtynyt kovasti. Olen kirjoittanut vain jokusen jutun, eikä tule sellaista tunnetta, että pitäisi kirjoittaa useammin. Kirjoitusten aiheet vain löytää itsestään, ja tuntuu että joku myös "kuuntelee". Olen siis vakavasti miettinyt, että jättäisin tämän blogin kokonaan ja siirtyisin sinne.
Varmaan kuitenkin tulen tänne vielä kirjoittamaan. Mutta koska kukaan ei ainakaan ole lukijaksi itseään merkinnyt, en usko että minua sillä välillä ikävöidäänkään. Aion siis jättää murehtimisen ja todella keskittyä vain inspiraatioihin. Kirjoittaa silloin kun huvittaa.
Nyt vielä jotain ihanaa musiikkia, ettet katuisi tämän blogikirjoituksen auki klikkaamista:
