Katso, että näkisit miksi elät

Runoja taaas. Joskus tuntuu että kehitän ongelmia siksi että pääsisin kirjoittamaan.


Katso eteesi 

Hyvän laskeminen,
ei se pahaa pois vie.

Vapise, sure,

© Rinkeli (eli minä)

jos on pakko.

Katso silti eteen,
syy se on elämään.


Punaisia ruusuja

Mä ajattelen sua,
ja punaisia ruusuja.
Mä ajattelen tuoksua,
sun punaisia huulia.

Mä nielen itkua,
mä lyön mun ranteita.
Tukahdutan hulluutta,
keskitän ajatuksia.

Palaan pimeään,
lähden taistelemaan.
Tapan painajaisia,
punaisilla ruusuilla.

Vahingoitan itseäni

En ole kirjoittanut pitkään aikaan, mutta olen nyt taas sen verran sekavassa tilassa että uskon voivani masentaa kaikkia runoillani. :D Kaikki on siis minulla hyvin, älkää huolestuko, mutta joskus vain on niitä päiviä kun onnellisuus tuntuu mahdottomalta kaikestas hyvästä huolimatta.


Oksettaa

www.flickr.com
© Alex Senna
http://creativecommons.org/licenses/by-nc-sa/2.0/

En usko jumalaan,
enkä tiedä mikä sielu on.
Tahdon uskoa itseeni,
mutta vihaan mitä olen.

Mulla on sukissa reikiä,
ja mahassa paha olo.
Keuhkoja puristaa,
ja kädet tärisee.

Kai mä olen jäljillä,
mä näen itseni kaukaa.
Ja mua oksettaa,
koska mua pelottaa.

Rakkaus ei sovi mulle

Mut on luotu rakastamaan,
mä osaan rakastaa.
Mä oon sanonut sen
itselleni tuhanteen kertaan.
Mä haluan olla lähellä,
mä haluan pitää kädestä,
mä rakastan sun ääntä,
sun tuoksua, sun silmiä.

Vaan ei mulle mikään riitä.

www.flickr.com
© Dot D
http://creativecommons.org/licenses/by-nc-sa/2.0/

Mun sydän on drama queen.
Se tahtoo palaa,
se tahtoo myös vammoja.
Ja kun mä karkaan sulta,
ja kun mun ajatukset on muualla,
sä luulet että jotain on vikana.
Mä vaan rakastan sua.

Mun ranteessa on palovammoja

Mä keksin ongelmia,
ja tahdon huomiota,
ja vihaan itseäni.

Mä tahdon kipua,
mä tahdon siitä eroon,
mä tökin ranteeni palovammoja.

Ei voi olla niin vaikeata,
olla tyytyväinen,
vähän aikaa onnellinen.

Runoja tyhjästä

Runoja tyhjästä

Heittelen vaan,

runoja tyhjästä.

Eikä huone ole suurempi nyt,

paperi yhtä valkoinen kuin ennen.

Päivä jona ei tapahtunut mitään,

oli yllättävän vaikea.

Ja mua väsyttää.

Hämmennystä hetkessä

Kaikkeen piti olla vastaus,

nyt hämmentää vaan enemmän.

Aamullakin on nyt niin pimeää,

mistä sitä tietää mihin on menossa.

Mua itkettää ilman syytä,

kai tarvitsisin vaan unta.

Nyt olen kuitenkin kokonainen,

tai enemmän kasassa kuin ennen.

Maa putoaa radaltaan kuitenkin.

Mun täytyy tehdä jotain

Mä olin hyvä siinä.

Ihan totta,

paras rentoutumisessa.

Nyt ei mitään tule levosta,

saati sitten työstä.

Pitää tehdä jotain.

Käsikirjoitus lähti kotoa

Tänne olen pitkään kirjoitellut tarinasta jota olen väkertänyt, omasta kirjasta. Pitkään aikaan en ole osannut muokata sitä enään mitenkään, ja se on vain lojunut tietokoneen tiedostoissa. Eilen päätin, että nyt se vain lähtee johonkin kustantamoon. Ei tekstini mikään hyvä ole, enkä hyväksyvää kirjettä edes odota. Mutta koska enempää en osaa tarinalle enää antaa, on pakko siirtyä eteenpäin kaikkiin keskeneräisiin teoksiini. Tai aloittaa jotain aivan uutta.

Oli kuitenkin kamalan pelottavaa lähettää jotain niin henkilökohtaista pois. Pystyn kuvittelemaan jonkun lukemassa siitä pari lausetta ja sanovan sitten "hyi mitä roskaa". Ja tähän tarinaan olen käyttänyt tunteja ja taas tunteja. Tätä olen repinyt sisältäni koko luovuudellani. On ihan kamalaa tiedostaa, että on lähes mahdotonta että kukaan pitäisi siitä, kun en edes itse pysty näkemään sitä hyvänä.

Kaiken lisäksi mokailin vähän lähetyksessä. En ole varma oliko ensimmäiseen kustannusyhtiöön lähettämäni teksti oikeassa muodossa. Ja toista varten olin vähän muokannut alkua, mutta koska päätinkin lähettää varmuuden vuoksi pdf -tiedoston, lähetinkin sitten version jonka alkua en ollut muokannut. Inhottaa tämä erityisesti siksi, että tiedän kuinka kirjat arvostellaan yleensä lähinnä alun perusteella.

Yritän tässä rauhoitella, ja muokata vielä vaikka vähän tekstiä, ennen kuin lähetän tekstini vielä pariin paikkaan. Pakko katsoa, mitä tapahtuu. Varmasti käsikirjoitukseni ovat vain ajantuhlausta jokaisessa kustannusosakeyhtiössä, mutta en voi olla yrittämättä. Ahdistaa.

Säröillä

Maailma maailma, mitä teinkään sinulle? 
Tuntuu että olet ihan säröillä, 
minun kohdaltani. 
Vaikka kaiken pitäisi olla hyvin, 
aivan loistavasti. 
Koskaan minun ei ole tarvinnut 
pyytää sinulta kovin paljoa. 
Olenhan muutenkin saanut jo kaiken. 
Mutta maailma! 
Sinä hölmö. 
Miksi annoit sen kaiken minulle? 
Et koskaan voi pyyhkiä ongelmia. 
Niitä tulee aina lisää, sinä repeät. 
Älä välitä minusta liikaa. 
Anna minulle vain joku, 
joka kestää maanjäristyksen. 
Silloin tiedät, 
että teit kaikkesi. 
Ja voit rauhassa keskittyä 
maan muihin lapsiin. 

Heikko hetki

Vaikka metalli ja rock maailmassa esitetään usein kovin kovaa jätkää, joskus on ihan hyvä myöntää herkkä puolensa. Tässä vähän pehmobiisejä pimeään iltaan :)

Iron Maiden

Huomenna olevan Iron Maidenin konsertin kunniaksi ajattelin jakaa vähän Iron Maidenin musiikkia lämppäreitä unohtamatta.

Ihan hiljaa

Rakas päiväkirja,

Tänään on ollut hiljainen päivä. Päivä täynnä pieniä hiljaisia hetkiä, jotka pitää ihmisen kasassa. Olen puuhaillut kaikenlaista, juossut ympäri pihanurmea ja katsonut elokuvaa. Olen lukenut kirjaa ja polttanut paahtoleivän. Kaikki on ollut hirvittän normaalia -mutta silti hyvin. Täydellisesti.

Tänään satoi. Sade tuntuu auttavan kaikkeen. Ihan niinkuin se olisi tällä kertaa hukuttanut yksinäisyyteni maan syvyyksiin. Tiedän että se palaa, mutta en välitä. Istun tässä hiljaa ja kirjoitan. Olen juuri nyt onnellinen, mutta en sellaisessa hurmiossa kuin yleensä, kun ilmoitan olevani onnellinen. 

Nyt kaikki vain on, ja tuntuu turvalliselta. Täytyy kohta varmaan juosta kaivoon, että pääsee taas valittamaan. En kuitenkaan ihan heti kiiruhda.

Runoja sateesta 2

Sateesta on tehty ilmeisesti liian vähän runoja, kun ensimmäinen osio on saanut niin paljon lukukertoja. Siksi ajattelin nyt tehdä toisenkin tekstin saderunoista. Sade kun on niin ihana ja inspiroiva asia, että se ansaitsee huomiota. :)

Silmät kiinni

Jep tiedän, tulppaanit eivät liity mitenkään mihinkään.

Ihmiset lukkiutuvat sisään.

Kuulit kai että ulkona sataa?

Niin häveliäitä he ovat,

eivät uskalla katsoa;

Kun luonto käy suihkussa.

Nukkumatin purjevene

Rummutus tasainen,

kohina meren kaltainen.

Keskiyön pikkumyrsky

valtaa taivaan tummansinen.

Ison lampun alla,
istun ja kirjoitan.

Valo tuo turvaa,

sateen ropina rauhoittaa.

Aivan ylklättäen;

kaikki on hyvin.

Rauhassa voi nukahtaa,

sateen vallassa kun on

myös unimaa.

Uusi jälleen

Kaukaa kuuluu jyrinää,

Zeus laulaa hiljaa, mörähtää,

Tanssin pisaroiden tahtiin,

vaikka jalat pysty ihan ei rytmiin.

En mieti.

Mieli on tyhjä.

Kaikki pysähtyy,

maailma näyttäytyy.

Tänään voi rakastaa,

sade sen puhdistaa,

kiillottaa, nuorentaa, koristaa,

puhaltaa hiljaa ja raikastaa.

En ole erityinen

Rakas päiväkirja, 

Törmäsin netissä piirroskuvaan juoksumatolla juoksevasta sarvikuonosta, joka katsoo ylöspäin kuvaan yksisarvisesta. Kuvan oli tarkoitus antaa ymmärtää, että unelmien suhteen ei pitäisi luovuttaa, mutta mielestäni se kertoi päinvastaista. Samastuin poloiseen harmaaseen sarvikuonoon, joka raukka yrittää olla kuin uljas valkoinen yksisarvinen, näkemättä lainkaan missä itse on hyvä.

Taidan olla niin kuin sarvikuono, joka juoksee tavoitteidensa perässä, mutta omistaa liian mahdottomia tavoitteita. Fakta on, etten ole erityinen. Poikkeuksia ei tapahdu minun kohdallani. En saa kutsua tylypahkaan, enkä muutu meressä merenneidoksi.

Olen käyttänyt hirvittävän ison osan elämästäni unelmoimiseen. Että jostain tulee supersankari, tai lähden keinusta pitkälle lennolle maailmaan ääriin. Ehkä suurin syy siihen miksi en ole kovin uskovainen on, että olen toivonut niin hirvittävän hartaasti olevani erityinen ja että maailmassa on jotain erityistä ja yliluonnollista. Mutta ihmeitä ei ole koskaan tapahtunut. On tuntunut hirvittävän epäreilulta.

Kumpa minulla olisi kyky pitää unelmat unelmina.
Unenkaltaisina ja iloisina. Tavoitteleminen on niin väsyttävää.