Hei kaikki!




Kirjaprojektista on vähän vaikeampi ottaa kuvia, mutta niitä piti silti saada :). Löysin eilen kameraan kuuluvan johdon ja nyt kun saa taas kuvat koneelle, niin kuvaaminenkin alkoi innostaa. Valokuvaus on ihana taiteenmuoto: niinhän se on että yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.




Tässä siis vähän luontokuvia, mitä otin:

Mehiläinen

Omenapuun kukkia

Syreenipensas

Omenapuita

Sitten oli pakko ottaa vielä ehkä enemmän kirjoittamiseen liittyviä (;






Vaikka itsellä ei ole ikinä ollut mitään erityisen ruusuisia ajatuksia kirjailijan työstä, tuollaista sen toivoisi olevan. Rauhallista paperille rustailua, ja vähän glamouria mukaan. :)

Kengät ja laukku Keskus Kengästä <3
Tuo pinkki kirja on muuten Cuca Canalsin "Itke, Alegría" joka sattuu olemaan erittäin hyvä kirja. Suosittelen!

Tätä se kirjoittaminen näyttää olevan, helpommin tulee tekstiä blogiinkin kuin tuonne koneelle. Aion siirtää "työhuoneeni" kuitenkin jonnekkin muualle tuolta huoneeni lattialta.
Nyt kun ulkona on niin kaunista, olisi kiva ottaa läppäri sinne mukaan. 

 Ja sitten vielä jotain mikä suorastaan pakottaa runoilemaan:

Runoilijan narsissi

Kevät tulossa on muttei lintuset laula
tai ehkä kuule sitä ei murhemielensä alta


Suuren ilon tuo kevät, vaan ei lomakaan maita
kun katkeaa äkkiä kaunis tie


Tuleva pelottaa, ei mikään oo varmaa
kaikkea ei voi päättää
epävarmuus nakertaa


Mutta tanssikaa kanssani viimeisen kerran
ennenkuin joudutaan luopumaan
huomaamattamme unohtamaan


Tiesimmehän että tämä oli väliaikaista
mutta tätä ystävyyttä, en tahtoisi katkaista
välimatkat sen tekevät meidän puolesta

Vaikea alku

Koska minulla ei ole toivoakaan, että ehtisin aloittamaan uusia kunnollisia kirjoitusprojektia, alan kirjata tänne kokemuksia kirjoittamisesta. Minulla on paha tapa lykätä epämieluisia asioita, ja siksi kirjoittamisen ei pitäisi kaiketi olla minun juttuni. Tarinan aloittaminen, kirjan "tylsän osan" luominen lykkääntyy jatkuvasti. Viikko on ollut kiireinen ja joka päivä on ollut jotain. Silti edes yhden sivun kirjoittaminen päivässä ei pitäisi olla ylivoimainen haaste. Tuntuu kuitenkin että en pääse omaan tekstiini sisälle niinkuin haluaisin. Kirjoitan usein minäkertojana, koska siihen on aina niin helppo samaistua. Vaikka päähenkilö olisi aivan erilainen kuin minä, voin aina jotenkin kuvitella, että se olen minä. Nyt olen kuitenkin valinnut kaikkitietävän kertojan roolin, enkä saa alusta sellaista kuin haluaisin. Se on tylsä. En ala kuitenkaan kirjoittamaan sitä heti uudestaan. Pitäisi päästä tarinaan kiinni, ja kirjoittaa uutta vasta kun saa ulos laadukasta tekstiä. Nyt en kuitenkaan edisty lainkaan.


http://www.like.fi/haluatko-kirjailijaksi sivu kertoo kätevästi, mitä pitää tehdä tullakseen hyväksi kirjailijaksi. Kaikki kolme ohjetta toimisivat minulla paremmin, jos olisin vanhempi. Olisin ehtinyt lukea ja kirjoittaa enemmän. Ja ennen kaikkea: elää enemmän. Tämä asia on vaivannut minua aikaisemmin varsinkin runoja kirjoitellessa. Haluan tehdä tunteikkaita runoja, kirjoittaa runoja jotka saavat ihmiset miettimään tai tuntemaan. Mutta miten teen sen ilman omaa elämäntuntemusta? Yritän pysyä asioissa mitä ymmärrän. Niin myös kirjan alussani olen yrittänyt, ja tulen yrittämään. Uskon myös, että kaikkea en voi kokea. Välillä on lupa käyttää mielikuvitusta ja ajatella: "Mitä tuntisin jos tapahtuisi näin?". 


Toisaalta yritän olla miettimättä liikaa. Kirjoittamisen pitäisi tulla luonnollisesti, ilman liikaa harkintaa. Kyllä tekstistä huomaa, jos se on kirjoitettu väkisin. Yritän rentoutua ja kuunnella aivan erityistä kappaletta. Kappale ei ole erityisesti inspiroinut minua tarinaa varten, mutta jotenkin ajattelen sen kirjan "teemakappaleeksi". Vaikka sen kuunteleminen on vienyt lähinnä aikaa kirjoittamiselta, se myös virittää oikeaan tunnelmaan. Menen nyt kirjoittamaan sitä, mitä minun pitäisi kirjoittaa. Lukijoille kuitenkin ehdotan tuota kappaletta. Kuunnelkaa sanoja. Kuunnelkaa kokonaisuutta. Kuunnelkaa The Killersiä.

Tavoitteena kirja

(c) Rinkeli

Lopetin blogiin kirjoittamisen (kyllä, vain 8 kirjoituksen jälkeen... joista julkaisin vain 6) mutta saatan palata takaisin. En ehkä vielä nyt, mutta joskus. Haluan että tämä odottaa minua täällä, ja voin aina kirjoittaa kun siltä tuntuu. Nyt minulla oli sellainen tunne :D

Pakko päästä kertomaan : aion kirjoittaa kirjan! Minullaoli kirjaprojekti jo aikaisemmin, muttaaloitin sen niin monta kertaa alusta, että kyllästyin. Nyt on tulossa jotain uutta. Olen vasta viidennellä sivulla, mutta uskon että tästä voisi tulla jotain. Pitää vain muistaa kirjoittaa kesäloman jokaisena päivänä.

Olen kuitenkin kohtalaisen laiska ihminen, enkä oikein luota ettenkö lipsuisi aikataulussa. Niinpä olen sopinut itseni kanssa, että valmista on ennen kuin olen täysi-ikäinen. Siihen on vielä kaksi vuotta, joten uskon että ehdin. (ellen ala inhota kirjanalkua niin kovasti, että hyllytän sen).

Vastoinkäymisiä on tullut jo nyt: päähenkilön nimi ei ollutkaan niin uniikki kun toivoin. Kun luin erästä kirjaa, sama nimi oli heti sivuhenkilöllä. Minua aina inhottaa käyttää nimeä, josta minulle tulee jotain mieleen, mutta päätin kuitenkin pitää nimen. Parempaakaan ei löytynyt. Nyt pitäisi saada vain löytää itselle sopiva kirjoitustyyli. Kun luin omaa tekstiäni,se tuntui jotenkin kohmealta, ei lainkaan luontevalta.

Yritän kuitenkin nyt vain kirjoittaa tekstin ja sitten vasta viimeiseksi ruveta miettimään kieltä paremmin. Sitten voin muokata sitä, ja ainakin yrittää saada siirrettyä tarinan omasta päästäni myös muihin ihmisiin. Tietenkin ymmärrän, että kirjaa tuskin koskaan julkaistaan, ellen maksa siitä itse.

Niin hyvä minä tuskin olen, ainakaan vielä. Silti tahdon kirjoittaa juuri nyt, ennen kuin lukio muuttaa kirjoitustyyliäni mitenkään. Kaikki kirjailijat ovat nykyään niin oppineita, ja siksi kai niin hyviä. Haluan kuitenkin, että voin joskus nähdä miten kirjoitin ennen.

T: Niina Rigel